Galleria Monio

Galleria Monio on Tuusulan uusin visuaalisten taiteiden näyttelytila, joka sijaitsee lukio- ja kulttuuritalo Moniossa (Pataljoonantie 6, Tuusula). Tilan toimintaa koordinoivat Tuusulan kulttuuripalvelut, Tuusulan kuvataidekoulu ja Tuusulan Opisto.

Näyttelyajan hakeminen

  • Galleriassa on vuoden aikana kolme näyttelyajanjaksoa, joihin on avoin haku kerran vuodessa huhtikuussa. Muuna aikana galleria on talon toimijoiden käytössä.
  • Haku on avoin ensisijaisesti tuusulalaisille taiteilijoille tai näyttelyille, joiden teokset tai tekijät liittyvät Tuusulaan. 
  • Valituksi tulleet voivat hakea näyttelyaikaa joka toinen vuosi. 
  • Ensimmäisten avointen näyttelyjaksojen ajankohdat ovat: 28.8.–17.9.2023, 5.–25.2.2024, ja 3.–30.6.2024. Haku tehtiin sähköisellä hakulomakkeella 1.-15.5.2023.
  • Lomakkeessa on sähköinen tunnistautuminen. Huomioithan, että haussa esitetyt tiedot tallentuvat kunnan asianhallintajärjestelmään ja ovat pyydettäessä julkisia.   
  • Hakulomakkeen liitteeksi laitetaan taiteilijan tai taiteilijaryhmän jäsenten ansioluettelot sekä alustava suunnitelma näyttelyyn tulevista teoksista pdf-muodossa. Liitteen maksimikoko on 10 MB.

Tietoja Galleria Moniosta

  • Galleriatila on suuruudeltaan 99,5 m2. 
  • Näyttelytilassa on valmius vaijeriripustukseen, ja lisäksi käytettävissä on irtosermejä ja veistosjalustoja. Teosten kiinnittäminen tilan seiniin ei ole sallittua.
  • Näyttelytilasta ei peritä vuokraa. 

Näyttelyiden valitseminen

  • Näyttelyvalinnat tekevät yhteistyössä Tuusulan kulttuuripalvelut, Tuusulan kuvataidekoulu ja Tuusulan Opisto. Lopullinen näyttelykuratointi tehdään yhdessä juryn kanssa.
  • Valitun taiteilijan tai taiteilijaryhmän kanssa tehdään kirjallinen näyttelysopimus.
  • Näyttely tulee perua vähintään kolme (3) kuukautta ennen näyttelyä. 

Ohjeita näyttelyn järjestäjälle

  • Näyttelyn tulee sopia kaikenikäisille.  
  • Galleria on avoin yleisölle Monion aukioloaikojen mukaan.
  • Näyttelytilassa ei ole erikseen henkilökuntaa.
  • Taiteilijat ovat itse vastuussa teosten kuljettamisesta näyttelytilaan, näyttelyn ripustamisesta ja purkamisesta, näyttelytekniikasta sekä teosten vakuuttamisesta. Näyttelytila tulee jättää näyttelyn jälkeen samaan kuntoon, kun se oli ennen näyttelyä.
  • Taiteilijat vastaavat itse näyttelyiden markkinointimateriaalista (juliste/esite) ja teosluetteloista. Näyttelystä tulee viestiä Tuusulan tapahtumakalenterissa visittuusula.fi. Ohje löytyy osoitteesta tuusula.fi/tapahtumakalenteri
  • Näyttelytiloissa kuvaaminen omaan käyttöön on yleisölle sallittua, jollei näyttelyasettaja itse kiellä kuvaamista. Kuvaamiskiellosta tiedottaminen ja valvominen on näyttelyasettajan vastuulla. 
  • Teosten myynnistä vastaa taiteilija itse. Teosten mahdollisesta myynnistä ei peritä provisiota. 
  • Moniomestari auttaa käytännön asioissa. 

Näyttelyn avajaisten järjestäminen

  • Näyttelyiden avajaiset tulee järjestää kaikille avoimena tapahtumana.
  • Avajaispäivä on näyttelyjakson ensimmäinen keskiviikko.
  • Taiteilija on itse vastuussa avajaisten järjestämisestä ja kustannuksista.
  • Monion omassa ravintolassa ei ole alkoholioikeuksia, joten mahdollinen alkoholitarjoilu tulee tilata erikseen talon ulkopuoliselta ravintoloitsijalta. 

Taiteilija sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä hakiessaan näyttelyaikaa.