Siuntion rauhassa
Siuntiossa syntyi lähes koko Kiven kirjallinen tuotanto. Aika Siuntiossa ei kuitenkaan ollut ristiriidatonta ja useampaan otteeseen Kivi suunnitteli alueelta lähtemistä. Mahdollisuudet keskittyä kirjoittamiseen olivat kuitenkin paremmat kuin Helsingin riennoissa ja houkutuksissa tai sukulaisten nurkissa. Ennen Siuntion Fanjunkarsin torppaan saapumistaan Kivi oli vaihdellut tiuhaan asuinpaikkaansa ja hän oli asunut ainakin Helsingissä, eri puolilla Siuntiota, Kirkkonummella ja lapsuudenkodissaan Palojoella.
Kuvassa on Fanjunkarsin torppa Siuntiossa 1913. Kuvaaja: A. O. Heikel. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Fanjunkarsissa Kivi asui vuosina 1863-1871, josta löysi turvapaikan Charlotta Lönnqvistin luota. Kirjeessään vanhemmilleen Kivi kuvasi mamselli Lönnqvistia ylistävään sävyyn.
Mitä minulle erinomaittain on tällä ajaalla osoitettu hyväntahtoisuutta, mielin nyt teille kertoa: Se 17 päivä menneessä kuussa aamulla olivat neitoset Fanjurkkarilla rakentaneet minulle oivallisen nimipäiväpöydän, jossa keskellä seisoi livottu, vehnainen, kyynärän korkea ja melkein yhtä leveä A; siinä ympärillä oli, kranssien keskellä, minulle lahjoiksi pantu yksi raari suvijakku-kangas, (pruuvilamppu seuraa teille tässä preivissä) kaksi Tampereen pienestä kankaasta fiinisti neulottua paitaa ja nämät tulit Mamselli Lönnqvistin anteliaasta kädestä. Mutta tässä ei vielä kyllä, vaan sitten tuotti hän myös kaupungista fuorin tähän jakkuun. Kuinka suuri hänen hyväntahtoisuutensa minua kohtaan on, näyttää myös se että yksi hänen lehmistänsä pidetään lypsämäti aamusilta ja teljitään piltoon ja sitten vasta lypsetään ja ajetaan muiden yhteen hakaan kuin minä tullut olen. Ja tämä tehdään sentähden että minä suurustakseni saisin rieskan nisälämpymänä, joka onkin minulle hyvin terveellistä.. - Se minua myös liikutuksella ilautti, että se vanha leski, jonka tykönä asun, sitoi minulle (vanhoilla sormillansa) korean kukkaskranssin, jonka hän nimipäiväni aamulla varhain asetti riippumaan porstuvan oveni kripaan. ... Tänäpänä kysyin mamsellilta mitä tulen hänelle maksamaan kaikesta mitä häneltä nauttinut olen tänä suvena ja vielä tulen tästä syksyyn nautitsemaan. Niin vastai hän ettei hän maksosta salli puhumaankaan. Minä olen siis kaikki saannut häneltä ilmatteeksi. (A. Kiven kirje Erik Johan ja Annastiina Stenvallille 8.8.1863, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.)
Kirjallisten hankkeiden takia Kivi asui kausiluontoisesti myös Helsingissä. Kiven kirjeet paljastavat, että ystävien oli välillä vaikea ymmärtää, miksi hän vietti niin paljon aikaa maalla. Torppa oli kuitenkin rauhallinen ja tarjosi mahdollisuuden kirjoittaa aamusta iltaan (A. Kiven kirje Kaarlo Bergnomille vuodenvaihteessa 1869-1870, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012).
Haave omasta kodista ja itsenäisestä elämästä
Siuntiossa asuessaan Kivi suunnitteli useaan otteeseen lähtemistä. Nämä suunnitelmat olivat enemmän haaveita kuin toteuttamiskelpoisia. Vuonna 1866 Kiven haaveissa oli synnyinkodin lunastaminen itselle isän kuoleman jälkeen, mihin myös Kiven suuresti arvostama professori Fredrik Cygnaeus oli häntä kannustanut. Veljelleen hän kirjoitti olleensa tähän astisessa elämässään kodoton ja suojaton kuin susi (A. Kiven kirje Emanuel Stenvallille 5.5.1866, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012). Epävarmuutta hankkeeseen aiheutti se, että rahoja lunastamiseen ei ollut. Veljelleen hän vakuutti rahojen kyllä löytyvän erilaisten sisääntulojen kautta heinäkuussa, mutta jo syyskuussa hanke kariutui.
Toinen yritys ajoittuu 1860-luvun lopulle, jolloin Kivi suunnitteli velkojensa hoitamiseksi ammatin vaihdosta pehtoriksi. Ystävälleen Theodor Forssellille hän tarjoutui oppimieheksi. Suunnitelmana oli oppia virka pääasiassa käytännön kautta ja joskus tulevaisuudessa sitten opetella teoreettinen puoli. (A. Kiven kirje Theodor Forssellille 16.3.1869, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.) Ammattiin hän arveli ahkeruudella ja hartaudella ehtivänsä puolessatoista vuodessa.
Vaihken saisi palkakseni enemmin kuin vapaan ylöspidin ja 600 markkaa vuodessa, niin olisinpa jo 5 tai 6 vuoden päästä veloistani vapaa; ja sitten vielä muutaman vuoden palveltuani, taitasin laskea eloni ankkurin Nurmijärven tantereille, raketa itselleni pienen majan ja elää rauhassa ikäni iltapäivän, välillä kirjoitellen, välillä käyskellen metsissä, lapsuuteni metsissä, kivääri kourassa. Olisiko tämä aatoksissa korkealle lennetty? Minä en usko sitä, vaan luulen kaikki hyvin mahdolliseksi, kuin vaan on minulla tahdonvoimaa. (A. Kiven kirje Kaarlo Bergbomille maaliskuussa 1869, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.)
Tämäkään suunnitelma ei toteutunut, lähinnä Seitsemään veljekseen liittyvien tapahtumien takia. Käytännössä velat ja varallisuuden puute estivät Kiven itsenäisen elämän koko hänen elämänsä ajan. Tämä taustaa vasten käy varsin ymmärrettäväksi, ettei Fanjunkarsissa vietetty aika ollut ristiriidatonta.
Kylällä kahden naimattoman henkilön asuminen samassa taloudessa aiheutti juoruja ja suhteen laatua yhä pohditaan. Oletettavasti romanttisesti suhteesta ei ollut kysymys. Kiven kirjeissä Lönnqvist säilyy etäisenä eivätkä ne antaneet vihjettä vakavammasta.
Tyytymättömyys Siuntiossa kasvaa
Vuosien edetessä Kiven tyytymättömyys Siuntiossa kasvoi. Erityisesti viimeiset vuodet Siuntiossa olivat vaikeita monestakin syystä. Tyytymättömyyteen sekoittui toteutumaton unelma omasta kodista ja oman kirjallisuuden heikko menekki sekä vuosien varrella kasvanut taloudellinen side Lönnqvistiin ja emännän taloudellinen ahdinko.
Rahahuolien ohella elämistä vaikeuttivat vuosien 1866-1868 suuret nälkävuodet, joiden aikana Kivi kohtasi tuhansia eri puolita Suomea saapuvia hädästä kärsiviä. Nälkäänäkevien hyväksi Kivi lähetti kotikuntaansa kirjojaan, joita saattoi hyödyntää arpajaisvoittoina. Ihmisten mukana levisivät kulkutaudit, joihin menehtyi läheisiä. Kiven kielteiset tuntemukset saivat hänet katselemaan Siuntiossa asuvia ihmisiä yhä kriittisemmin.
Täällä Siuntioolla olen kuin muukalainen. Täältä ei ole kansanelämästä tarttunut mieleeni yhtä ainoota piirrosta. Talonpojan sisällinen mailma ei suinkaan (täällä) ole tyhjä, mutta on mielestäni enemmitten ilman syvyyttä. Ethän tiedä oikein mitä hänestä (talonpojasta) sanot. Yhteishenkeä naapurien välillä ei ensinkään löydy: jokainen perhe elää ainoastaan oman itsensä tähden. Et juuri kuule täällä lausetta: "mutta meidän kylän pojat!" - Kentiesi on hän kuitenkin parempa kuin luulen, jos häntä tarkemmin tutkii. Minulla ei ole juuri ollut halua häntä liketä. (A. Kiven kirje Kaarlo Bergbomille marraskuussa 1868, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.)
