Vapaaehtoiset auttavat uusia tuusulalaisia kotoutumaan

Vapaaehtoiset auttavat uusia tuusulalaisia kotoutumaan. Vuonna 2016 Tuusulan kunnassa otettiin vastaan 22 kansainvälistä suojelua saanutta henkilöä. Samoihin aikoihin käynnistyi uusien tuusulalaisten kotouttamista edistävä vapaaehtoistoiminta.

 - Vapaaehtoiset ovat olleet mukana kalustamassa suurinta osaa asunnoista, joihin Tuusulan tulevat pakolaiset muuttavat. Hyvin monella pakolaisella on myös SPR:n ystäväpalvelun kautta ystäväperhe, kertoo maahanmuuttokoordinaattori Kristiina Illikainen.

Kunnan tehtäviin kuuluu huolehtia pakolaisten osalta sille määrätyistä lakisääteisistä tehtävistä. Aikaa ei välttämättä jää paljoakaan varsinaisen kotouttamisen edistämiseen.

- Vapaaehtoisilla on erittäin tärkeä rooli kotoutumisen onnistumisen kannalta. Kunnan hoitaessa viranomaisvelvoitteet, vapaaehtoiset voivat myös keskittyä paremmin omaan rooliinsa tarvitsematta huolehtia niistä, summaa Illikainen.

Kunnan puolelta vapaaehtoistoimijoita tuetaan heidän valitsemissaan tehtävissä muun muassa tarjoamalla koulutusta. Kokoontumisia vapaaehtoisten ja muiden kunnassa vapaaehtoistyötä tekevien tahojen kanssa on 4-6 kertaa vuodessa.

Miten toimintaan pääsee mukaan?

Ota yhteyttä kunnan maahanmuuttokoordinaattori Kristiina Illikaiseen (040 314 3382, kristiina.illikainen_at_tuusula.fi).