Kunnanhallituksen päätöksiä 15.2.2016

15.02.2016

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

46 § Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotus, lausunto

Eeva-Liisa Nieminen esitti, että Tuusulan lausuntoon lisätään seuraava lause: ”Nauhakaupungin ajatus tulisi näkyä suunnittelukartassa”. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää antaa Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta esityslistan mukaisen lausunnon.

47 § Valtuustoaloitteet, 31.12.2015 kesken olleet

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi 31.12.2015 kesken olleet valtuutettujen tekemät aloitteet.

48 § Ympäristötaideteos Jokelan meluaitaan, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistalla olevan vastauksen aloitteeseen ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Sari Heiskasen 31.8.2015 § 114 esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

49 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

50 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin