Perusopetus
Tervetuloa perusopetuksen sivuille, joilta löydät lisätietoja
- peruskouluistamme,
- kouluun ilmoittautumisesta,
- iltapäivätoiminnasta ja
- peruskoululaisen arjen asioista Oppimisen tuki ja Perusopetuksessa -valikkojen alta.
Kerromme sivuillamme myös Tuusulan Liikkuva koulu -hankkeesta ja koulutilojen käyttömahdollisuuksista harrastus- ja kokoontumiskäyttöön.
Mitä perusopetus on?
Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden ja se on maksutonta.
Peruskoulu käsittää vuosiluokat 1–9, ja se on tarkoitettu koko ikäluokalle (7–16-vuotiaat). Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Oppivelvollisuus alkaa yleensä sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta ja päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta.
Perusopetuksen järjestämistä ohjataan opetusta koskevan lainsäädännön, opetussuunnitelman valtakunnallisten perusteiden sekä paikallisen opetussuunnitelman avulla.
(Lähde: Opetushallitus)
Ajankohtaista
Jokelan varhaiskasvatuksen ja koulujen yhteisnäyttely 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi taikoo katsojan silmien eteen pilkistyksiä Jokelan historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Näyttely on avoinna 8.–26.5.2024 keskiviikosta sunnuntaihin klo 12–18.
Valtakunnallista harrastusviikkoa vietetään tänä vuonna 6.–12.5. Viikon tavoitteena on auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen mieluisa harrastus ja kannustaa heitä kertomaan myös kavereilleen omista harrastuksistaan. Tuusulassa on mahdollisuus tutustua viikon aikana Tuusulan koulujen harrastus- ja kerhotoiminnan tarjontaan avointen ovien päivissä.
Tuusulan koulujen oppilaskuntien hallitusten yhteiskokousta vietettiin 12.4. pohtien lasten ja nuorten mahdollisuutta vaikuttaa heille itselleen tärkeisiin asioihin. Erityisenä aiheena oli lasten ja nuorten itse valitsema tavoite saavutettavammista harrastus- ja vapaa-ajanmahdollisuuksista laadinnassa olevaan Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työn toimintasuunnitelmaan. Kokouspäivään osallistui reilut 40 lasta ja nuorta yhdessä koulujensa aikuisten kanssa, ja sen aikana käytiin monia antoisia keskusteluja.
Tuusulan kunta kehittää palveluverkkoaan palveluverkkosuunnitelman mukaisesti ja seuraavana on valmistumassa Tuusulanjärven kampus, jossa toiminta käynnistyy elokuussa 2024. Vuonna 2025 valmistuvat Riihikallion ja Rykmentinpuiston kampukset. Kuluvan kuun aikana pohditaan yhdessä Ruotsinkylän koulun huoltajien kanssa koulun mahdollisuutta siirtyä osaksi Riihikallion kampusta.
Vantaalaisessa koulussa 2.4. tapahtunut ampumavälikohtaus on johtanut poliisin mukaan eri puolilla Suomea kouluihin kohdistuneisiin uhkauksiin. Turvataksemme Tuusulan kouluissa oppilaille turvallisen koulutyön, toivomme myös oppilaidemme kodeissa keskusteltavan laittomien uhkausten vakavuudesta lapsen ikätaso huomioiden.