Lukukirjapaketit

Varaa lukukirjapaketti

lapset.kirjasto@tuusula.fi

Tuusulan kirjastot tarjoavat tuusulalaisten koululuokkien käyttöön lukukirjapaketteja: 25 tai 10 kappaletta samaa kirjaa yhdessä luettavaksi.

Keräämme materiaalipankkiin ideoita, tehtäviä ja palautetta lukukirjapakettien lainaajilta tuleville käyttäjille.
Oman luokan vinkit ja mielipiteet voi lähettää mukaan materiaalilomakkeella.

Tarjolla on myös kaksi Einon kirjalaukkua. Nämä laukut kulkevat kirjastoauton mukana niille kouluille, joissa kirjastoauto käy koulureiteillä. Laukut voi noutaa myös pääkirjastosta, Jokelan ja Kellokosken kirjastoista. Tarkemmat kuvaukset laukuista löytyvät Eino & Leino -hankkeen nettisivuilta.

Lainaaminen ja varaaminen

Lukukirjapakettien saatavuuden voit tarkistaa täältä (avautuu uuteen ikkunaan)
Kysymykset, toiveet, palautteet ja varaukset voi lähettää sähköpostiosoitteeseen: lapset.kirjasto(at)tuusula.fi.

Jos haluttu paketti on lainassa, siihen voi jättää varauksen. Pakettia ei kuitenkaan voi varata ennakkoon tietyksi aikajaksoksi. Huomioithan myös, että paketin saapuminen haluttuun noutopisteeseen voi viedä muutaman arkipäivän.

Varausta tehdessä on ilmoitettava seuraavat tiedot:

  • haluttu paketti
  • koulun nimi ja luokka
  • kirjojen määrä (oppilaiden lukumäärä + mahdollinen opettajan kappale)
  • opettajan nimi ja yhteystieto
  • toimipiste, josta paketti halutaan noutaa (kirjasto tai kirjastoauto).

Lukukirjapaketteja saa olla lainassa yksi per luokka. Kirjapaketit lainataan luokan kirjastokortille. Laina-aika on 6 viikkoa, eikä lainoja voi uusia. Lukukirjat lainataan ja palautetaan omassa kirjakassissaan, ja kaikki kirjat on palautettava yhdellä kertaa.

Kirjasto suosittelee, että Lukukirjapakettien kirjoja ei viedä kotiin vaan kirjat pidetään luokassa. Toivomme opettajilta erityistä huolellisuutta pakettien lainaamisessa ja käsittelyssä. Puutteelliset paketit aiheuttavat kirjastolle lisätyötä ja haittaavat paketin kiertoa koululta toiselle.

HUOM! Koska Lukukirjapaketteihin on usein varausjono, on ensiarvoisen tärkeää, että paketti palautetaan ajallaan ja kokonaisuudessaan. Jos paketista puuttuu kirja/kirjoja, emme voi toimittaa sitä seuraavalle varaajalle.

Tarjolla ovat seuraavat lukukirjat:

Maijala, Marika: Piano karkaa

Piano karkaa. Filippa ja kumppanit löytävät sen pihalta. Kissa Nokonen muuttaa siihen asumaan ja aasi Antero pitää siinä kahvilaa, mutta Filippa haluaisi vain soittaa. Samaan aikaan pianistilta puuttuu piano ja kapellimestarilta sukka. Pianon karkumatkasta kehkeytyy melkoinen soppa.

Marika Maijalan ja Juha Virran menestyksekäs yhteistyö jatkuu uuden kirjan myötä Filippan & Kumppaneiden lämminhenkisten seikkailujen parissa.

Suositusikä: 1.-3.-luokkalaiset, 34 s.

 

Wieslander, Jujja: Mimmi Lehmä ja Varis leikkivät

Neljä hauskaa sarjakuvatarinaa, joissa Mimmi Lehmä pyöräilee ja opettelee luistelemaan ja Varis leikkii salaista agenttia. Illan tullen kaverukset kiipeävät heinäparvelle nukkumaan. Kuvitus Micaela Favilla.

Suositusikä: 1.-3.-luokkalaiset, 54 s.

 

Perhoniemi, Tuukka: Popin ja pikkukarhun avaruusmatka

Eräänä iltana Popi päättää lähteä etsimään tähtiä kotipihaltaan, vaikka ei erityisemmin pidä pimeästä. Pimeän pelko kuitenkin unohtuu, kun Popi tutustuu taivaalta laskeutuvaan Pikkukarhuun. Kaupungin valojen jäädessä taakse tähtiäkin alkaa löytyä.  Kaverukset lähtevät seikkailulle aurinkokuntamme halki ja vieläkin kauemmas, aina Pikkukarhun kotiseuduille saakka. Siellä Popi tapaa Pikkukarhun äidin ja muita kuuluisia tähtihahmoja.  Popin ja Pikkukarhun avaruusmatka on oivaltava avaruuskirja uteliaille lapsille. Kirja sisältää Pikkukarhun vinkit oman aurinkokunnan pienoismallin tekoon sekä tähtikartat omia tähtiseikkailuja varten.

Suositusikä: 1.-4.-luokkalaiset, 47 s.

 

Walko: Kultakaivoksen kummitus

Jänö ja Mesikarhu ovat jokiajelulla, kun he huomaavat kallion takaa kohoavat savumerkit. Onko joku joutunut pulaan vanhalla kultakaivoksella? Kummituksia ei ole olemassa, siitä pikkujänö on varma  mutta entäpä kun kaivoksesta alkaa kantautua todella pelottavia ääniä?

Suositusikä: 1.-2.-luokkalaiset, 43 s.

 

 

Rönns, Christel: Perin erikoinen muna

Perhe on viettämässä idyllistä kesäpäivää rannalla. Rannalta perhe tekee erikoisen löydön. Perheen tytär kaivaa hiekasta esiin isokokoisen munan. Äiti vie munan kotiin koristeeksi. Eräänä päivänä muna menee rikki, ja siitä kuoriutuu merkillinen pikku otus - eläin jota edes eläintieteen professori ei tunnista! Mikä tämä otus on ja saako se jäädä perheen lemmikiksi? Nelivärinen kuvakirja, jossa tekstiosuudet ovat lyhyet.

Suositusikä: 1.-3.-luokkalaiset, 32 s.

 

 

Katajavuori, Riina: Pentti ja kitara

Eeli-serkku ja Jaska-setä osaavat soittaa kitaraa. Pentti haluaa myös opetella soittamaan kitaraa. Musiikkikaupasta Pentille ostetaan hieno akustinen kitara. Siitä alkaa soittamisen ilo, ja taidot vähitellen kasvavat. Akustinen kitara vaihtuu sähkökitaraan ja kitaransoiton opettaja kehottaa Penttiä hakemaan musiikkiopistoon. Nelivärinen kuvakirja, jossa tekstiosuudet ovat lyhyet.

Suositusikä: 1.-3.-luokkalaiset, 35 s.

 

THiLO: Varkaat kiinni!

Kirjassa on neljä pientä tarinaa. Varkaat ja rosvot ovat liikkeellä, mutta onneksi nokkelat lapset saavat ratkotuksi hämärät tapaukset. Kirja kuuluu Kirjatiikeri -sarjaan ja teksti on suuraakkosin tavutettu.

Suositusikä: 1.-2. -luokkalaiset, 42 s.

 

Bryant, Ann: Taitava pikku marsu

Miro on kehuskellut koulussa, että hän kouluttaa marsua temppukilpailuun. Koulukaverit haluavat nähdä temppuja tekevän marsun. Ongelmana on se, ettei Mirolla ole marsua. Voisiko naapurin marsua lainata? Kirja kuuluu Hyppää kirjan kyytiin -sarjaan ja teksti on suuraakkosin kirjoitettu.

Suositusikä: 1.-2. -luokkalaiset, 31 s.

 pakettiTeräs

Teräs, Mila: Hotelli Hämärä ja aavekäsi

Hotelli Hämärä saa vihdoin ensimmäisen vieraansa, salaperäisen Konsta Lehtiön. Samaan aikaan alkaa tapahtua omituisia juttuja: keskiyöllä hotellin ovet aukenevat ja sulkeutuvat itsestään. Joku jättää outoja jälkiä myös ruokasaliin. Onko asialla aavekäsi?
Teo, Tuukka ja Leila alkavat tutkia jännittävää tapausta.

Suositusikä: 1.-2. -luokkalaiset, 44 s.

 

Pilkey, Dav: Kapteeni Kalsari ja professori Poksupöksyn piinalliset puuhat

Tällä kertaa Erno ja Huuko saavat uuden kemianopettajan, professori Peppe Pis-Pis Poksupöksyn. Tiedemiehen ja keksijän, joka on potkittu pois yliopistosta, koska hänen keksintönsä yleensä aiheuttavat vain naurun remahduksen muiden tiedemiesten keskuudessa. Mutta kuinka hänen käy Jerome Hurvitsin ala-asteella? Professori yrittää herättää kunnioitusta luokassa uuden keksintönsä, Gerbiili Kiitäjä 2000:n avulla. Erno ja Huuko kuitenkin onnistuvat sotkeutumaan asiaan ja tuloksena on, kuten arvaatte, kaaos. Professori suuttuu ja päättää vallata koko maapallon Gerbiili Kiitäjänsä avulla. Koittaa karmean kieroilun ja vaarallisten vehkeilyjen aika. Koko maapallo on vaarassa. Mutta onneksi on olemassa Erno ja Huuko ja - Kapteeni Kalsari!

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 151 s.

 

Marttinen, Tittamari: Aada ja jääkarhu - hauska kaupunkiretki

Aadan paras ystävä on jääkarhu. Jääkarhun paras ystävä on Aada. Yhdessä he lähtevät retkelle kaupunkiin. Jääkarhua kiinnostaa kaikki. Puistossa se ihastuu villakoiraan ja pelästyy lehti-imuria. Se kokeilee skeittilautaa, pelaa koripalloa ja hoitaa leikkikarhuja. Aadan mielestä hauskinta on istua jääkarhun harteilla ja vilkutella ihmisille korkeuksista.
Kauppatorilla jääkarhu tutustuu aitoihin merikarhuihin. Tavaratalosta se löytää pehmeän sohvan ja päättää ottaa päiväunet. Aada ei aina tiedä, pitäisikö sen tempuille itkeä vai nauraa.

Mutta entäs sitten, kun jääkarhu katoaa iltapäiväruuhkassa! Aada pelästyy. Miten hän oikein löytää ystävänsä? Onneksi Aada saa vastaantulevilta ihmisiltä vihjeitä ja löytää jääkarhun lopulta yllättävästä paikasta

Helppolukuinen suloisesti kuvitettu tarina sopii lukemaan opetteleville ja juuri lukemaan oppineille. äneen luettuna se viihdyttää myös nuorempia kuulijoita.

Suositusikä: 2.-3.-luokkalaiset, 60 s.

 

Dieckmann, Maijaliisa: Ville Romunen ja mummo konnien kintereillä

Villen vanhemmat ovat niin uppoutuneita romukauppansa pyörittämiseen, että he melkein unohtavat poikansa. Ville ei pistä pahakseen, sillä hän viihtyy ystävänsä Lillin ja salaperäisen mummo Mutikaisen seurassa.

Ja missä on mummo, siellä on seikkailu! Tällä kertaa ryhmä Mutikainen suuntaa kesäretkelle Naantalin aurinkoon. Lilli haaveilee muumisaaresta, mutta mummo on kiinnostuneempi Naantalin keskiaikaisesta luostarilaitoksesta. Ainakin vierailusta presidentin kesäasunnolle tulee ikimuistoinen...

Samoihin maisemiin ovat saapuneet myös tutut hämäräveikot: mister Risuparta ja kapteeni Koukku. Konnat onnistuvat vohkimaan mummon ja lasten retkieväät, mutta heidän tähtäimessään on vielä suurempi saalis...

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 140 s.

 

Widmark, Martin: Syntymäpäivän arvoitus

Vallilan idyllisessä pikkukaupungissa vietetään Muhammed Karaatin syntymäpäivää. Paikalle on kutsuttu kolme sokerileipuria, jotka kilpailevat siitä kuka leipoo parhaimman kakun. Pian alkaa tapahtua kummia. Ilotulituksen aikana koetaan yllättävä sähkökatkos ja samalla Pirkko Pulmun timanttikoru häviää. Mitä ihmettä on tekeillä? Lassella ja Maijalla on taas tehtävä selvitettävänä.

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 89 s.

 

Nopola, Sinikka: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Heinähatulla on sellainen tunne, että Vilttitossua suositaan. Kaiken lisäksi Vilttitossu voittaa huijaamalla urheilukilpailut. Nyt saa riittää, ja samalla Heinähattu päättää olla puhumatta. Auttaako Heinähatun puhumattomuuteen Alibullenin neitien taikina-, kukka- ja vesiterapiat? Ja kuka kumma on Littoisten riiviö, jota poliisit Rillirousku ja Isonapa etsivät?

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 120 s.

Materiaalipankki

 

Parvela, Timo: Maukka ja Väykkä

Haaveileva Maukka-kissa ja hieman tukevammin jalat maassa pitävä Väykkä-koira seikkailevat 20 hauskassa ja vakavassa kertomuksessa. Jokainen tarina on itsenäinen kokonaisuus, joten pienemmille lukijoille voidaan valita luettavaksi myös yksittäisiä tarinoita. Kirjassa on nelivärikuvitus. 

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 128 s.

Materiaalipankki

 

Jansson, Anna: Hopea-aarre

Ruotsalaiskirjailijan lasten salapoliisikertomuksessa 11-vuotias Emil Wern ja hänen pikkusiskonsa Linda selvittävät museosta varastettujen hopeakolikoiden arvoitusta. Kirjassa on helppolukuinen teksti ja mustavalkoinen kuvitus. 

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 83 s.

Materiaalipankki

 

Hulkko, Johanna: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus

Geokätköilyharrastus vie nelosluokkalaiset huimiin seikkailuihin! Sallin kännykkä katoaa metsäreissulla ja yö taivasalla näyttää jo todennäköiseltä, kunnes partiopojat saapuvat telttoineen. Pimeydessä telttaa lähestyvät suden kokoinen otus ja omituinen hiippari... Kirjassa on väljästi ladottu, suurehko teksti.

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 158 s.

Materiaalipankki

 

 

Kunnas, Mauri: Koiramäen talossa

Koiramäen talossa on lastenkirjallisuuden klassikkoja. Tässä kuvakirjassa kerrotaan hauskalla tavalla entisajan elämästä maaseudulla. Eletään 1800-lukua omavaraistaloudessa. Koiramäen talossa riittääkin työtä aamusta iltaan. Nelivärinen kuvakirja, jossa tekstiosuudet ovat lyhyet.

Suositusikä: 2.-4.-luokkalaiset, 48 s.

masitulppa

Tuohimetsä, Riikka: Masi Tulppa: pääsy kielletty!

Masin kesälomasuunnitelmat ovat pilalla, kun hänen vanhempansa palkkaavat hänelle lastenhoitajan. Nyt tarvitaan kekseliäisyyttä, hoitajasta täytyy päästä eroon. Masilla on viikko aikaa pelastaa kesälomansa!

Selkomukautus Jari Mäkipään kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 3.-4.-luokkalaiset, 74 s.

 

 

Ala-Harja, Riikka: Kahden maan Ebba

Ebballa on kaksi kotia - ja viisi meno-paluulentoa vuodessa. Ebba tahtoisi päästä heti juttelemaan Finlandia-talon itsenäisyysjuhlasta muiden nelosluokkalaisten kanssa. Huomenna koulussa ei muusta puhutakaan kuin tansseista. Mutta Ebban pitää matkustaa isän luo Berliiniin. Miksi juuri tänään! Ebban maha painaa tuhat kiloa. Taas hän joutuu lentämään yksin. Saksan-koti ei tunnu enää yhtä kodilta, kun isän kanssa asuu Jolanka ja välillä myös Jolankan tytär Anna, joka on kuusi ja matkii kaikessa. Ärsyttävää. Kunpa olisi vain yksi koti! Perillä isällä on Ebballe yllätys. Tosi tyhmä yllätys. Annakin yllättää Ebban. Hänellä on salaisuus. Ehkä Anna ei sittenkään ole ihan mahdoton.

Suositusikä: 3.-5. -luokkalaiset, 108 s.

 PakettiEräpuro

Eräpuro, Annika: Karkaava talo

Erään myrskyisen yön jälkeen kaikki on toisin. Torin laidalta on kadonnut kokonainen talo! Mihin kummaan yli satavuotias puuhuvila on voinut noin vain hävitä? Sitä lähtevät selvittämään huvilassa vierasmajaa pitänyt Helena sekä Mauri, harjakauppias, joka on varannut talosta huoneen. Seuraa vauhdikas seikkailu, johon mahtuu muutama uskomattomankin tuntuinen mutka.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 3.-5. -luokkalaiset, 74 s.

 lukukirjapaketti_Tuohimetsä S

Tuohimetsä, Riikka: Supermarsu lentää Intiaan

Emilia saa lahjaksi marsun. Se puraisee Emiliaa, ja alkaa tapahtua kummia. Emilia muuttuu Supermarsuksi, jolla on supervoimia. 

Selkomukautus Paula Norosen kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 3. -5. -luokkalaiset, 99 s.

 

 

Noronen, Paula: Supermarsu ja jääräpää Janne

Emilian eli Supermarsun luokka lähtee leirikoululle Tuusulanjärven Rantatien maisemiin. Seikkailu alkaa, kun Emilian ryhmä astuu Sibeliuksen Ainolassa kiellettyyn huoneeseen ja päätyvät vuoteen 1876.  

 Suositusikä: 3. -5. -luokkalaiset, 154 s.

Materiaalipankki

 

Virtanen, Leena: Minna! : Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Leena Virtasen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama lasten tietokirja nostaa upeasti esiin historiamme supernaisen. Miltä näyttää lapsen silmin Minnan puuhakas päivä Kuopiossa vuonna 1888? Mitä voisimme oppia ja opettaa Minna Canthin aatteista nykyäänkin?

Leena Virtasen eläväisen innostava teksti ja Sanna Pelliccionin hurmaavat kuvat    johdattavat niin pienet kuin suuremmatkin lukijat pohtimaan ja edistämään tasa-arvoa ja ihmisarvoa. Kirja käynnistää samalla Teoksen Suomen supernaisia –kirjasarjan.

Suositusikä: 3. -6. –luokkalaiset, 42 s.

 

 

Lindgren, Astrid: Ronja, ryövärintytär

Klassikkotarina kahden ryövärisuvun lapsista, jotka löytävät ystävyyden ja oppivat pärjäämään sekä taianomaisessa Matiaksenmetsässä että kahtia haljenneessa ryövärilinnassa. Kirjassa on väljästi ladottu teksti ja mustavalkoinen kuvitus.

Suositusikä: 3.-6.-luokkalaiset, 239 s.

Materiaalipankki

 

Salmi, Veera: Mauri ja vähä-älypuhelin

Maurilla on tehtävä. Hän aikoo kaivaa tunnelin Egyptiin. Maurin paras kaveri Bashir on muuttanut Egyptiin, ja tunnelin kautta pääsisi moikkaamaan Bashiria. Harmia tuo myös Maurin vähä-älyinen Nokia. Kaikilla muilla luokkakavereilla on hienot älypuhelimet, joilla voi lähettää WhatsApp -viestejä. Yöllä on kuitenkin toisin. Maurin naamioitunut vähä-älypuhelin herää henkiin iPhonena.

Suositusikä 3.-4. -luokkalaiset, 95 s.

 

Havukainen, Aino ja Toivonen, Sami: Tatu ja Patu, syömään!

Kaiken tärkeän tiedon ruoasta ja syömisestä löydät tästä kirjasta. Saat myös tietää, mitkä ovat ne 22 ainoaa hyväksyttävää syytä olla tulematta ruokapöytään heti, kun kutsutaan. Ahmittavan hullunhauska kirja!

Suositusikä: 3.-6. -luokkalaiset, 120 s.

 

Sinisalo, Johanna: Möbiuksen maa

Pii on kahdeksan vuotta ja hänen kesälomansa alkaa kurjasti. Paras ystävä Sanna muuttaa pois, ja tärkeä metsämajakin on rikottu. Myös teini-ikää lähestyvät isosiskot tuntuvat muuttuneen vieraiksi. Mutta sitten Pii löytää roskalaatikoiden kupeesta oudon, rannerengasta muistuttavan esineen ja tapaa vieläkin oudomman olennon, Schrödingerin Kissan, joka on omien sanojensa mukaan yhtä aikaa olemassa ja ei... Schrödingerin Kissa johdattaa Piin huimaan rinnakkaismaailmaan, jonka olemassaoloa uhkaa jokin vaarallinen ja mystinen. Käy ilmi, että juuri Pii on se, joka voi maailman pelastaa! Mutta miten Pii, pieni tyttö, pystyy vastaamaan sellaiseen vaatimukseen? Varsinkin, kun on mahdollista että hän itsekin elää vain jonkun toisen mielikuvituksessa? Pii saa oppaaksen Topon, olennon joka syntyy viisaana ja tyhmenee hetki hetkeltä vanhetessaan. Pii kohtaa Käveleviä Kukkuloita ja noinuutteja,


Suositusikä: 3.-6.-luokkalaiset, 155 s. ahneita pikku olentoja joille lauman mielipide on tärkeintä. Möbiuksen maa on hurja, jännittävä, monisäikeinen kertomus, joka tempaa mukaansa ja haastaa lapsen älyn ja mielikuvituksen. Ja se myös kertoo sivumennen erinäisiä asioita ystävyydestä, vanhenemisesta, suvaitsevuudesta ja siitä, kuinka kaikissa maailmoissa kaikki liittyy kaikkeen.

Itkonen, Jukka: Sirkusjuna saapuu

Nurkanpyhtään huomattavimpia rakennuksia ovat kaupungintalo, kirkko, rautatieasema, Nikkisen sulkapallotehdas ja jäähalli, jossa pelataan jääkiekkoa, pidetään häitä ja pilkkikilpailuja, järjestetään myyjäisiä ja koiranäyttelyitä. Kaupungissa tosin on vain kolme koiraa, mutta niitä näytellään kernaasti kaikille halukkaille.

Nurkanpyhtään unelias pikkukaupunki on tylsääkin tylsempi paikka. Eräänä kesäpäivänä Rahtusen perhe viettää ihan tavallista (siis tylsääkin tylsempää) aamua puuroa syöden ja lehteä lukien. Näyttäisi tulevan taas yksi ihan tavallisen tylsä päivä, ajattelee Lilli Rahtunen. Vaan kiitos isä Rahtusen raidallisen pyjaman, sirkustirehtöörin ja yhden hikoilevan pingviinin, kesästä kehkeytyykin ihan jotain muuta.

Jukka Itkonen on rakastettu kirjailija, jolla on laaja ja monipuolinen tuotanto. Hänen leikittelevät ja elämäniloiset tekstinsä ovat monenikäisten suosikkeja. Elina Warsta on arvostettu kuvittaja-graafikko, jonka kädenjälki ihastuttaa mm. monissa kansissa ja lastenkirjoissa.