Teos Seitsemän veljestä valmistuu
Samoihin aikoihin valmistui 600 sivuiseksi paisunut käsikirjoitus seitsemästä miehestä. Kunnianhimoista teostaan Kivi oli kirjoittanut koko 1860-luvun. Viimein lokakuussa vuonna 1868 Kivi pyysi Kaarlo Bergbomia välittämään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle tiedon, että hän lähiaikoina tarjoaisi teosta Seittemän miestä ostettavaksi. Seurassa kirja oli koettu liian pitkäksi, joten Kivi päätti kirjoittaa kirjan vielä kolmannen kerran. Tavoite oli nyt saada kirjasta seuralle mieluinen. Kaarlo Berbomille osoitetussa kirjeessä Kivi pyysi järjestämään ääneenlukemistilaisuuden. Tilaisuudessa olisivat läsnä kirjan tarkastajien lisäksi Cygnaeus, jonka nerokkaille kommenteille Kivi antoi arvoa. Tarkoitus oli keskustella, miten 600 sivun mittaista kirjaa voitaisiin lyhentää ja parannella. (A. Kiven kirje Kaarlo Bergbomille marraskuussa 1868, SKS, teoksesta Aleksis Kivile kirjeet. Kriittinen editio, 2012.)
Seuraavana vuonna oli pääsiäisen aikoihin sovittu ääneenlukemistilaisuus Seitsemästä veljeksestä, jossa läsnä olisivat Cygnaeus, Bergbom ja kirjan tarkastajia. Tässä vaiheessa kirja oli jo kirjoitettu kolmanteen kertaan, mutta pituus oli edelleen reilut 600 sivua. Tilaisuuden jälkeen tieto kirjan hyväksymisestä kuitenkin viipyi ja aiheutti huolta. Seuraava lainaus kirjeestä paljastaa, että Kivi oli valmis tekemään myönnytyksiä voidakseen auttaa vaimoa hänen taloudellisessa tilanteessa. Ilmaus "vaimo" ei viitannut kirjeessä Lönnqvistiin aviovaimona, vaan se kuvasti ajan tapaa puhua naisista.
Näyttää melkein siltä kuin taipuisit hylkäämään teoksen. Tehkää niinkuin parhaaksi näette; minä itse en veljeksiä koskaan hylkää, vaihka te perin pohjin katsositte sen mitättömäksi. Minä en ota siitä pois yhtä ainoata sivua, jos niin, että itse aikaa voittain tulisin sen kustantamaan. Nyt täytyy minun tosin hädän tähden suostua sovituksiin, jos nimittäin kauppa tulee tekeille Seuran kanssa; mutta jos ei, niin vaimo saa lähteä Helsingistä samana kuin hän on sinne tullut. Minä olen tehnyt mitä olen voinut, häntä auttaakseni, enemmin en voi. Myös sinä olet tehnyt samoin, ja sen edestä kiitän sinua aina. (A. Kiven kirje Kaarlo Bergbomille 19.5.1869, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.)
Kun kirja viimein julkaisiin vuonna 1870, ei rahaa riittänyt kaikkien velkojen maksamiseen. Kun kirjan rahallinen tuotto jäi toiveita pienemmäksi, se aiheutti ison pettymyksen ja katkeruutta seuraa kohtaan. Kyvyttömyys auttaa hädän hetkellä varmasti painoi kirjailijan mieltä ja jääminen Lönnqvistin luokse pettymyksen jälkeen oli tukala.
Katso myös luvut Suomen kielen pohdinnat ja luku Ahlqvistin kritiikki.
Tehtäväideat:
1.Millaisia syitä tekstistä löytyi Kiven tyytymättömyyteen Siuntiota kohtaan?
2. Siuntion aikana Kivi oli tuottelias. Selvittäkää, mitä teoksia Kivi kirjoitti Siuntiossa ollessaan? Minkä niminen oli hänen viimeinen näytelmänsä?