Ystävien ja läheisten tuki
Kivellä oli haastava tehtävä, kun hän päätti ryhtyä kirjailijaksi. Onneksi Kivellä oli ympärillään joukko ystäviä ja tukijoita, ruotsinkielisiä fennoja, jotka kannustivat ja uskoivat hänen kirjallisiin kykyihinsä. Hänen paras ystävänsä ja "veljensä" oli Robert Svanström. Muita ystäviä olivat esimerkiksi Edmund Palmqvist, Ernst Albert Forssell, Emil Nervander, Kaarlo Bergbom ja Julius Krohn. Toveripiiri näki Kivessä poikkeuksellista lahjakkuutta ja he ylläpitivät ystäväänsä lainoilla ja avustuksilla.
Vuonna 1857 Kivi aloitti opinnot yliopistossa. Opintojensa aikana Kivi sai avustusta Krohnin isältä, jotta hän pääsi pois kylmästä ja kosteasta asunnosta. Maksut tosin loppuivat kahden vuoden kuluttua, koska opinnot eivät edenneet toivotulla tavalla. Vaikka Fredrik Cygnaeuksen luennot Shakespearesta ja Elias Lönnrotin luennot Kalevalasta olivat kiinnostavia, niin ne veivät aikaa kirjoittamiselta. Tasapainoilu opintojen, kirjoittamisen ja ystävien kanssa juhlimisen välillä ei ollut helppoa ja lopulta opinnot jäivätkin kesken.
Kuvassa on Kiveä innostanut ja tukenut Fredrik Cygnaeus, 1856. Kuvaaja: M. Radermacher. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Voittoja kirjallisuuskilpailuissa
Tukijat myötävaikuttivat lisäksi siihen, että Kivi menestyi kirjallisuuskilpailuissa. Heistä vaikutusvaltaisimpia olivat J. V. Snellman, Fredrik Cygnaeus ja Kaarlo Bergbom. Bergbom teki Kiven näytelmiä tunnetuksi aina Lea-näytelmastä alkaen.
Ensimmäisenä opiskeluvuonna Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa (nyk. Helsingin yliopisto) Kivi sai stipendin kertomuksestaan Eriika ja muutamaa vuotta myöhemmin hän voitti Kullervolla (1859) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon parhaasta suomenkielisestä näytelmästä. Se sai kantaesityksensä Suomalaisessa Teatterissa (nyk. Suomen Kansallisteatteri) huhtikuussa 1882.
Kirjailijan tärkein tukija oli estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori Cygnaeus, joka asetti asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven lahjakkuuden ja taiteen tueksi. Cygnaeuksen on veikattu olleen ratkaiseva henkilö, kun kirjailija sai valtion palkinnon näytelmällään Nummisuutarit. Cygnaeus oli esittänyt, että palkinnolla olisi mieluummin tuettava nuoria nousevia kykyjä kuin Johan Ludvig Runebergin kaltaisia, jo asemansa vakiinnuttaneita, suuruuksia. Cygnaeus nousi tukemaan Kiveä myös Seitsemän veljestä (1970) teoksen julkaisun jälkeen. Vaikka Kivi oli odottanut arvostelua Ahlqvistin taholta, muodostui tilanne ennakoitua myrskyisämmäksi.
Charlotta Lönnqvistin merkityksestä voit lukea osiosta Siuntion rauhassa.
Risuja polulla
Kivi kohtasi arvostelijoita ja epäilijöitä, jotka moittivat milloin kirjoitustyyliä ja milloin hänen teostensa tapahtumia. Kivi itse arvosteli vuodenvaihteen 1869-1870 kirjeessään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäseniä kaiken nerollisuuden vastakohdaksi ja heidän käyttämäänsä kieltä sijanruoaksi. Se oli hänestä vailla henkeä ja tulta. Kiivaiden sanojen taustalla oli yhtäältä pettymys Seitsemän veljeksen palkkion jäämisestä toiveita alemmaksi, mutta toisaalta se, että 700 markan palkkiosta oli vielä vähetty 100 markkaa korrehtuurin lukijalle. (A. Kiven kirje Kaarlo Bergbomille vuodenvaihteessa 1869-1870, SKS, Aleksis Kivi kirjeet, Kriittinen editio, 2012.)
Pahin kaikista arvostelijoista oli suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist, joka ei todellakaan säästellyt sanojaan. Ensimmäisen kerran arvostelu kohdistui Kullervoon (1859/1864). Ahlqvist katsoi olevansa Kalevalan tutkijana Elias Lönnrotin perinnön vaalija eikä hän voinut hyväksyä Kiven näkemystä. Tilannetta oli pahentanut, että miehet olivat osallistuneet samoihin kirjallisuuskilpailuihin ja Kiven saadessa palkintoja oli epäreiluuden tunne vahvistunut.
Valmistan parhallaan viisinäytöksistä näytelmää, jonka aion saada valmiiksi jouluun mennessä. - Ahlqvist on kauhistuttavasti haukkunut Kullervoa arvosteluissaan Suomettaressa. Se on kuitenkin hyvä, että täällä on yleisesti naurettu koko arvostelulle. Nummisuutarit on häneltä vielä haukkumatta; ja olen kuullut, että hän aikoo rusikoida sen vieläkin pahemmin. (A. Kiven kirje Robert Svanströmille 3.3.1865, SKS, Aleksis Kivi kirjeet, Kriittinen editio, 2012.)
Ahlqvistin voimakkain arvostelu kohdistui Kiven teokseen Seitsemän veljestä (1870), josta hän ei löytänyt mitään hyvää. Kivi itse epäili, että Cygnaeuksen kirjoittamasta vastineesta ei ollut paljoa apua, koska sen lukivat vain ne harvat fennomaanit, jotka kirjan ostivat. Kivi arveli, että kamalan kritiikin myötä kustantajien luottamus hänen kirjoihinsa oli mennyt.
Minä olen tänä kesänä kuullut niin paljon loukkaavia soimauksia 7 veljestä. Merkillistä kuinka mielukkaasti he iskivät kiinni! Ja kukaan heistä ei ole lukenut itse kirjaa mutta ainoastaan Ahlqvistin tarkastuksen, joko lukenut tai kuullut siitä puhuttavan. Nämä ovat olleet kovin kiusallisia minun kuullakseni tässä kivuloisessa, ärrytetyssä tilassani ja ovat olleet suurena haittana terveyteni edistymisessä. Mutta minä tiedän, että moni minun n. k. ystävistänikin katselee ilolla että Ahlqvistin urostyö saa seisoa rauhassa ja tehdä työnsä... Mutta tämä on kuitenkin pahin paikka: ei yhdelläkän kustantajalla ole luottamusta minun kirjoituksiini, ja sentähden kirjotan minä niin kylmällä ja toivottomalla miellä, koska toivo palkinnosta on niin perin huono. (A. Kiven kirje Kaarlo Bergbomille 12.9.1870, SKS, Aleksis Kivi kirjeet, Kriittinen editio, 2012.)
Tehtäväidea:
1. Pohtikaa rakentavan ja tuhoavan kritiikin merkitystä kirjailijan itsetunnolle ja taloudelliselle tulevaisuudelle. Pohdintojenne apuna voitte käyttää Ahlqvistin kritiikkejä ja alalukua Terveydestä.