Edunvalvojan toiminnan valvonta

Edunvalvojan toimintaa valvoo holhousviranomaisena toimiva maistraatti. Edunvalvojan on kolmen kuukauden kuluessa tehtävänsä alkamisesta annettava holhousviranomaiselle omaisuusluettelo eli luettelo niistä päämiehen varoista ja veloista, joiden tulee olla edunvalvojan hoidettavana.


Edunvalvojalla on myös tilivelvollisuus. Edunvalvoja, jonka tehtäviin kuuluu omaisuuden hoitamista, on velvollinen pitämään kirjaa päämiehen varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista. Yleensä tällaisen edunvalvojan tulee vuosittain antaa holhousviranomaisena toimivalle maistraatille tili. Tämä vuositili on annettava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.


Tehtävänsä lakattua edunvalvoja on velvollinen viipymättä antamaan maistraatille päätöstilin vallinnastaan siirtyvän omaisuuden hoidosta siltä ajalta, jolta ei ole aikaisemmin annettu tiliä. Edunvalvoja ei kuitenkaan ole velvollinen antamaan vuositiliä eikä päätöstiliä sellaisesta alaikäisen edunvalvonnasta, jota ei ole ollut merkittävä holhousasioiden rekisteriin.