Vanha kaavoitussuunnitelma korvataan uudella

19.12.2019

Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 9.12. kaavoitussuunnitelman vuosille 2020-2024, jolla ohjelmoidaan kunnan suunnittelun työtä. Kaavoitussuunnitelmassa on edellisten vuosien tavoin yleiskaavoitushankkeita, yleissuunnitelmia sekä asemakaavahankkeita, jotka on priorisoitu kolmeen eri luokkaan. Kaavoitussuunnitelmassa prioriteetilla 1 olevat ovat kärkihankkeita. Prioriteettien 2 ja 3 hankkeita edistetään kärkihankkeiden valmistelun jälkeen.

 

Suunnittelukauden alussa on tavoitteena saada yleiskaava 2040 hyväksyttyä. Yleissuunnitelmia laaditaan asemakaavojen laatimisen tavoitteiden asettamiseksi ja laajempien kokonaisuuksien hahmottamiseksi, jotta voidaan olla varmoja, että pienehkötkin asemakaavatyöt toimivat kokonaisuuden osina. Tällaisia yleissuunnitelmia ovat Hyrylän ja Jokelan keskustojen yleissuunnitelmat. Lisäksi yleissuunnitelmaa laaditaan Tuusulanjärven virkistyskäytön lisäämiseksi koskien ranta-aluetta.

 

Asunto- ja asuinalueiden osalta pyritään tarjoamaan monipuolisesti vaihtoehtoja. Tarkoituksena on valikoida hankkeet, joiden myötä saadaan kaikkiin taajamiin tonttivarantoa eri tarpeisiin: asuinrakentamisen tontteja, keskustojen kehittämishankkeita, työpaikkatontteja ja vetovoimahankkeita. Työpaikka-alueiden asemakaavoja laaditaan suunnittelukauden alussa Etelä-Tuusulaan ja resurssien mahdollistaessa Kellokoskelle – Jokelassa tonttivarantoa on jo aivan akuuteimpaan tarpeeseen. Etelä-Tuusula on työpaikkarakentamisen kannalta ensisijaisen tärkeä kysynnästä johtuen. Sekä Kehä IV:n varteen kehittyvät työpaikka-alueet että Tuusulan itäväylän varteen työpaikka-alueiden laajentaminen ovat tärkeimmät hankkeet.

 

Keskustojen kehittäminen on tarpeen vetovoiman kasvattamiseksi kaikissa taajamissa, eikä tähän ole vielä syntynyt riittävästi kaavallisia mahdollisuuksia. Hyrylän alueella asuinkerrostalotonttivaranto on erinomainen, mutta kaupallisen keskustan kehittämiseksi on vielä laadittava kaavamuutoksia. Jokelassa tämän ohella myös liike- ja asuinkerrostalotontteja on tarpeen kehittää keskusta-alueella tai lähituntumassa, josta johtuen kaavoitussuunnitelmassa on kärkihankkeena Keskustien kaavamuutos ja ”Opintien ja Nukarintien risteyksen ympäristö”-niminen kaavamuutos. Kellokoskella Vanhan valtatien itäpuolelle laaditun kaavan jälkeen seuraava keskustan kehittämishanke on ent. sairaalan alueen kaavallinen muutos.

 

Kaavoitussuunnitelma 2020-2024

Takaisin