Uniikki paletti – Tuusulan museoblogi

Logo Tuusulanmuseo

Tuusulan museo nostaa blogissaan esille ajankohtaisia asioita ja tarjoaa kurkistuksia museon arkeen. Blogissa julkaistaan myös muualla julkaistuja artikkeleita.

 

0
21. joulukuuta 2021 8.50

Joulutunnelmissa Martta Wendelinin tapaan

Suomalaisen joulun kuvasto vie meidät lapsuusajan tunnelmiin. Kuvittajat kuten Martta Wendelin ja Rudolf Koivu ovat luoneet näitä kuvia 1920-luvulta alkaen. Mielikuvissamme ovat joulupukit ja -tontut lumisessa maisemassa, on rekiajelua joulukirkkoon ja kirkassilmäisiä lapsia laulamassa kuusen äärellä. Postikorttien lähettäminen on vähäisempää nykypäivänä, ellei joulua oteta lukuun. Silloin valikoidaan tunnelmallisimmat kuva-aiheet korteista ja lähetetään niitä ystäville ja sukulaisille.

Martta Wendelin, vuoden 1946 Joululahja-lehden kuvitus.

Martta Wendelinin kuvitus vuoden 1946 Joululahja -lehteen

Joulu postikorteissa

Postikorttien lähettäminen yleistyi Suomessa 1900-luvun alussa, ja vaikutteita saatiin etenkin ruotsalaisen kuvittajan Jenny Nyströmin jouluisista tonttuaiheisista. Hänen tontuissaan näkyi vielä realistisen maalaustaiteen ja art nouveaun henki koukeroisessa viivankäytössä. Martta Wendelin loi omat joulukorttinsa vasta 1920-luvun alussa ja hänen tontuissaan oli uudenlainen ote. Tontut olivat pelkistyneitä, hoikkia ja kuvamaailma oli suunniteltu korttikäyttöä varten. Myöhemmin 1930-luvulla tontut ja joulupukit pulskistuivat, ja Wendelin leikitteli realismilla kuvaten joulupukin ajamassa autoa tai lava-autoa tai laskeutumassa laskuvarjolla lahjojen kanssa. Viktor Rydbergin Tonttu-runon (1946) kuvituksessa Wendelin on kuvannut tontun tuusulalaisen Tuomalan kylän Saarelan talon maisemissa. Etenkin aittarakennukset voi tunnistaa edelleen samoiksi.

Martta Wendelin, kuvitus Tonttu-runoon 1946, Tuusulan taidemuseo

Martta Wendelinin kuvituksessa vuodelta 1946 Tonttu-runoon näkyvät Saarelan aitat.

1930-40-luvuilla joulukorttien aiheet laajenivat joulukirkkoon, rekiaiheisiin ja tunnelmallisiin talvimaisemiin. Kortteihin tuli myös Jeesuksen syntymän aikaan liittyviä aiheita kuten seimi- ja Itämaan tietäjät -aiheita. 1950-luku toi mukanaan tunnelmakuvia lumilyhdyistä, tähtitaivasta ihailevista lapsista, jouluruusuista lumen keskellä tai tulppaanirekeä kuljettavista lumipukuisista tonttulapsista.

Martta Wendelin, postikorttikuvitus

Martta Wendelinin postikorteissa on monenlaisia jouluisia aiheita.

Lastenlehtien joulu

Martta Wendelin kuvitti useita joulutarinoita lastenlehtiin, Valistuksen Joulupukki-lehdistä Pääskysen Joulukonttiin tai Sirkan Jouluun 1920-30-luvuilla. Usein kirjoittajana oli tunnettuja lastenkirjailijoita kuten Anni Swan, Aili Somersalo tai Annikki Setälä. Kuvitukset olivat tussi- ja peiteväritöitä kuten Setälän Kiukkupussi-tarina tai sitten kolmivärikuvituksia kuten Somersalon kirjoittamat Jukka-Pekan seikkailutarinat. Myös komeita valkopartaisia joulupukkeja Wendelin kuvitti joululehtien kansiin 1930-luvulla. Wendelinin sosiaalisesta omastatunnosta kertovat vuodesta 1937 alkaen Siunaukselan lastenkodin joululehteen, Orvon jouluun, ilmaiseksi tehdyt kuvitukset. Hän kuvitti myös merimieslähetyksen ja kirkon joululehtiä. Tuntematon osa Wendelinin joulukuvituksia ovat Otavan lastenlehtien Äidin joululahja -liitteet. Kaunis kuvitettu kirjeenmallinen kuori sisälsi äidille lahjaksi vaikkapa paperisia joulupöytäliinoja.

