Kirkonkylän kampuksen asemakaavan muutos hyväksytty

18.10.2019 klo 11.00

Tuusulan valtuusto hyväksyi 7.10.2019 kokouksessaan Kirkonkylän kampuksen asemakaavan muutoksen. Muutosalue käsittää Kirkonkylän koulun nykyisen tontin ja itäpuolella olevan peltoalueen. Asemakaava mahdollistaa kampuksen rakentamisen nykyiselle paikalleen sekä virkistysalueen.

Kampuksesta koko yhteisön yhteinen keskus

Kirkonkylän kampuksen asemakaava käsittää 8 hehtaarin kokoisen alueen, johon kuuluu nykyisen koulun tontin lisäksi sen itäpuolella sijaitseva pelto. Alueelle voidaan sijoittaa opetustoimintaa palvelevia rakennuksia. Alue voidaan toteuttaa vaiheittain niin, että kokonaisuus on toimiva ja turvallinen. Lähtökohtana on muodostaa miellyttävä ja inhimillisen kokoinen koulun ja päiväkodin ympäristö sekä luoda koko kampusalueesta vetovoimainen keskus lähialueiden asukkaiden käyttöön.

Asemakaava mahdollistaa nykyisten opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien oppimisympäristöjen mukaisen koulukampuksen rakentamisen alueelle. Koulukampuksella on tilat noin 400 koululaiselle, 50 esikoululaiselle, 200 päiväkotilapselle ja 80 työntekijälle. Lisäksi kampuksen alueella on lähiliikuntamahdollisuuksia.

Kaava-alueen pohjoispuolella on golfkenttä, itäpuolella Saksan pientaloalue ja eteläpuolella kaavoittamatonta aluetta. Hyrylän keskukseen on matkaa kaksi kilometriä.

Kampuksen etenemisvaiheet suuntaavat kohti kampuksen käyttöönottoa

Kunnanhallitus hyväksyi Tuusulan yleiskaava 2040 -ehdotuksen 25.2.2019 ja ehdotus oli nähtävillä 28.3.–17.5.2019 välisen ajan. Yleiskaavaehdotuksessa Kirkonkylän koulun alue on osoitettu palvelun ja hallinnon alueeksi, sekä kaava-alueen itäosa virkistysalueeksi.

 Kirkonkylän kampus
Kuva: Kirkonkylän kampuksen asemakaava-alue

Koulukampuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin puolestaan kesäkuussa 2019. Alustavan aikataulun mukaan kampuksen rakennussuunnittelu käynnistetään tammikuussa 2020 ehdotussuunnitelmien laadinnalla. Urakkasuunnitelmien on määrä valmistua syys-lokakuussa 2020 mennessä. Tämän jälkeen alkavat itse hankkeen urakkakilpailutus ja rakentamisen käynnistämisen valmistelut.

Nykyisten rakennusten purku pyritään ajoittamaan siten, että koulujen kesätaukoa voidaan hyödyntää mahdollisimman paljon. Purku edellyttää muun muassa nykyisten talotekniikan liittymien siirrot sekä korvaavien liittymien järjestämisen koulun nykyisiin väistötiloihin. Varsinainen purkutyö tullee todennäköisesti jatkumaan myös koulujen kesätauon jälkeen.

 

Lisätiedot:

Kaavoituspäällikkö Pia Sjöroos, p. 040 314 2014

Tilapalvelupäällikkö Ritva Lappalainen, p. 040 314 3550

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

 

Liite: Viitesuunnitelma (pdf)

Takaisin