Suositusikä: 3.-5.-luokkalaiset, 92 s.

 

Manninen, Kirsti: Suomen lasten Suomi

Lähde kaikkien aikojen kiertomatkalle! Mikä tekee Suomesta Suomen? Millaisia me suomalaiset olemme? Mistä kaikkialta tulemme?
Katsele tuhansien järvien maata ulkosuomalaisen nuoren silmin! Jokaisen maakunnan ominaispiirteissä ja perinteissä riittää ihmeteltävää. Tutuiksi tulevat myös vähemmistöt, kuten tataarit, romanit ja somalit. Suomalaisuuden juuria ja nykyisyyttä tarkastellaan kiinnostavasti historian merkkipaalujen, tieteen ja taiteen huippujen sekä urheilusaavutusten valossa. Populaarikulttuuriakaan ei unohdeta. Runsas tietoaines ja valloittavat kuvat kulkevat sulavasti rinta rinnan. Puhekuplien hauskoista repliikeistä saa tuntumaa suomen kielen murteisiin.

Suositusikä: 3.-6.-luokkalaiset, 223 s.

 

Koskinen, Juha-Pekka: Haavekauppias

Samin ja Liisan isoäiti Amalia katoaa pian sen jälkeen, kun hänen luonaan on nähty salaperäinen kellokauppias Severi Kukko. Samin kaverin Jonin perheellä on perinteikäs Wirtasen osto- ja myyntiliike ja sen kellarissa puuhaa ikäloppu Alpertti, Jonin albiino isoisä, joka tietää kaiken kelloista. Alpertin avulla lapset saavat kauhukseen selville, että Amalia on hankkinut ikiaikaisen, pahaenteisen 13. hetken kellon ja matkannut syvästi kaipaamansa Matias-vainaan luo Haavekaupunkiin.

Suositusikä: 4.-6.-luokkalaiset, 148 s.

 

Kolu, Siiri: Me Rosvolat

Viljan perhe on matkalla mummolaan, kun yllättäen heidän autonsa eteen kaahaa toinen auto, ja Rosvolat käynnistävät ryöstön. Ryöstösaaliiksi joutuu myös Vilja. Ja tästä alkaa Viljan erikoisin kesä, joka ei olekaan tylsä vaan hauska ja tapahtumarikas.

Suositusikä: 4.-6.-luokkalaiset, 223 s.

 

Onkeli, Kreetta: Poika joka menetti muistinsa

Vuoden 2013 Finlandia Junior -palkinnon voittaneessa, räväkässä mutta viisaassa tarinassa Arto herää helsinkiläisestä puistosta muistinsa menettäneenä. Matkallaan halki kaupungin hän kohtaa erilaisia lapsia ja aikuisia. Johdattaako yllättävä ystävyys Arton lopulta kotiin?

Suositusikä: 4.-9.-luokkalaiset, 111 s.

Materiaalipankki

 

Riordan, Rick: Salamavaras

Kertomus 12-vuotiaasta Percy Jacksonista, joka on aivan tavallinen newyorkilaispoika - kunnes hän saakin kuulla olevansa puolijumala! Kenen poika Percy todella on, ja kuka häntä vainoaa? Huikea fantasiaseikkailu ammentaa taustansa kreikkalaisesta mytologiasta. 

Suositusikä: 4.-9.-luokkalaiset, 362 s.

Materiaalipankki

 

Suomela, Laura: Ruutiharjun säpinät

Ruutiharjun koulun mukavimman opettajan autoon on töhritty outo kuvio. Pian sama tagi löytyy reksinkin autosta. Tarkkasilmäinen Juho ja sanavalmis Isto ovat valppaina ja alkavat selvittää vihjeitä. Salapoliisin työ on haastavaa, kun poikien huolehdittavana on samaan aikaan orpoja kissanpentuja ja ekaluokkalainen kummioppilaskin roikkuu kannoilla kuin iilimato. Mutta joskus johtolangat löytyvät sieltä, mistä vähiten odottaisi...

Suositusikä: 4.-6. -luokkalaiset, 120 s.

 

Walldén, Netta: Kissa nimeltä Kent

Tyttö, salapoliisi ja kadonnut kissa. Tästä asetelmasta käynnistyy kiehtova matka halki kahden eriskummallisen kaupungin.
Sirppihäntäinen Kent kulkee askeleen edellä ja jättää jälkeensä johtolankoja: kissankarva, kermakuppi, hännänjälki pölyssä. Voisi miltei kuvitella, että kissa haluaakin tulla seuratuksi...

Johtolangat kuljettavat tytön ja salapoliisin Rottakaupungin hylätyksi luullun kirkontornin kautta taiteilijakukkulalle ja lopulta Korkeakaupungin sanomalehtitoimitukseen. Siellä painokoneet takovat täyttä höyryä kaikkien aikojen uutisotsikkoa.

Mutta missä on Kent, vai löytyykö kaupungin kasvojen takaa lopulta jotain aivan muuta? Kissa nimeltä Kent on palkitun lastenkirjailijan omintakeinen mysteerikertomus, joka lumoaa Pikku Prinssin tapaan kaikenikäiset lukijansa.

Suositusikä: 4.-6.-luokkalaiset, 98 s.

 

Palacio, R. J.: Ihme

Hauska ja rohkaiseva romaani ennakkoluulojen kohtaamisesta

"En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."

August Pullmanin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kotikoulua tähän mennessä käynyt Auggie on nyt aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Se kiehtoo ja pelottaa. Hän on ihan tavallinen nuori epätavallisten kasvojensa takana, mutta saako Auggie uudet koulukaverinsa uskomaan sen?
R. J. Palacio on kirjoittanut modernin klassikon - Ihme on hauska, rohkaiseva ja koskettava romaani, jota on vaikea päästää käsistään. Sen haluaa jakaa muiden kanssa ja sen tarina tarttuu syvälle lukijan mieleen. Monen kertojan äänellä etenevässä tarinassa on useita haavoittuneita henkilöitä, joiden taakka ei ole niin näkyvä kuin Auggien, mutta yhtä vaikea käsitellä. Heidän rinnallaan Auggiesta tulee helposti samaistuttava henkilö.

Suositusikä: 5.-7.-luokkalaiset, 336 s.

 kiepaus_selko

Männikkölahti, Hanna: Kiepaus

Kardum on kaupunki maailmassa, joka on kääntynyt ylösalaisin. Rakennukset ja puut roikkuvat alaspäin, ja ihmiset kulkevat talosta taloon vaijereita pitkin. Elämä Kardumissa on jännittävää ja joskus vaarallistakin, sillä joskus ihmiset putoavat taivaalle ja katoavat. Kiepaus on tarina Lennan, Rouskun ja Jaanin viimeisestä kesästä Kardumissa. He elävät aivan tavallista elämää, kunnes vesi alkaa loppua ja tutut rakennukset sortuvat.
Missä olisi parempi paikka elää?

Selkomukautus Vuokko Hurmeen kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 5.-6.-luokkalaiset, 146 s.

 

Rodkey, Geoff: Tapperin kaksoset sotajalalla (keskenään)

Tapperin perheen kaksosten pilailusota saa alkunsa siitä, kun Reese epäilee Claudian syöneen aamulla hänen paahtoleipänsä. Tai sitten siitä, kun Reese julistaa Claudian kovaan ääneen syypääksi pahanhajuiseen pieruun koulun ruokalassa. Seuraa koston kierre: Claudia päättää sabotoida Reesen nettipelin, ja Reese antaa takaisin nolaamalla siskonsa somessa.

Suositusikä: 5.-7. -luokkalaiset, 223 s.

 

Lindgren, Astrid: Veljeni, leijonamieli

Klassikkotarina veljeksistä Kaarle "Korppu" ja Joonatan Leijonasta ja Nangijalasta -maasta, johon tullaan kun kuollaan. Tarina kertoo hyvän ja pahan kamppailusta, kaiken voittavasta ystävyydestä ja kuolemasta. Mitä kaikkea tapahtuukaan, ennen kuin Leijonan veljeksistä tulee Leijonamieliä.

Suositusikä: 5-7. -luokkalaiset, 283 s.

pakettiOhlsson

Ohlsson, Kristina: Lasilapset

Billien ja hänen äitinsä uudessa kodissa tapahtuu kummia. Tuntuu kuin talo yrittäisi pelotella heidät tiehensä. Billie perehtyy kavereidensa Simonan ja Aladdinin kanssa talon historiaan, joka osoittautuukin varsin synkäksi. Mitä enemmän he saavat selville, sen pikemmin Billie haluaa muuttaa pois, ennen kuin mitään kauheaa tapahtuu. Ja sitten eräänä yönä joku tai jokin koputtaa ikkunaan...

Suositusikä: 5.-8. -luokkalaiset, 202 s.

 

Townsend, Jessica: Morriganin koetukset

Morrigan Korppi on kirottu lapsi. Hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään. Morriganin odottaessa kohtaloaan, salaperäinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen ilmestyy hänen elämäänsä ja vie hänet taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor. Jupiter valitsee hänet Meineikkaan Seuran kokelaaksi ja hänen on selvittävä neljästä huippuvaikeasta koetuksesta.

Löytääkö Morrigan oman erityiskykynsä? Selviääkö hän koetuksista?

Morriganin koetukset aloittaa jännittävän ja mukaansatempaavan fantasiasarjan.