Martta Wendelin, Äidin joululahja -kuvistus

Martta Wendelin, Äidin joululahja -liitteen kuvitus

Martta Wendelinin oma joulunvietto Tuusulassa

Usein Martta Wendelin joutui tekemään jouluisia aiheitaan kustantamoille jo kesäaikaan. Eräässä kirjeessään elokuussa 1939 Martta on kuvaillut tekemisen vaikeutta, miten luonnon vihreydessä on vaikea päästä joulutunnelmaan. "Minulla olisi kymmenittäin joulukortteja tehtävä tuossa paikassa, mutta kun mieli on viheriässä metsässä niin ei siitä mitään hyvää näy syntyvän."

Omaa joulunviettoaan Suopellossa Tuusulassa jouluna 1942 Wendelin kuvasi Viena-ystävälleen näin: "Nyt se joulukin on sitten ohitse. Me vietimme sitä flunssan merkeissä (mikä oli ihan yleinen viettämistapa tänä vuonna). Sain muutamia hyviä kirjoja, jotka tietysti ahmin heti. Itse ostin itselleni joululahjaksi Helene Schjerfbeckin elämäkerran (ruots.) hienoine kuvineen. WSOY:ltä tuli "Suomen taiteen vuosikirja", Otavalta "Taivasten valtakunnan avaimet", Gummerukselta pari kirjaa. Niin että kaiken kaikkiaan (mukaan luettuna se joulukinkku) meillä oli oikein rauhallinen leppoisa joulu." Martta Wendelinin oma joulu kului vanhan äidin kanssa vuoteen 1942, kunnes syksyllä 1943 hänelle tuli kasvatiksi 13-vuotias kolttatyttö Helena Lapista. Sen jälkeen joulunvietto muuttui uudenlaiseksi, kun perhepiirissä oli lapsi ilahtumassa lahjoista ja joulun tunnelmasta.

Vuoden 1944 joulusta Martta kirjoitti Vienalle 1.1.1945 kiittäen samalla saamastaan ruoka-avustuksesta. "Saimme onnellisesti kinkun. Ja meillä on ollut aika hyvä joulu, mitä ruokaan tulee, jos ei nyt ajattele makeita. Tämä on ensimmäinen joulu, jolloin minä aivan omin päin olen saanut valmistaa jouluruuat. (...) Minäkin sain taas vähän joulukirjallisuutta. Gummerukselta lähettivät oikein kolmeosaisen romaanin "Magdalena". Olen lukenut sitä tässä nyt pyhien aikaan." Kustantamot muistivat kuvittajiaan kirjalahjoilla, ja näistä olikin paljon iloa pitkinä joulunpyhinä.

Myöhemmin jouluja vietettiin tunnelmallisessa taiteilijakodissa Annivaarassa. Kotiliesi-lehden toimituskin muisti vanhaa taiteilijaa aina jouluisin herkkukorilla, kuten Kotilieden entinen päätoimittaja Raili Malmberg on muistellut. Läheinen ystäväpiiri, tyttökerho muotoutui elämän viime vuosikymmenillä, ja kukkatervehdyksiä vaihdettiin jouluisin ystäväpiirissä kuten myös naapurien kanssa.

Päivi Ahdeoja-Määttä
Tuusulan taidemuseon näyttelyamanuenssi

Näytä kuva


0
10. joulukuuta 2021 10.30

Halosenniemen remonttikuulumisia

"Juuri siinä, missä laakso teki loivan kaarteen kohotakseen vuorta kohti, oli lumen peittämä talo. Se oli kuin merkillisen muotoinen kinos ja näytti hyvin yksinäiseltä. Aivan sen lähellä mutkitteli joki sysimustana jäisten töyräiden välissä; virta oli pitänyt veden sulana koko talven. Mutta sillan yli ei kulkenut jalanjälkiä, ja tuulen tuomat kinokset olivat talon ympärillä koskemattomat.

Mutta sisällä oli lämmintä. Kellarin uunissa paloi hiljalleen turvetta tavattomat määrät. Kuu kurkisti sisään ikkunasta ja paistoi huonekalujen valkeille talvipäällisille ja kristallikruunuun, joka oli verhottu tyllillä."

Tove Jansson – Taikatalvi

Halosenniemi talviunilla 2021

Halosenniemi talviunilla 2021

Syksyllä näyttelyn "Suomen valtion stipendiaatteja, kippis siis!" päätyttyä Halosenniemen museota alettiin valmistella talviunille − tai siltä se ainakin näytti, kun kaikki suuremmat esineet ja huonekalut oli peitetty kankaisiin huppuihin. Syynä yleisöltä sulkeutumiseen ei kuitenkaan ollut lepoon vetäytyminen, vaan museossa alkava remontti. Syksyn 2021 ja alkuvuoden 2022 aikana museossa tehdään, ja on jo tehty, monenlaisia kunnostustöitä. Talon sähköt, verkkoyhteydet ja lämpöpatterit uusitaan, tulisijoja korjataan ja hirsiseiniä kunnostetaan. Museon henkilökunta on suojannut museotiloja sekä esineistöä remonttia varten.

Historiallisesti arvokkaiden vanhojen rakennusten korjaaminen vie aikaa ja vaatii erikoisosaamista, joka on usein hidasta käsityötä. Rakennuskonservaattori Tony Lidman on tehnyt Halosenniemestä laajan kuntokartoituksen ja korjaussuunnitelman, jonka pohjalta kunnostustoimia on lähdetty toteuttamaan. Halosenniemi on kokonaisuudessaan hyvässä kunnossa, mutta rakennuksen säilymisen kannalta välttämättömiä parannuksia on tehtävä lähivuosina. Nyt meneillään olevat kunnostustyöt ovat ensimmäinen erä tulevista korjauksista.

Heti syksyn alussa talon uunit tarkastettiin ja huoltoa kaipaavat tulisijat korjattiin taitavan uunikonservaattorin, Teemu Kajasteen toimesta. Uuneja katsomalla korjauksia ei enää havaitse, sillä ne näyttävät täsmälleen samalta kuin aiemmin. Mikä tietysti on tällaisen säilyttävän kunnostamisen yhtenä tavoitteena. Osa talon lämmityksestä hoituu edelleen uuneissa olevien sähkövastusten avulla, jotka nekin on nyt tarkastettu. Talon lämmitysjärjestelmää päivitettiin toimivammaksi: irtopatterit vaihdettiin öljytäytteisiin ja paloturvallisiin seinälle kiinnitettäviin sähkölämmittimiin.

Sähköt tulivat Halosenniemeen 1919. Silloin ei oltu internetistä kuultukaan, mutta museotoiminnassa tarvitsemme tänä päivänä tehokasta tiedonsiirtoa. Niinpä valokuitu saapui Halosenniemeen tämän kunnostusrupeaman aikana syksyllä 2021. Edessä on vielä lisää sähkötöitä: museon paloturvallisuutta sekä muuta turvallisuutta parannetaan ja näyttelyvalaistusta uudistetaan. Tällä hetkellä konservaattori Katja Luoma työskentelee Halosenniemen sisäseinien parissa niitä puhdistellen. Kevättalven ja kevään aikana talon ulkopinnat käsitellään Roslagin mahongilla, perinteisellä puunsuoja-aineella, joka antaa hirsille lisää kestävyyttä.

