Vaalilautakuntien ohjeet

Europarlamenttivaalien äänestyspaikat 9.6.2024, kh:n päätös 11.3.2024 § 102

Puheenjohtajille suunnattu info

Yhteystietolistat vaalilautakunnittain toimitetaan puheenjohtajille sähköpostitse. Muu ohjeistus löytyy tältä sivulta.

Tähän keskusvaalilautakunnan sihteerin ohjeistusta avattuna (tiedostomuotoisen lisäksi).

Sähköisille vaalilautakunnille suunnattu info

Sähköisten vaalilautakuntien puheenjohtajat ilmoittavat vaalitietojärjestelmää käyttävien lautakunnansa jäsenten (noin 4-5 henkilön) nimet hyvissä ajoin osoitteeseen vaalit@tuusula.fi, jotta käyttöoikeudet saadaan päivitettyä ennen sähköisille lautakunnille järjestettävää koulutusta.

Koulutus ja kenraaliharjoitus

Tila, avaimet ym.

Lautakunnat järjestelevät vaalitilat vaalisunnuntaita edeltävänä lauantaina heti materiaalihaun jälkeen. ICT-yksikkö kiertää asentamassa tietokoneet vaalipaikoille lauantaina aamusta/aamupäivästä alkaen, joten lautakunnan on hyvä aloittaa järjestelytyö pöytien sijoittelusta paikoilleen.

  • avainten nouto hyvissä ajoin ennen vaalipäivää, sopiminen noudosta äänestyspaikan kanssa (esim. koulun avainten luovutuksista vastaa koulusihteeri tai kouluisäntä).
  • kulkulätkät ulko-oviin luovutetaan materiaalihaun yhteydessä lauantaina (vaalipäivää edeltävänä päivänä)
  • ulko-oven automaattilukitukset, hälytykset ja automaattivalaistukset 

 

Siirtyminen:

Vaalitoimikuntien ohjesivulle

Paluu vaalitoimielinten etusivulle

5 tiedostoa

apps menu
Mobiiliäänioikeuskyselyn käyttöohjeet Kellokoski läntiselle
Tiedostomuoto:
pdf
Tiedoston koko:
2,4 Mt
Tallennettu:
9.4.2024 9.58
Pieni Ele -keräys vaalipaikoilla Europarlamenttivaaleissa 2024, järjestäjän kirje 15.3.2024
Tiedostomuoto:
pdf
Tiedoston koko:
286 kt
Tallennettu:
9.4.2024 9.53
Vaaliohje 2 vaalilautakunnan tehtävät, Oikeusministeriön julkaisu
Tiedostomuoto:
pdf
Tiedoston koko:
3 Mt
Tallennettu:
9.4.2024 9.55
Vaalipaikkojen yhteystiedot puheenjohtajille
Tiedostomuoto:
pdf
Tiedoston koko:
48 kt
Tallennettu:
9.4.2024 10.30
Vaalitietojärjestelmän käyttöohje sähköisille vaalilautakunnille, Oikeusministeriön julkaisu
Laaja ohje
Tiedostomuoto:
pdf
Tiedoston koko:
6,8 Mt
Tallennettu:
9.4.2024 9.54