Monion arkkitehtuurikilpailun palkintoluokkaan päässeet työt valittu

29.11.2017

Monion palkintolautakunta valitsi kokouksessaan 28.11. monitoimitalo Monion arkkitehtuurikilpailun palkintoluokkaan 5 työtä. Palkintoluokkaan ylsivät seuraavat työt.

  • (#10) ”Ahjo”
  • (#13) ”Forum”
  • (#20) ”Monikko”
  • (#35) ”Tangram”
  • (#42) ”Katusoitto”

Monion arkkitehtuurikilpailu päättyi 18.9.2017. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 57 työtä. Monion palkintolautakunta on kokoontunut kilpailuajan päättymisen jälkeen viisi kertaa. Kokousten välillä sen jäsenet ovat tutustuneet kilpailutöihin omaan tahtiinsa. Palkintolautakunnan ohella 9. ja 11.11. pidetyt asukasraadit sekä lukiolaisten keskuudesta valittu opiskelijaraati pääsivät tutustumaan töihin ja palkintolautakunta otti heidän näkemyksensä huomioon valintaa tehdessään.

- Olen erittäin tyytyväinen kilpailun tasoon. Saimme kilpailijoilta hyvin tutkittuja, erilaisia ja innovatiivisia ehdotuksia. Painotimme valinnassa käytettävyyden ja toimivuuden lisäksi yhteisöllisyyttä, paikkaan sopivuutta, puurakentamista ja toteutettavuutta. Hyvässä hengessä toiminut palkintolautakunta oli jatkotöiden suhteen valinnassaan yksimielinen, toteaa Tuusulan kuntakehitysjohtaja ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Marko Härkönen.

- Ehdotuksissa oli ilahduttavassa määrin ja ammattitaitoisesti tutkittu kestävän kehityksen teemoja, kuten aurinkoenergian ja maalämmön hyödyntämistä, puun käyttöä rakenteissa ja pintamateriaaleina sekä luonnonvalon hyödyntämistä. Samoin talon toimintaa kulttuurikeskuksena ja lukiona oli ansiokkaasti ja syvälisesti tutkittu mm. esittämällä amfimaisia porraskatsomoita sekä ulko- että sisätiloissa, kertoo tilakeskuksen päällikkö Ritva Lappalainen.

Seuraavaksi palkintoluokkaan valituista töistä pyydetään tietomallit. Koko kilpailun voittaja ja tulokset julkaistaan 13.2.2018. Monion odotetaan valmistuvan Tuusulan asuntomessuille 2020.

Moniosta tulee sivistyksen ja kulttuurin monitoimitalo, jossa yhdistyvät erilaisten käyttäjäryhmien uudenlainen oppimisympäristö ja kaikkia kuntalaisia palveleva kulttuuriharrastusten monitoimitalo. Monioon on tarkoitus yhdistää lukio, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja taiteen perusopetus sekä käsityökoulu. Sinne tulee myös kokoontumis-, esiintymis- ja liikuntatiloja, jotka ovat kuntalaisten, yritysten, eri opistojen ja yhteisöjen käytettävissä.

Palkintolautakuntaan kuuluvat Tuusulan luottamushenkilöiden ja virkamiesten sekä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n edustajia. Lautakuntaan kuuluvat: Laura Åvall, Jussi Salonen, Päivö Kuusisto, Pentti Mattila, Marko Härkönen (palkintolautakunnan puheenjohtaja), Jari Wäre, Markus Torvinen, Ritva Lappalainen (palkintolautakunnan varapuheenjohtaja) Asko Honkanen, Seppo Kärpänen, Timo Rusanen, Laura Nurro, Juha-Pekka Putkonen sekä Suomen Arkkitehtiliiton nimeäminä Riina Palva ja Edit Bajz. Palkintolautakunnan sihteerinä toimii arkkitehti Mervi Savolainen.

 

Lisätiedot:

www.tuusula.fi/monio

Marko Härkönen

kuntakehitysjohtaja

040 314 3501

marko.harkonen@tuusula.fi

 

Ritva Lappalainen

tilakeskuksen päällikkö

040 314 3550

ritva.lappalainen@tuusula.fi

Takaisin