Museon vetäydyttyä remonttitauolle minä ja muut usein avoinnapidossa nähdyt museoassistentit emme ole käpertyneet unille, vaan olemme muiden töiden ohella ahkeroineet talon esinekokoelman parissa. Näyttelyn päätyttyä taulut palautettiin omistajilleen tai takaisin kokoelmatiloihin, mutta taloon jäi huonekaluja sekä tavaroita. Suuri osa Halosenniemen esineistä on ollut aikoinaan käytössä Pekka Halosella ja hänen perheenjäsenillään. Ne kertovat omaa tarinaansa talon väestä ja elämästä Halosenniemessä. Löytyypä talosta vanhan isännän itse valmistamia huonekalujakin. Ja tietysti rouva Maija Halosen Steinway-piano 1800-luvun loppuvuosilta. Silkkipaperia on menneenä syksynä kulunut, kun alkanutta remonttia varten kaikki talon pienemmät esineet on kääritty paperiin ja pakattu pehmustettuihin laatikoihin. Isommat esineet on suojattu käsittelemättömällä puuvillakankaalla ja ne on sijoitettu syrjään kunnostettavilta alueilta.

Museon sulkeutuminen yleisöltä on mahdollistanut esinekokoelman tarkemman läpikäynnin. Tällä hetkellä teemme kollegani Kirsi Leimun kanssa Halosenniemen kirjakokoelman tarkistusinventointia. Käymme kirjat läpi yksitellen, täydennämme tietoja kokoelmanhallintajärjestelmään ja skannaamme kannet tarvittaessa. Kirjakokoelma pyritään saamaan näillä toimilla paremmin yleisön ja tutkijoiden käyttöön. Nyt tehtävässä inventoinnissa arvioidaan myös kirjojen kuntoa sekä tarvetta siirtää osa huonokuntoisimmista teoksista säilytykseen kokoelmatiloihin.

Kirsi Leimu tutkii kirjaa

Museoassistentti Kirsi Leimu tutkii kirjan välistä löytynyttä muistilappua.

On ollut mielenkiintoista − ja näin museotyöläisen näkökulmasta jopa jännittävää − päästä tutkimaan lähietäisyydeltä Halosen perheen kirjastonurkkauksen sisältöä. Tuntuu, kuin menneisyyden ihmiset ajatuksineen ja tunteineen tulisivat lähemmäksi kirjojen käsin tehtyjä merkintöjä katsoessa. Kirjoista löytyy alleviivauksia, käsinkirjoitettuja huomioita, piirroksia ja joskus muistilappujakin välistä. Hyvin monessa kirjassa on omistuskirjoitus kansilehdellä tai vähintään kirjan omistajan nimikirjaimet. Halosenniemen kirjaston kautta avautuu näkymä 1800−1900-luvun vaihteen ja 1900-luvun alun suomalaiseen kulttuurielämään: On ajatuksia, aiheita, taidesuuntauksia, joita on seurattu. Monet kirjat ovat Pekka Halosen ystävien kirjoittamia, taiteilijalle omistettuja ja lahjoitettuja. Jälkipolvien kulttuurihahmoina tuntemat kirjailijat, arkkitehdit, säveltäjät ja taiteilijat ovat olleet Pekka Halosen ja hänen perheensä lähipiiriä: ystäviä, tuttavia, hengenheimolaisia. Kirjojen kautta näkyväksi tulee myös perheenäidin kielitaito ja käännöstyöt. Perheen lapset ovat hekin jättäneet omia jälkiään niin kirjaston kirjavalintoihin kuin kirjojen kansienkin väliin.

Prinssi ja prinsessa piirros kirjassa

Kuva löytyi saksan lukukirjasta, joka oli kuulunut Halosten tyttärelle Marjalle. Kuva voisi mahdollisesti olla itsekin taitelijaksi ryhtyneen Marjan piirtämä.

kirjan omistuskirjoitus Eliel Saarinen

Arkkitehti Eliel Saarinen on omistanut laatimansa Munkkiniemi−Haaga-suunnitelman ystävyydellä Pekka Haloselle.

Susanna Hemmilä-Peltonen
Tuusulan museon museoassistentti

Kuvat: Susanna Hemmilä-Peltonen ja Topias Ahola

 


0
8. lokakuuta 2021 12.10

Italialaista taidetta Erkkolssa

Sisilialaisen Giuseppe Colombon herkkiä ja yksityiskohdissaan pikkutarkkoja piirustuksia voi nähdä lokakuun ajan Taiteilijakoti Erkkolan näyttelyssä "Hauras aika, väkevä aika". Colombon teoksia on aiemmin ollut Erkkolassa vuonna 2017 Confinus-ryhmän näyttelyssä. Hän on löytänyt tiensä Suomeen taidegraafikko Kuutti Lavosen kautta.

