Kevyt liikenne
Kevyellä liikenteellä tarkoitetaan jalankulkua, pyöräilyä ja mopoilua.
Jalankulkijoita ovat jalan, suksilla, rullasuksilla ja -luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvat ja potkukelkan tai -pyörän, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin tai vastaavan laitteen kuljettajat sekä polkupyörän tai mopon taluttajat.
Jalankulku ja pyöräily ovat lyhyiden matkojen peruskulkumuotoja. Ne ovat tärkeä osa liikennettä, mutta samalla ne ovat liikuntaa, jolla yleisesti on myönteisiä terveysvaikutuksia. Jalankulku ja pyöräily säästävät tilaa eivätkä tuota päästöjä. Näiden kulkumuotojen suosiminen ehkäisee liikenteen ruuhkautumista, päästöjen ja meluhaittojen kasvua sekä parantaa eri väestöryhmien liikkumismahdollisuuksia. Mopolla tarkoitetaan kaksi- tai kolmipyöräistä moottoriajoneuvoa, jonka suurin rakenteellinen nopeus on 45 km/h. Mopoilijan on oltava vähintään 15-vuotias. Mopon ajokortti vaaditaan 1.1.1985 jälkeen syntyneiltä mopoilijoilta.
Kevyen liikenteen liikennesääntöjä ja muita hyviä ohjeita liikkumiseen voi tutkia esimerkiksi Liikenneturvan sivuilta.
Pyöräilykartta
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan yhteistyönä tekemä pyöräilykartta kuvaa kuntien kevyen liikenteen reitistöä. Karttaan on pyöräilyreittien lisäksi merkitty pyöräretkeilijän, kulttuurinystävän ja ulkoilijan kannalta kiinnostavia ja hyödyllisiä käyntikohteita.
Kartta on tarjolla sähköisessä muodossa. Kolmen kunnan alue on pilkottu 12 karttapalaan, jotka voi esimerkiksi tulostaa matkalle mukaan. Karttojen katselu vaatii Reader -ohjelman, jonka voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta. Kunkin kartan nimessä on kerrottu mittakaava, joka säilyy tulosteessa, jos karttaa ei skaalata tulostimen reunusten mukaan. Kartoissa on myös kilometriruutu etäisyyksien arvioimista varten.
Karttaruutu |
||
Tuusulanjärvi 1:35 000 |
||
Hyrylä-Maantiekylä 1:35 000 |
||
Nahkela-Siippoo-Rusutjärvi 1:35 000 |
||
Kerava 1:35 000 |
||
Järvenpää 1:35 000 |
||
Jäniksenlinna 1:35 000 |
||
Jokela 1:35 000 |
||
Kellokoski 1:35 000 |
||
Nuppulinna-Vanhakylä 1:35 000 |
||
Hyrylä 1:20 000 |
||
Kerava 1:20 000 |
||
Järvenpää 1:20 000 |
||
Merkintöjen selitykset |
Mopoliikenne
Mopoile turvallisesti
- Käytä kypärää sekä suojaavia ja erottuvia ajovarusteita.
- Aja liikenteessä vain mopolla, joka on moitteettomassa kunnossa.
- Opettele liikennesäännöt ja noudata niitä.
- Muista ennakoiva ajotapa.
- Aja vain silloin kun olet ajokunnossa.
- Viritetty mopo ei sovi liikenteeseen.
Liikenneturvan internetsivuilla oleva Mopoilijan opas on erinomainen apu mopoilusääntöjen ja -ohjeiden kertaamiseen.
Moporeitit
Tiedote 1.9.2015 moporeittimuutoksista Tuusulassa ja Järvenpäässä.
Liikennevirasto on keväällä 2013 julkaissut ohjeen Mopon paikka liikenneympäristössä. Ohjeessa on linjattu, että mopon paikka liikenteessä on ensisijaisesti ajoradalla, varsinkin taajamaympäristössä.
Ohjeen linjaus muuttaa moporeittien suunnittelua. Tuusulan alueen moporeitit on arvioitu vuoden 2014 aikana ja Tuusulan kunta sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ovat yhdessä tuottaneet kunnan alueelle uuden moporeittisuunnitelman, jonka mukaisesti reittejä muutetaan vuoden 2015 syyskaudella.
Vuoden 2015 siirtymävaiheen moporeittikartat
Koko Tuusula, muuttuvat moporeitit
Etelä-Tuusula, muuttuvat moporeitit
Kellokoski, muuttuvat moporeitit
Siirtymävaiheen jälkeen mopolle sallitut pyörätiet kartalla
Koko Tuusula, mopolle sallitut pyörätiet
Etelä-Tuusula, mopolle sallitut pyörätiet
Hyrylä, mopolle sallitut pyörätiet