Kesätaiteilija

Tuusula palkkaa vuosittain kesätaiteilijan tekemään taiteellista työtään. Kuntalaiset pääsevät osallistumaan taiteelliseen työhön kesätaiteilijan oman suunnitelman mukaisesti. 

Kahden kuukauden mittaisen kesäpestin ideana on palkata nuori taiteilija tai taideopiskelija tekemään omaa taiteellista työtään ja toteuttamaan hakuvaiheessa esittämänsä taideprojektinsa. Kesätaiteilija työskentelee kesä-heinäkuun Tuusulan kunnalla kulttuurituottajien tiimissä. Hän osallistuu myös Tuusula-viikon tapahtumiin ja mahdollisuuksien mukaan Tuusulan taiteiden yöhön elokuun toisena perjantaina. 

Kesätaiteilija rekrytoidaan alkutalvesta ja ilmoitus löytyy vuosittain Tuusulan sivistyksen ilmoituksista.

Tuusulan kesätaiteilija 2023 on Matti Sampela

Espoolainen mediataiteilija Matti Sampela on valittu Tuusulan kesätaiteilijaksi 2023. Paikkaa haki 48 eri taidealan edustajaa. Sampela toteuttaa kesän aikana videomuotokuvia tekstistä kuvia generoivan tekoälymallin avulla.

Matti Sampela on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja opiskellut piirustusta ja maalausta Edinburgh College of Artissa. Sampela on kuvataiteilija, graafinen suunnittelija ja valokuvaaja, joka taiteessaan yhdistelee piirustus- ja maalaustekniikoita digitaaliseen 3D-grafiikkaan ja valokuvaan.

– Kiinnostuin 3D-grafiikasta osana taiteellista työskentelyäni muutama vuosi sitten. Pikkuhiljaa opiskelin uusia ohjelmistoja ja kuvantamisen keinoja, päätyen lopulta tekoälyohjelmistojen pariin. Näen tekoälyn rikkaana aarreaittana ja häkellyttävänä uutena taiteen tekemisen työkaluna, Matti Sampela kertoo.

Kollaasi Matti Sampela

Matti Sampela on Tuusulan kesätaiteilija 2023. Kuva: Matti Sampela (osa teoksesta), Marika Taipalus

Tuusulalaiset pääsevät osallistumaan kesätaiteilijan työskentelyyn omien kasvojensa mukaan tehtyjen tekoälymallien avulla. Sampela yhdistelee tekoälyn avulla taiteessaan osallistujien toiveita ja unelmia heidän kasvonpiirteidensä mukaan luotuihin muotokuviin.

– Kuvia luova tekoäly on nykytaiteessa verrattain uusi työkalu. Haluan tuoda tekoälyn ja nykytaiteen lähemmäksi taiteen kokijoita osallistaen heitä taiteen tekemisen prosessiin. Osallistumalla tekoälymuotokuviensa luomiseen, tuusulalaisilla on myös hyvä mahdollisuus oppia uutta kuvia luovan tekoälyn saralta, Sampela sanoo.

Tuusula palkkasi kesätaiteilijan ensimmäistä kertaa viime vuonna. Kesätaiteilijan työn on tarkoitus kannustaa taiteilijan uransa alkupäässä olevaa henkilöä tekemään taiteellista työtään ja toteuttamaan hakuvaiheessa esittämänsä taideprojektin.

Kesätaiteilija työskentelee kesä-heinäkuun Tuusulan kunnalla kulttuurituottajien tiimissä. Hän osallistuu myös Tuusula-viikon 17.–23.7. tapahtumiin.

Matti Sampela tekoälyn avulla valmistama unimuotokuva, jossa naisoletettu ja pilviä

Unimuotokuva (osa teoksesta), 2023, Matti Sampela

Kesätaiteilijan kuvauspajat 

Tuusula pääkirjasto, Autoasemantie 2, Tuusula

Jokelan kirjasto, Keskustie 20, Jokela

Kellokosken kirjasto, Kuntotaival 2B, Kellokoski


Mitä kuvauksessa tapahtuu?

Pajassa Sampela ottaa valokuvia osallistujista. Valokuvaus kestää n. 15 min. Valokuvaukseen ei tarvitse valmistautua. Kuvausten ohessa kuvattava voi täyttää lyhyen haastattelulomakkeen, jonka aiheita hyödynnetään tekoälymuotokuvan tekemisessä. Kuvattava täyttää myös kuvauslupakaavakkeen (alle 18-vuotiaan luvan antaa huoltaja). Sampela käsittelee valokuvaa tekoälyn avulla ja koostaa muotokuvista videon, joka on nähtävillä Tuusula-viikolla 17.-23.7.2023.

Voit halutessasi tulostaa Kuvauslupa kesätaiteilija

Kesätaiteilijan teoksen esitykset

Kesätaiteilija esittelee valmiita videoteoksia Tuusula-viikolla seuraavasti:

  • Ti 18.7. klo 11–13 Kellokosken Nuorkka, Kuntotaival 2 (käynti kirjastotalon päädystä), Kellokoski 
  • Ke 19.7. klo 15–17 Tuusulan pääkirjasto, Autoasemankatu 2, Tuusula 
  • To 20.7. klo 15–17 Jokelan kirjasto, Keskustie 20, Jokela 

Katso Unimuotokuvia-teos Youtubesta (ensiesitys ti 18.7. klo 11): https://youtu.be/1GnxGBi4ffo

Osallistu kesätaiteilijan tapahtumiin