Kuutti Lavonen (s. 1960) ja Giuseppe Colombo (s. 1971) tutustuivat vuonna 2013 suomalaisille kuvataiteilijoille suunnatulla Viaggio in Sicilia -kiertoretkellä Italiassa. Seuraavana kesänä Lavonen osallistui kutsunäyttelyyn tunnelmallisessa vanhassa normannipalatsissa sijaitsevassa galleriassa Modicassa Sisiliassa. Kuutti Lavosen kiinnostus Italiaan alkoi jo varhain. Jo vuosina 1970-luvun lopulla hän asui Urbinossa ja opiskeli paikallisessa graafisen alan oppilaitoksessa sekä työsti grafiikkaa lähipajoissa. Renessanssimaalari Rafael oli syntyjään urbinolainen ja hänen synnyinkotinsa on siellä edelleen museona. Urbinossa taidegrafiikka on ollut perinteinen käsityöammatti. Myös Giuseppe Colombo opiskeli Urbinossa taidegrafiikkaa 1990-luvulla.

Modicassa Sisiliassa vuonna 1971 syntynyt Giuseppe Colombo opiskeli taidetta Comison taideinstituutissa, l'Istituto d'Arte di Urbinossa sekä l'Accademia di Belle Arti di Romassa. Opintojen jälkeen hän palasi Modicaan, jonne perusti työhuoneensa. Sisiliassa hän tutustui perinteikkään taideryhmän Gruppo di Sciclin jäseniin. Taiteilijaryhmä on merkinnyt Colombolle perustavanlaatuista tukea ja vanhemmat mestarit ovat olleet tärkeitä innoittajia ja opastajia taiteilijan työssä.

Colombo on lapsesta asti ollut kiinnostunut taiteesta ja tauluista, ja hän yritti lapsena kopioida Picasson ja Francisco Da Goyan aiheita kotiseinällä olleiden julisteiden pohjalta. Opiskeluaikana hän maalasi ja piirsi vähemmän, mutta kävi ahkerasti näyttelyistä. Vasta Paul Cézannen taiteeseen tutustuminen ja taidemaalari Nato Frascan (s. 1931) vaikutus saivat Colombon vakuuttumaan omasta polustaan taiteilijana.

Colombo on hienostunut taidemaalari ja piirtäjänä virtuoosimainen. Aiheina on maisemia, puita ja puutarhoja sekä henkilöhahmoja. Usein hän kuvaa taidehistoriallisia henkilöhahmoja saaden innoitetta tutuistakin maalauksista. Näitä teoksia on nähtävillä nyt lokakuussa Helsingissä Galleria Duetossa, jossa Colombolla ja Lavosella on yhteisnäyttely. Colombo maalaa etupäässä maalauksia ja tekee nykyään paljon piirustuksia, joita värittää pastelliväreillä. Galleria Duetossa on esillä teoksia, joiden aihepiirit ovat historiallisia, esimerkiksi barokin ajan muotokuvia. Vermeer van Delftin maalauksen Rakkauskirjettä lukeva tyttö on herkkä työ kehystettynä kultakehyksin.

Erkkolassa Colombolta nähdään neljän lyijykynäpiirroksen sarja Luonnoksia Ristiinnaulituista. Korona-aika on innoittanut taiteilijan kuvaamaan ristiinnaulitun krusifikseja sisilialaisista kirkoista. Pikkutarkka lyijykynäpiirtäminen on taidokasta, ja taiteilija kertoo työn kestäneen melkein viikon kunkin piirroksen kohdalla. Meditatiivinen hartaus samoin kuin kärsimyksen pohdiskelu välittyvät teoksista. Koronapandemian luoma sairauden ja kuoleman uhka yhdistettynä eristäytymiseen läheisistä ihmisistä ja tutusta elämänpiiristä on koskettanut kaikkia.

