Kaavoitus ja maankäyttö
Löydät näiltä sivuilta tietoa maankäytön suunnitelmista ja päätöksenteosta. Kunkin kaavan omalle sivulle on koottu kaavamateriaalia, tietoa tehdyistä päätöksistä ja yhteystiedot. Lisäksi sivulla on julkisen nähtävilläolon aikana mahdollisuus jättää palautetta. Yleisesti suunnittelusta saa lisätietoa asukaslehden välissä julkaistusta Tuusula suunnittelee ja rakentaa -liitteestä, Tuusula suunnittelee ja rakentaa -uutiskirjeestä sekä ottamalla yhteyttä kaavoituksen henkilöstöön.
Maankäyttö vastaa kunnan maapolitiikan mukaisista tehtävistä, joita ovat maanhankinta, maankäyttösopimusten laatiminen ja toteuttaminen, maan luovuttaminen, maa-alueiden vuokraaminen ja asemakaavojen toteutumisen edistäminen. Keskeinen lainsäädännöllinen tehtävä on kiinteistörekisterin pitäminen, joka edellyttää sekä tonttijakojen laatimista että kiinteistöjen muodostamista.
Tekninen palvelupiste
Kaavoituksen, maankäytön, kunnallistekniikan ja rakennusvalvonnan tekninen palvelupiste (asiakaspalvelu) sijaitsee Sahankulmassa osoitteessa Moukarinkuja 4 B 7.
Mikäli tulet tapaamaan henkilökohtaisesti esim. rakennustarkastajia, kunnallistekniikan suunnittelijoita tai kaavoittajia varaathan heiltä ajan etukäteen, yhteystiedot.
Kuulutukset
Kunnan suunnitelmista kuulutetaan virallisesti:
- kunnan kuulutukset -sivulla
- Keski-Uusimaa -lehdessä
- Tuusulan kunnan ilmoitustaululla, joka sijaitsee Hyrylässä, Tuusinfon tiloissa osoitteessa Autoasemankatu 2 (kirjaston ovi).
Kaavoituksen ja maankäytön tapahtumat
Ajankohtaista
Osaksi Rykmentinpuistoa sijoittuva Puistokylä rajautuu pohjoisosassa Puustellinmetsään, lännessä urheilukeskukseen ja etelässä Palkkitien teollisuusalueeseen. Suunnittelualueen itäpuolinen alue on asemakaavoittamatonta luonnontilaista metsäaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 30 ha.
Hyrylässä sijaitsevan Rykmentinpuiston keskiosan suunnitteluun voi nyt vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville 30.5.−5.8.2024, ja asukastilaisuus pidetään 6.6.2024.
Hyrylässä Hyökkälän alueella selvitetään Hyökkälän lakkautettavan yhtenäiskoulun ympäristön täydennysrakentamista asuinkortteleilla maisema- ja kulttuuriarvot huomioiden. Arkkitehtonisesti arvokkaat koulukokonaisuuden osat säästetään, suojellaan ja muunnetaan Tuusulan taidemuseon käyttöön.