Tule mukaan kirjoittamaan runoja yhdessä kesätaiteilijan kanssa

13.06.2022

Tuusulan runokesä on Tuusulan kesätaiteilija Katariina Sarjan projekti, jonka puitteissa kuntalaiset pääsevät nauttimaan runoudesta niin tekijöinä, kuin kokijoina. 

Henkilö istuu vanhan mökin kuistilla

Projektin aikana Tuusulan Rantatien läheisyyteen syntyy runopolkuja, joiden varrella liikkuvat pääsevät kuuntelemaan tuusulalaisten kirjoittamia runoja niiden synnyinpaikoilla.  

– Projekti on ennen kaikkea alusta tuusulalaisten omalle runoudelle. Tuttujen maisemien aistiminen sanataiteen silmin on äärimmäisen kiinnostavaa – kuten myös lopputuloksena syntyvä runoreitti, jonka varrella voi löytää muiden kirjoittamista runoista aivan uusia näkökulmia kotikuntaan. Haluan kannustaa jokaista kirjoittamisesta kiinnostunutta ikään katsomatta osallistumaan sanataidepajoihin. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, mutta myös kokeneemmat kirjoittajat ovat tervetulleita. Sanataide on mahdollisuus seikkailuun!, Sarja kannustaa. 

Runot polkujen varrelle luodaan kesätaiteilijan vetämissä kirjoituspajoissa. Pajat ovat ilmaisia ja avoimia kaikille kuntalaisille. Pajat aloitetaan luovuutta herättelevillä kirjoitusharjoituksilla, joiden jälkeen jalkaudutaan Rantatien lähimaastoihin. Maastossa osallistujat kirjoittavat valitsemastaan paikasta tai maisemasta inspiroituneen runon, joka nauhoitetaan ja lisätään osaksi runopolkuja. Oman runonsa saa lausua ääninauhalle halutessaan itse. Runopolut julkistetaan Aleksis Kiven kuolinmökin pihapiirissä järjestettävässä Runopiknik-tapahtumassa Runon ja suven päivänä 6.7. 

Pajoja järjestetään kaksi: 

  • Torstaina 22.6. klo 17–20 Taiteilijakoti Erkkolassa. Ilmoittaudu tästä: lyyti.in/runopaja1 
  • Tiistaina 28.6. klo 17–20 Halosenniemen puutarhassa. Ilmoittaudu tästä: lyyti.in/runopaja2

Voit osallistua kumpaan tahansa pajaan – tai halutessasi vaikka molempiin. Tarjolla on pientä purtavaa ja juotavaa.

Olit sitten kirjoittajakonkari, pöytälaatikkorustaaja tai kokonaan kokematon, olet lämpimästi tervetullut mukaan kirjoituspajoihin! 

Lisätietoja: Katariina Sarja, katariina.sarja@tuusula.fi, 040 314 3117 

Takaisin