Giuseppe Colombo, Studio di crocifissione 1, 2021

Giuseppe Colombo, Studio di crocifissione, 2021

Erkkolan näyttelyn suomalais-liettualainen taiteilijaryhmä on kutsuttu Sisiliaan pitämään näyttelyä Fondazione Teatro Garibaldin galleriaan Ex Convento del Carmineen huhtikuussa 2022. Galleria sijaitsee vanhassa luostarissa Piazza Giacomo Matteottin reunalla Modicassa. Taiteilijaryhmää yhdistää työskentely litografiatöiden osalta Helsingin Kivipainossa. Giuseppe Colombo on työskennellyt myös Helsingin Kivipainossa aina Suomen matkojensa yhteydessä. Tälläkin matkalla valmistuu litografia bon á tirer eli painovaiheeseen hänen viikon kestävän oleskelunsa aikana.

Teksti näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määttä, Tuusulan museo

Giuseppe Colombon Agnus Dei -aiheinen lyijykynä- ja pastellityö on tehty espanjalaisen barokkimaalari Francisco de Zurbaranin maalauksen aiheesta vuonna 2019.

Näytä kuva


0
28. syyskuuta 2021 9.00

Historiaa ja nuorten taidetta ympäristössämme

Muutaman viime vuoden aikana olemme saaneet Tuusulan museon kuvamateriaalia esille eri puolille kuntaa. Museokokoelman kuviin voi törmätä Urheilukeskukseen sekä Jokelan ja Kellokosken uimarannoilla. Puustellinmetsän roskiksissa ja Anttilanrannassa on myös esitelty Tuusulan historiaa valokuvin. Syksyn mittaan vanhoja valokuvia ja pieniä historiajuttuja tulee myös Tuusulanväylän bussipysäkeille Hyrylästä Riihikallioon. Hyökkälän alueella taas esitellään tuusulalaislasten ja nuorten taidetta sähkökaapeissa.

– On hienoa, että saamme muuttuvassa ja kasvavassa kunnassa tuotua historiaa jokapäiväiseen ympäristöömme. Tiedän, että esimerkiksi uimakopit ovat toimineet myös ulkonäyttelyinä, jonne askeleet on kävelyretkillä varta vasten suunnattu. Se taas toteuttaa hyvin teemaamme "Kulttuuri liikuttaa", iloitsee intendentti Jaana Koskenranta Tuusulan museosta.

Projektien toteuttaminen vaatii monenlaista yhteistoimintaa. Kuvat ja niihin liittyvä historiatieto löytyvät Tuusulan museon valokuvakokoelmasta, mutta rakenteista ja maksamisesta vastaavat muut tahot. Esimerkiksi uimakopit on tehty osana uimarantojen kunnostusta ja osin ne ovat osallistuvan budjetoinnin hankkeita.

Syksyllä valmistuvassa bussikatosten historianäyttelyissä siistitään vanhoja huonokuntoisia bussikatoksia ja annetaan näin niille muutama vuosi lisäaikaa, sillä linja-autokatosten uusiminen edistyy kustannussyistä hitaasti. Idea pienistä historianäyttelyistä tuli sivistyksen viime kauden apulaispormestari Jussi Saloselta, ja ensimmäinen koevedos tehtiin Paijalan koululle ja pystytettiin talkootyönä. Osa hankkeen rahoituksesta saadaan Elyltä, osa Kulttuuria kaikille -rahastosta.

Lasten ja nuorten taidetta sähkökaappeihin

Kirkkotien varrella voi bongata värikkäitä sähkökaappeja ja yhden isomman muuntamon. Teoksia niihin ovat tehneet Hyökkälän koulun ja Tuusulan kuvataidekoulun oppilaat sekä Väinölän päiväkodin, Päiväkoti Sympaatin ja Steinerpäiväkoti Pohjantähden lapset.

– Aiheena teoksissa on Mun Tuusula eli lapsille tärkeät paikat ja asiat kotiseudulla. Saimme kaikkiaan 168 teosta, josta esillä on noin 50, kertoo kulttuurituottaja Pilvi Hokkanen.
Sähkökaappitaide toteutettiin yhteistyössä Caruna Oy:n kanssa ja osa rajoituksesta tuli Kulttuuria kaikille -rahastosta, jonka tarkoitus on tuottaa kulttuuria, joka ilahdutta monia.

