Yhteistyö

Perhepalvelut sinulle monitoimijaisessa yhteistyössä!

Tuusulassa tehdään yhteistyötä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi erilaissa alueellisissa ja seudullisissa työryhmissä, luottamuselimissä ja yhteistyöverkostoissa. Lisäksi alueella toimii runsaasti erilaisia vapaa-ajan- ja vertaisryhmätoimintaa tarjoavia urheilu- ja järjestötoimijoita.

Yhteistyömme pohjana ovat voimassa olevat suunnitelmat kuten varhaiskasvatussuunnitelma ja opetussuunnitelma. Kunnassamme on hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021 ja valmistelemme parasta aikaa seuraavaa.

Yhteistyötä, palveluiden laatua ja osallisuutta kehitetään ammatillisissa yhteistyörakenteissa

A

 

ALVA - Alueellisen vaativan perusopetuksen ohjausryhmä  Viiden kunnan (Tuusula, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen) yhteinen pilottihanke, jonka tavoitteena on löytää erityisopetuksen oppilaille oikeat koulupaikat, lisätä ja vahvistaa lähikoulujen tukitoimia. Pilotin etenemisestä vastaa ALVA-ryhmä eli alueellisen vaativan erityisen tuen oppilashuoltoryhmä.
K  
Koulunuorisotyön ohjausryhmä Koulunuorisotyön ohjausryhmä on perusopetuksen yläkoulujen ja alueellisen nuorisotyön yhteistä koulunuorisotyötä koordinoiva ja edelleen kehittävä ryhmä.
L  
LaNuPe - Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -ryhmä

Ryhmä koordinoi lapsiin, nuoriin ja perheisiin liittyviä asioita ja työtä sekä toimii yhteistyöfoorumina palveluiden yhdyspinnoilla.

Lasten- ja naistentautien ja äitiyshuollon alueelliset neuvottelukunnat                                   

Neuvottelukuntien tehtävänä on rakentaa ja tiivistää yhteistyötä neuvolan naistentautien, synnytysten sekä lasten ja nuorten sairauksien erikoisalojen kanssa.

Liikennekasvatustyöryhmä

Liikennekasvatustyöryhmän tehtävänä on edistää viisasta liikkumista vauvasta-vaariin -periaatteella kunnan asukkaiden sekä kunnan työntekijöiden keskuudessa kasvatuksellisten ja tiedotukseen liittyvien toimenpiteiden kautta.

N

 

Neppari

Moniammatillinen (varhaiskasvatuksen edustaja, seurakunnan työntekijä, neuvolapsykologi ja puheterapeutti, perhe- ja kasvatusneuvolan psykologi) yhteistyötapaaminen kokoontuu säännöllisesti keväällä ja syksyllä. Tapaamisessa käsitellään palvelualueiden kuulumiset, toiveet ja kehittämisideat.

Neuvolan, varhaiskasvatuksen ja psykososiaalisen kuntoutuksen yhteistyöryhmät

Yhteistyöryhmissä on eri ammattialojen edustus, jolloin asioita voidaan käsitellä laajasti useista eri näkökulmista käsin.

P  
PEKE - Perhekeskustoiminnan kehittämisryhmä

Perhekeskustoiminnan kehittämisryhmä kehittää lasten, nuorten ja perheiden palveluiden saavutettavuutta.

T  

Tiedonsiirtoyhteistyö nivelvaiheissa

Lapsen oppimisen näkökulmasta oleellisten tietojen antaminen eteenpäin, kun lapsi siirtyy päiväkodista toiseen, esiopetukseen tai esiopetuksesta kouluun, tai koulusta toiseen kouluun.

Y

 

Yhteisöllinen oppilashuolto (OHR)

Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan ja kehitetään esiopetus-, kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia. Lisäksi huolehditaan esiopetus- ja kouluympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Yhteisöllisten toimintatapojen kehittämisessä tehdään yhteistyötä oppilaiden, huoltajien sekä muiden lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien toimijoiden kanssa.

Luottamuselimet mukana yhteistyörakenteissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Kasvatus ja sivistyslautakunta
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Lapsi- ja perheasiainneuvosto
Nuorisovaltuusto
Vammaisneuvosto

 

Takaisin perhepalvelut-sivulle