Jouhisarantie

3480 Jouhisarantie sijaintikartta 

Suunnittelualue sijaitsee Etelä-Tuusulassa, Vaunukankaan kunnanosassa Nahkelantien pohjoispuolella noin 2,5 kilometrin etäisyydellä Tuusulan keskuksesta linnuntietä. Tavoitteena on Vaunukallion pientaloalueen laajentaminen. Alueen pääasiallinen käyttötarkoitus osoitetaan asuntorakentamiseen. Lisäksi alueita tullaan osoittamaan virkistys- ja katualueiksi. 

Tontit pyritään sijoittamaan alueen luontoarvoja säästäen siten, että alueesta syntyy viihtyisä ja luonnonläheinen kokonaisuus ja myös nykyisten asukkaiden virkistysmahdollisuudet säilyvät hyvinä

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 4.6.-22.6.2009.

Kaavaluonnoksen pohjaksi laaditut alustavat vaihtoehdot (kuusi eri versiota) olivat kaavoituslautakunnan käsittelyssä 19.5.2010. Kaavoituslautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Lisätietoja antaa kaavoituspäällikkö Asko Honkanen

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma