Ajankohtaista
Tuusula valittiin Vuoden pientalomyönteisimmäksi kunnaksi
14.05.2024
Omakotiliitto, Pientaloteollisuus ja Hirsitaloteollisuus ovat valinneet Tuusulan Vuoden 2024 pientalomyönteisimmäksi kunnaksi. Palkitsemisen taustalla olevassa selvityksessä kartoitettiin, mikä kunta Suomessa on asukkaiden, rakentajien ja talotoimittajien mielestä erityisen pientaloystävällinen paikka elää ja rakentaa uutta.
Kunnanhallituksen päätöksiä 13.5.2024
13.05.2024
Kunnanhallitus kokoontui 13.5.2024.
Lankalenkin virkistysalueiden rakentaminen on alkanut
13.05.2024
Lankalenkin virkistysalueiden eli VL-alueiden rakennustyöt ovat käynnistyneet Jokelassa Peltokaaren alueella. Uudistuksen myötä kulkuyhteydet alueella lisääntyvät.
Tuusulanjärven kampuksen työmaalla viimeistelytyöt käynnissä – perheille luvassa info- ja tutustumistilaisuuksia
13.05.2024
Tuusulanjärven kampuksen rakentaminen on viimeisiä silauksiaan vaille. Toukokuu on edennyt työmaalla viimeistelytöiden parissa, ja niitä jatketaan vielä osin kesän aikana. Toiminta Tuusulanjärven kampuksella käynnistyy elokuussa koulujen ja päiväkodin toimintakausien alkaessa.
Alle kouluikäisten määrä jatkaa kasvuaan Tuusulassa – palveluverkon uudistukset tuovat lisäpaikkoja varhaiskasvatukseen
13.05.2024
Tuusula kiinnostaa erityisesti lapsiperheitä, joilla on varhaiskasvatusikäisiä lapsia. Varhaiskasvatuksen palveluiden piiriin hakeutuneiden määrä on jatkanut kasvuaan alkuvuonna. Tuusula haluaa tarjota lapsiperheille asuinpaikan, jossa lapset voivat kasvaa ja kehittyä laadukkaiden palveluiden parissa.
Museopäivää vietetään lauantaina 18.5. Tuusulan museon kohteissa
13.05.2024
Kansainvälinen museopäivä tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua museoihin ja niiden näyttelyihin ilmaiseksi. Tuusulassa moniin museoihin on tapahtumapäivänä 18.5. vapaa pääsy ja tarjolla on lisäksi erilaisia opastuskierroksia.
Rykmentinpuiston keskiosan suunnitteluun voi nyt vaikuttaa
10.05.2024
Hyrylässä sijaitsevan Rykmentinpuiston keskiosan suunnitteluun voi nyt vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville 30.5.−5.8.2024, ja asukastilaisuus pidetään 6.6.2024.
Tuusulan urheilukeskuksen ympäristössä runsaasti raskaita ajoneuvoja − varovaisuutta liikenteessä!
10.05.2024
Monitoimihallin rakennustyöt tuovat alueelle runsaasti raskasta liikennettä.
Keski-Uudellamaalla torjutaan espanjansiruetanoita mobiilipelin avulla
08.05.2024
Kuntalaiset voivat kohta tienata rahaa torjumalla ympäristölle haitallisia espanjansiruetanoita Järvenpäässä, Keravalla, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Tempaus toteutetaan Crowdsorsa-mobiilipelillä, jolla jokainen torjuttu litra etanoita taltioidaan videolle palkkion saamiseksi.
Riihikallion kampuksella vietettiin harjannostajaisia
08.05.2024
Tuusulan kunnan palveluverkkouudistus eteni jälleen yhdelle väliasemalle, kun Riihikallion kampus on saatu harjannostajaisvaiheeseen. Harjannostajaisia juhlittiin tänään kampuksen rakentajien ja kutsuvieraiden voimin. Mukana oli myös joukko kampuksen tulevia oppilaita, jotka ilahduttivat paikalla olijoita musiikkiesityksillä.
3 hakijaa lähetetään henkilöarviointeihin − Tuusulan talousjohtajan rekrytointiprosessi etenee
08.05.2024
Tuusulan kunta on päättänyt lähettää 3 talousjohtajan virkaan hakeneista henkilöarviointeihin ensimmäisen haastattelukierroksen perusteella.
Kaatuneitten muistopäivä 19.5.2024
08.05.2024
Kaatuneitten muistopäivää vietetään sunnuntaina 19.5.2024.
Osallistu Luonnon monimuotoisuus -pihakilpailuun!
08.05.2024
Pihakilpailussa etsitään Tuusulan monimuotoisinta pihaa. Kilpailuun voi ilmoittaa oman pihan tai ilmiantaa esimerkiksi ystävän, talonyhtiön tai yrityksen pihan. Osallistumisaikaa on 20.7.2024 saakka.
Kunnanhallituksen päätöksiä 6.5.2024
06.05.2024
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 6.5.2024.
Business as Tuusula -verkostoitumisaamu 24.5.
06.05.2024
Business as Tuusula -verkostoitumisaamut yrittäjille jatkuvat 24.5. Teemana on tällä kertaa vastuullisuus.