Teksti Tuusulan museon intendentti Jaana Koskenranta

Artikkeli on julkaistu Elämää Tuusulassa -asukaslehdessä 2021/04.

Tuusulanväylällä Hyrylän ja Riihikallion välillä bussipysäkeissä esitellään lähialueen ja liikenteen historiaa. Kuva Tarja Kärkkäinen

Näytä kuva


0
25. elokuuta 2021 9.15

Mitä ihmettä viestit, sana Tuusula?

Paikannimen Tuusula alkuperästä on lukuisia tulkintoja: vesilinnun pään tupsusta aina saamenkielen sanaan dušši, turha tyhjä. Kotipaikan nimen etymologia – historiallinen polveutuminen – on toisille intohimo, toisille langanpää uuteen kotiseutuidentiteettiin. Hauskaa nimistöhistorian uumenissa on aina.

Kaksi vahvinta nimiselitystä liittyvät henkilönnimeen Tuusa tai sitten hämäläisten murteiden sanaan tuusia, joka olisi sanan metsästää synonyymi. Tuusa tai Tuusot saapuivat tänne muinaishämeen asutuspesäkkeistä joskus tuhat vuotta sitten. Kyse oli erämiehestä tai ehkä turkismetsästäjien suvusta. Tuusot jäivät näillä main sijainneitten ansapolkujensa luokse asumaan. Sieltä täältä tuprahteli kaskisavuja.

Tuusojen muisto elää Tuusulan vanhoissa paikannimissä. Tusunmaa, Tuusunmäki, Tuusansuo. Ehkä tällainen nimi oli myös Kirkonkylän kohdalla ennen kirkkoa; periytyi siitä asutuksen ja kylän nimen kylkiäiseksi ja kimmahti sittemmin myös järven ja koko kunnan nimeksi. Tuusula tarkoittaa Tuusojen asuinsijaa ja nykytuusulalaiset ovat heidän paikannimikaimojaan.

Tuus-alkuinen nimistö saattaa kuitenkin viitata myös metsästykseen, siis hämäläismurteiden verbiin tuusia, jolloin Tuusula tarkoittaisikin alun perin metsästysmaata, hämäläisten eräaittaa. Myös tällä teorialla on vankka kannattajakuntansa. Sanat ja taustat ovat niin lähellä toisiaan, että ne melkein sisältävät toisensa: viittaavat molempiin sekä henkilöön Tuusa että teonsanaan tuusia, metsästää.

Jännittävää on, että molempia teorioita on tarjottu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen taholta. Ensin vaaka näyttäisi kallistuneen metsästyksen puoleen – metsästystoiminnan mukaan nimetyt luonnonkohdat –, mutta on sittemmin kääntynyt henkilönnimiteorian kannalle. Päätin kirjoittaa Kotukseen ja kysyä, onko sanaa tuusia ylipäätään ollut olemassa ja voisiko sillä kuitenkin olla tekemistä paikannimen Tuusula kanssa.

Kotuksen tutkijan Pirkko Kuutin vastaus avasi sanaa Tuusula uudella ja riemukkaalla tavalla. Verbi tuusia tosiaan löytyy vanhasta kirjasuomesta, tosin harvinaisena. Kuutti kirjoittaa: Vanhoista suomenkielisistä sanakirjoista sana tuusia löytyy 1700-luvun lopulta lähtien. Lisäksi se esiintyy parissa samoihin aikoihin ilmestyneessä runotekstissä, joista toinen on kansanruno:

Anna Ukko uuhiasi - -
Anna ojnahat omasi - -
Ukko kullainen kuningas,
Tuuwwos ilman tuusimata,
Waromata waaputtele - -

Kotuksen tutkija tulkitsee, että "loitsu" liittyy saaliin pyytämiseen metsän valtiaalta. Sanan tuusimata hän kuitenkin näkee merkityksessä pelkäämättä, ehkä siten, että saalis tulisi ilman metsästykseen liittyvää pelkomomenttia. Tulkinnan vahvistukseksi hän löytää Eric Erikinpoika Frosteruksen häärunon Onnen Toivotus vuodelta 1777.

Turha Poijan ponnistella
Turha tytön tuusitella,
Kuin on kauppa korkialla
Taiwahassa tatrottuna - -

Itse jäin miettimään, että voisiko kohdan "Tuuwwos ilman tuusimata" lukea myös siinä merkityksessä, että saalis ikään kuin kävelisi luokse, ilman että täytyy nähdä metsästyksen vaiva. Pirkko Kuutti tekee pienen myönnytyksen, kun toteaa, että metsästykseen verbi liittyy "mutkan kautta". Eräissä 1700-luvun sanakirjoissa sen merkitykseksi nimittäin määritellään 'ajaa jälkiä, vainuta, nuuskia' varsinkin koiraan liittyen.

Nyt mielikuvat loksahtavat hauskasti kohdilleen. Tuusiminen tosiaan sopisi kuvamaan metsästyskoiran toimintaa. Koira häärii ja tuhisee kuono maanpintaa viistäen, terhakkaana ja touhukkaana, valmiina syöksymään ajoon. Olisihan aivan ihanaa, jos paikannimi Tuusula sisältäisi aavistuksen metsänkävijöitä auttaneesta kippurahäntäisestä nuuskuttelijasta!

Kotuksen Pirkko Kuutti kuitenkin toppuuttelee: 1800-luvun sanakirjoissa merkitys – tuusia: nuuskia, vainuta – esiintyy yhä, mutta myös abstraktimpi vainuamisen merkitys 'aavistaa'. Sanaan liitetään myös merkitys 'pelätä', joka joissakin 1800-luvun sanakirjoissa on ainoa mainittu merkitys. Murreaineistosta Kuutti ei onnistunut sanaa tällä kertaa lainkaan löytämään.

Loppukommentiksi nostan lainauksen kielitieteilijä FT Terhi Ainialalta. Ainiala puntaroi Tuusulan ja muiden Tuus-alkuisten paikannimien sukulaisuutta päätyen väittämään "Tuusulassa on asunut Tuusia, mutta Tuusniemellä ei". Sitaatin lukuohjeeksi lisättäköön, että Tuusulanjärven vanhempi nimi tiedetään Kaukajärveksi. Joesta sen sijaan emme tiedä.

[Pohjoisemmassa] Tuus-alkuiset nimet eivät perustune henkilönnimeen, vaan niiden taustalla on todennäköisemmin jokin merkitykseltään hämärtynyt sana. [Kyseiset] Tuus-nimet ovat -- keskeisten paikkojen, mm. järvien [ja mäkien] nimiä -- lähes aina seudun vanhimpia nimiä. Järviä ei juuri ole nimetty ihmisten, vaan järven jonkin ominaisuuden mukaan.

Jaa-a, varmalta vaikuttava tiedon kuvajainen läikkyy hetken veden pinnalla, mutta kohta se jo hajoaa ja muuttaa muotoaan. Enpä tiedä tulinko tästä historian peilailusta paljoakaan viisaammaksi, mutta nautin kyllä kovasti! Postitellessa esille pulpahtaneet uudet vivahteet olivat herkullisia! Mitä itse tuumin on, että Tuusulan kohdalla sekä henkilöön että hämärään eräalkuperään viittaavat teoriat kannattaa joka tapauksessa pitää avoimina.

Filosofi Friedrich Nietzsche on todennut "ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja". Kuinka totta se onkaan! Meille jää vapaus sukellella ja iloita, ajatella ja keskustella inhimillisen historian rikkaudessa!

Harri Nyman
yleisötyöamanuenssi, FT kansatieteilijä
Tuusulan museo

LÄHTEITÄ

Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, julkaistu 2007. 

Tuusulasta Tuusniemelle. Ainiala, Terhi 1999.

Suur-Tuusulan historia I. Esihistoriallisesta ajasta seurakunnan perustamiseen 1643. Useita kirjoittajia, julkaistu 1983. Ks. esim. s. 57-61 (viitteineen), 72, 95.

Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum (Aikapaikkaisia lisiä Fennoskandian kielelliseen esihistoriaan). Heikkilä, Mikko 2014.

Näytä kuva