Kelatien työpaikka-alueen laajennus

sijaintikartta nettiin

Suunnittelualue sijaitsee kunnan kaakkoiskulmassa, olevan Kelatien työpaikka-alueen ja Vantaan rajan välissä. Vantaan puolella on rajassa kiinni oleva Vierumäen pientaloalue. Eteläpäässä alue kytkeytyy liikenteellisesti Kulomäentiehen ja pohjoispäässä Korsontien pohjoispuolelle.

Kaavoitustyön keskeisimpänä tavoitteena on lisätä työpaikkatonttitarjontaa yrityksille. Tarkoituksena on alueen maankäyttöä tehostamalla hyödyntää alueen hyvää sijaintia ja liikenneyhteyksiä ja osoittaa alueelle uusia tontteja työpaikka- ja toimitilarakentamiseen.

Päätökset ja nähtävilläolot

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 6.6. - 20.6.2011. Kaavaluonnos hyväksyttiin kuntakehityslautakunnassa 12.6.2013. Asemakaavan luonnos oli MRA 30 §:n mukai­sesti nähtä­villä 22.8.-23.9.2013 vä­lisenä aikana. Yleisötilaisuus järjestettiin Vantaalla Korson koulu 1:n ruokalassa 28.8.2013. Asukasillan muistio. Asemakaavan muutosehdotusta varten on laadittu luontoselvitys vuoden 2014 aikana.

Kaavaehdotusta laaditaan Tuusulan kunnan kaavoitustoimiston ohjauksessa Arkkitehtuuritoimito B&M Oy:n toimiessa konsulttina. Kuntakehityslaukunta osaltaan hyväksyi asemakaavaehdotuksen 14.12.2016 § 167. Ennen asemakaavaehdotuksen käsittelyä kunnanhallituksessa neuvotellaan maanomistajan kanssa maankäyttösopimuksesta. Oletettavasti asemakaavan käsittely kunnanhallituksessa jää tästä johtuen syyskaudelle.

 

Kuntakehityslautakunnassa hyväksytty asemakaavan muutosehdotuksen materiaali:

3489E_Selostus_Kelatie_170112
Liite_1_A3_KAAVAKARTTA
Liite_1_Määräykset 1
Liite_1_Määräykset 2
Liite_2_A3_HAVAINNEKUVA
Liite_4_luonnos palaute ja vastineet 161207
Liite_5 Kelatien luontoselvitys
Liite_6_hulevedet_loppuraportti_luonnos_161202
Liite_7 Ympäristötekninen tutkimusraportti_29.8.2016
Liite_8_Kelatie rakentamistapaohje 170111
Liite_9_Vihersuunnitelma 170112
Liite_10_Lentomelun_verhokäyrät
Liite_11_seurantalomake

 

Lisätietoja:

Tuusulan kunta:
Kaavoituspäällikkö Asko Honkanen
etunimi.sukunimi@tuusula.fi
puh. 040 314 2012