Ikääntyminen ja asuminen
Asumisen tarpeet vaihtelevat elämäntilanteen mukaan. Ikääntymisen mukanaan tuomien asumistarpeiden muutoksiin on hyvä varautua jo ennakolta. Ennakoimalla on aikaa selvittää asioita, pohtia vaihtoehtoja ja edetä rauhallisemmalla tahdilla.
Ikääntyminen ja mahdolliset sairaudet vaikuttavat esimerkiksi näkökykyyn, liikkumiseen kotona ja kodin ulkopuolella sekä omiin voimavaroihin.
Oman kodin ja asuinympäristön soveltuvuutta voi pohtia esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:
- Millainen on kotini sisääntulo?
-millainen ulko-ovi, kynnys, rappuset, hissi, valaistus, oven leveys? - Millaista ylläpitoa nykyinen kotini tarvitsee?
-lumityöt, remontit, ruohonleikkaus, jätehuolto, lämmitys - Ovatko kodin ylläpitotyöt omalla vastuulla ja itse rahoitettavia?
-huoltoyhtiö, asukas itse tai läheiset, ulkopuoliselta ostettavien palveluiden saatavuus ja hinta - Kuinka lähellä kauppa- ja terveyspalvelut ovat?
-ruokakauppa, apteekki, terveysasema - Miten pääsen liikkumaan lähiympäristössä?
-kävellen, autolla, joukkoliikennevälineillä, parkkipaikat - Miten asuinympäristöni ja kotini soveltuvat apuvälineiden kanssa liikkumiseen?
-esteettömät ja riittävän leveät kulkuväylät - Millaisia harrastusmahdollisuuksia lähellä on?
-kunta, yhdistykset, kansalaisopisto, seurakunta ja järjestöt - Millainen on läheisverkostoni? Onko apua saatavissa heiltä?
-läheisten, ystävien tai naapurien apu
Turvallinen ja omia tarpeita vastaava koti sekä asumisympäristö tukevat ikääntyvän itsenäistä asumista. Ikääntyvien asumisneuvojan ohjaus ja neuvonta ovat maksuttomia asumismuodosta ja asuntotyypistä riippumatta. Kaikenlaisissa asumiseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä Tuusulan kunnan asumisneuvojaan.
Asumisneuvojan tavoitat puhelimella numerosta 040 314 3068 arkisin klo 9-15.
Voit olla yhteydessä asumisneuvojaan kaikenlaisissa asumisen asioissa:
- kun haluat pohtia tulevia muutostarpeita
- etsiä ratkaisuja jo olemassa oleviin tilanteisiin
- kysyä neuvoa ja ohjausta asumiseen liittyen
Asumisneuvonta on maksutonta.
Luennot ikääntyville, läheisille ja muille asumisen ennakoinnista kiinnostuneille:
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan opistojen luennoille mitä asioita olisi hyvä ottaa huomioon asumisratkaisuissa, kun ikää tulee lisää:
3.10.2023 Tuusulan opisto klo 18 - 19.15. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Tuusulan opisto
Asumisneuvonnan tapahtumat:
17.10.2023 Asunnottomien yön tapahtuma klo 18-20, Moniolla. Lisätietoja tapahtumasta myöhemmin.
Anna palautetta asumisneuvonnasta:
Palautelomake, sähköisesti täytettävä
Asumisneuvonnan palautelomake, tulostettava
Lisätietoa:
Asumisen ennakointi:
Vanhustyönkeskusliitto, asuminen
Vanhustyönkeskusliitto, vanhuuteen varautuminen
Asumisen ennakoinnin opas / Asumisen Apu ry
Asumisen ennakoinnin tietoa ja testejä / Asumisen Apu ry
Miina Sillanpään säätiön Ikääntyneiden asuminen -sivut
Asumiseen liittyvää teknologiaa ja asumisen turvallisuus
Kotona asumista tukeva teknologia
Pientalon paloturvallisuusopas
Korjausneuvonta ja korjausavustukset:
Vanhustyön keskusliiton Korjausneuvonta
Tukea asumiseen:
Keusoten ikäihmisten neuvonta- ja ohjauspalvelu
Asumisen mahdollisuuksia: