Varallisuus

Oliko Kivi nälkätaiteilija vai tuliko hän toimeen kirjoittamisella? Kiven kirjeiden kautta välittyy kuva puutteesta kärsivästä taiteilijasta, jonka elämää varjosti tasapainottelu velkojen kanssa. Kirjoittamalla ei ollut helppoa saada toimeentuloa eikä kirjailijan ammatilla ollut samanlaista asemaa kuin nykyään. 1800-luvun Suomessa ei kansan lukemisesta ollut muodostunut samanlaista ajanvietteen tapaa kuin nykyään. Haaveena oli kuitenkin voittaa yleisön suosiota. 

... syksyllä aion painattaa vihon uusia runoelmia omalla kustannuksellani. Jos nyt tapahtuisi niin, että nämä Kuukausiliitteessä onnistuisit voittamaan yleisön suosiota, niin taitaisin vartoa enemmän menekkiä ja niinmuodoin sisääntuloa syksyllä painetusta kirjastani. - Asia on tärkeä; sillä minä kirjoittelen leipäpalan edestä, ja olen kaikin tavoin ankarassa kiristyksessä.  (A. Kiven kirje B. F. Godenhjelmille 14.7.1866, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012) 

Kirjoittamalla ei saanut säännöllisiä tuloja, mikä vaikeutti arjenhallintaa ja lisäsi riippuvuutta toisten ihmisten hyväntahtoisuudesta. Kiven unelma elättää itsensä ammattikirjailijana oli uhkarohkea tuon ajan Suomessa. Aika ajoin Kivellä kuitenkin oli käytännöllisiä suunnitelmia toimeentulonsa vakiinnuttamiseksi, mutta ne eivät toteutuneet. Vakavin yritys saattoi olla vuonna 1869, jolloin Kivi laati huolellisia suunnitelmia pehtoriksi kouluttautumisesta. Pehtorina hän olisi saanut säännöllisen toimeentulon, joka olisi tukenut kirjallisia hankkeita. 

Rahatilanne vaihteli elämän eri vaiheissa, mutta huoli rahasta vaikutti olevan alituinen seuralainen. Koulupoikana ja nuorena yliopistoa aloittelevana miehenä hän toistuvasti tukeutui sukulaistensa apuun ja myöhemmin ystäviensä ja tukijoidensa apuun. Kouluaikoina Kivi asui sukulaistensa nurkissa, pyysi lähettämään ruokaa ja vaatteita sekä vippasi rahaa. Kun ylioppilastutkinto oli suoritettu eivät rahat riittäneet ylioppilaslakkiin, mutta lyyran hän sai kiltin everstinnan tukemana ja 16-vuotias Frithiof Holmström kustansi railakkaat juhlat. Kaarlo Bergblom, Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Suomenmielisen kirjailijanalun ongelmat huomattiin suomalaisuusliikkeen keskuudessa ja Fredrik Cygnaeuksen ja J. V. Snellmanin keräämät  "kehotuspalkinnot" pienistä kirjallisista töistä olivat suureksi avuksi. Muutamiin kymmeniin rupliin nousevat summat vastasivat räätälin tai kauppa-apurin kuukausien palkkoja. 

1860-luvulla Kiven kirjallinen ura käynnistyi toden teolla. Vuosikymmenen aikana hän oli tuottelias ja sai myös merkittäviä kirjallisia palkintoja. Aino-näytelmällään Kivi sai kehotuspalkintona sata ruplaa, jota sitä seurasivat suuremmat onnistumiset. Vuonna 1864 kolmissakymmenissä oleva Kivi voitti näytelmällään Kullervo 500 markan palkinnon ja seuraavana vuonna hän sai näytelmällään Nummisuutarit ja osin näytelmällään Kullervo Suomen ensimmäisen valtionpalkinnon, joka oli mahtavat 2500 markkaa. 

Kuvassa on nuori Kaarlo Bergbom, jolta Kivi toistuvasti lainasi rahaa. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma 

Kiven kirjat eivät kuitenkaan käyneet kaupaksi ja ystävien apu oli monesti tarpeen. Ystävät tai heidän isänsä maksoivat aterioita, majoitusta ja jopa kirjapainokuluja sekä lainasivat rahaa. Hienot palkintosummat kuluivat vanhojen velkojen maksamiseen.

Se palkinto jonka sain senatilta, siitä meni suurin osa velkoin, joita minä kymmenen vuoden kuluessa, enemminkin, olin tehnyt elääkseni, koska ei ollut apua keltään. Velkoja jäikin vielä. (A. Kiven kirje Thiodolf Reinille 8.12.1869 Sjundeå, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.) 

Vuonna 1866 alkaneiden nälkävuosien yleinen köyhyys ja Kiven ongelmat terveyden kanssa vaikuttivat talouden pitoon kielteisesti. Useissa kirjeissään Kivi mainitsee polttaneensa saamiaan kirjeitä avaamattomana velkojien takia, jotta hän olisi voinut keskittyä kunnianhimoiseen voimanponnistukseen. Tekeillä oli käsikirjoitus seitsemästä miehestä. Teokselle Seitsemän veljestä latautui suuria odotuksia taiteellisesti ja taloudellisesti.

Kiven kirjeet paljastavat, että rahahuolet painoivat usein kirjailijan mieltä ja velkojen järjesteleminen vei runsaasti aikaa. Alituinen velkakierre vaikutti ihmissuhteisiin, sai elämän tuntumaan kaaokselta eikä avioituminen ollut mahdollista. Kirjeessään Thiodolf Reinille vuonna 1869 hän kirjoittaa seuraavasti.

5 sataa markkaa, ja sitten olen muutaman vuoden päästä vapaa mies, vaikka vähän harmaapäinenkin. Sittenhän kelpaa naimaan mennä oikein hopeakimmeltävillä kiharilla, sittenhän vasta runoilemaan ruvetaan! Voi veikkonen! minä kyllä näen minkä suuren haaksirikon elämäni on tehnyt - velkojen kautta: mutta hyvähän jos suoriun siitä viimein ilman muiden, ystävieni, vahinkoa. Mutta olisin nyt veloista vapaa ja pieni maja minulla Nurmijärven ahoilla, jossa milloin runoilisin milloin linnustelsin! Mutta minä toivon, että ahkeruuden ja työn pääsen piankin tähän onneen! (A. Kiven kirje Thiodolf Reinille 8.12.1869 Sjundeå, SKS, teoksesta Aleksis Kivi kirjeet. Kriittinen editio, 2012.)   

Katso lisäksi alaluvut:

Ystävien ja läheisten tuki

Siuntion rauhassa

Tehtäväidea:

SKS:n kokoelmista löytyy Kiven kirjoittamia kirjeitä. Kirjeiden lukeminen saattaa olla hankalaa, mutta voitte yrittää etsiä niistä näytteitä rahan lainaamisesta. Esimerkiksi kirjeestä Emanuel Stenvallille 9.12.1855 löytyy kohta, jossa Kivi toivoo itselleen uusia housuja ja viittä ruplaa.