Liikkumis- ja elintapaneuvontaa Tuusulan pääkirjastossa – toiminta käynnistyy 2.10.2019

25.09.2019

Liikkumis- elintapaneuvontaa kokeillaan Tuusulan pääkirjastossa walk-in mallilla syksyn 2019 aikana 2.10. alkaen. Ideana on tarjota kuntalaisille mahdollisuus elintapaneuvontaan ilman ajanvarausta, kiireettömässä paikassa. Neuvonta on kohdistettu kaikille kuntalaisille, mutta erityisesti terveytensä kannalta liian vähän liikkuville. Liikkumisen lisäämisestä hyötyvät toki kaikki, mutta erityisesti arjessaan vähän liikkuvat. Siksi lähtökohtana on helppo ja matalan kynnyksen tapa saada yksilöllistä elintapaneuvontaa ja keinoja arjen liikkumisen lisäämiseen. Neuvontaa antavat liikunnanohjaajat ovat tavattavissa keksiviikkoisin klo 13.00-15.00 Tuusulan pääkirjastolla. 

Liikunnallisten elintapojen merkitys 

Tiedetään, että liikunnallisilla elintavoilla on suuri merkitys monien kansansairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Fyysinen passiivisuus ja istumisen lisääntyminen ovat nousseet yhdeksi suurimmiksi kansanterveyden riskitekijöiksi. Arjessa liikkumiseen vaikuttaa kuitenkin pitkälti arjen realiteetit ja muut elintavat. Kokonaisvaltaisella ja yksilöllisellä elintapaneuvonnalla voidaan edistää yksilön liikkumista ja siten myös terveyttä tehokkaasti.

Liikkumis- ja elintapaneuvonta aloittaa toimintansa 2.10.2019

Liikkumis- ja elintapaneuvontaa toteuttavat Tuusulan kunnan liikunnanohjaajat. Neuvonnan tavoitteena on, että jokainen asiakas motivoituu liikkumaan itselleen mieluisalla tavalla ja löytää omaan arkeensa sopivia tapoja lisätä liikuntaa omat voimavarat huomioiden. Neuvonnassa tuetaan asiakasta löytämään vahvuutensa ja mahdollisuutensa liikkua sekä edistää omaa hyvinvointiaan elintavoilla. Yhdessä laaditaan liikkumissuunnitelma ja asiakas saa täytettävän liikkumiskalenterin, jonka avulla hän voi seurata omaa liikkumistaan arjessaan konkreettisesti.

Liikkumis- ja elintapaneuvonta kootusti:
Mitä? Liikkumis- ja elintapaneuvontaa Tuusulan kuntalaisille ilman ajanvarausta
Missä? Tuusulan pääkirjastossa Hyrylässä (Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula) 
Milloin? Keskiviikkoisin klo 13.00-15.00 (2.10.-11.12.2019)  

Lisätietoja:
Terveysliikunnan koordinaattori Mari Hietapakka, p. 040 314 2223
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi. 

Takaisin