Suositusikä: 5.-8. -luokkalaiset, 368 s.

 

Ojanen, Soila: Pokerinaamat

Karo, Alina ja muut kesälomaa viettävät kaverukset valtaavat remontoitavan alakoulun luokkahuoneen mökiksi ja pokeriluolaksi. Yllättävä löytö koulun vintiltä vie heidät seikkailuun, jossa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vastassa on todellisia rikollisia, joiden pokerinaama ei petä.

Suositusikä: 6.-9.-luokkalaiset, 143 s.

 

Kökkö, Hanna: Saarikätkö

On kesäloma ja kahdeksas kouluvuosi takana. Manulle avautuu hieno mahdollisuus lähteä melomaan Itä-Suomeen  sekä tietenkin etsimään uusia geokätköjä. Mutta miten pyytää mukaan Helmi, joka tuntuu etääntyneen hänestä kevään aikana? Onko mikään kuin ennen?
Saarikätkö on neljäs osa Hanna Kökön suositussa, geokätköilyn maailmaan sijoittuvassa nuortenkirjasarjassa, jonka aiemmat osat ovat Kätkö (2013), Vaara (2013) ja Varjon jäljillä (2014).

Suositusikä: 6.-9.-luokkalaiset, 133 s.

pakettiHeine

Heine, Pauliina: Muumipeikko ja näkymätön lapsi

Viisi kertomusta Muumilaaksosta. Muumiperhe saa vieraakseen Ninnin, joka on muuttunut näkymättömäksi. Viisaan Muumimamman ansiosta Ninni tulee jälleen näkyväksi. Muiden tarinoiden aiheina ovat pieni otus Ti-ti-uu, Muumipapan seikkailut
hattivattien kanssa, maailman viimeinen lohikäärme sekä Muumilaakson joulu.

Selkomukautus Tove Janssonin kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 76 s.

 pakettiKaivosoja-Jukkola

Kaivosoja-Jukkola, Leena: Helsingin alla

Alva on tyttö, joka on aina hieman varuillaan. Hän ei muista kolmesta ensimmäisestä vuodestaan mitään. Alva tapaa kadulla salaperäisen Niden, joka kertoo hänelle Alistadista, kaupungista Helsingin alla. Alva päättää lähteä Niden kanssa Alistadiin. Alvan
koulukaveri Joel huomaa, että Alva ja Nide katoavat maan alle. Hän seuraa perässä. Alistadissa kolmikko tempautuu mukaan taisteluun pahaa vastaan.

Selkomukautus Maria Turtschaninoffin kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 127 s.

pakettiKartio 

Kartio, Johanna: Häräntappoase

16-vuotiaan Allun kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, kun äiti lähettää hänet sukulaisten luo heinätöihin. Tylsä maalaiskylä ja peltotyöt eivät paljon kiinnosta Allua. Mutta kylällä vastaan asteleekin Kerttu, erilaisena ja hellyttävänä. Alkaa rakkauden ja epävarmuuden kesä...

Selkomukautus Anna-Leena Härkösen kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa. 

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 131 s.

 pakettiKilpi

Kilpi, Tuomas: Pikku prinssi

Aavikolle pakkolaskun tehnyt lentäjä kohtaa pienen prinssin, joka tekee syvällisiä ja koskettavia havaintoja ihmisistä.

Selkomukautus Antoine de Saint-Exuperyn kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 94 s.

 Avaruusasemaithal

Kilpi, Tuomas: Avaruusasema Ithal

Muutaman tutkijan joukko elää avaruusasemalla, joka kiertää kaukaista Ithal-planeettaa. Pian sekä Ithalin pinnalla että asemalla alkaa kuitenkin tapahtua outoja. Onko kyse vain sattumasta, vai onko kaiken takana ovela salaliitto? Avaruusasema Ithal on selkokielinen scifi-romaani.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9. -luokkalaiset, 94 s.

 pakettiEläintenvallankumous

Kilpi, Tuomas: Eläinten vallankumous

Sorretut eläimet nousevat kapinaan ja ajavat ihmiset pois maatilalta. Mutta johtaako vallankumous todelliseen tasa-arvoon?

Selkomukautus George Orwellin kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 120 s.

 Marsinsankari

Kilpi, Tuomas: Marsin sankari

John Carter siirtyy avaruuden halki Marsiin ja joutuu hurjiin seikkailuihin punaisella planeetalla. Edgar Rice Burroughsin klassinen tieteisseikkailu on täynnä vauhdikasta toimintaa.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Selkomukautus Edgar Rice Burroughsin kirjasta.
Suositusikä: 7.-9. -luokkalaiset, 124 s.

 Tarzan

Kilpi, Tuomas: Tarzan on apinoiden kuningas

Suuri ihmisapina löytää pienen orpopojan. Pojan nimi on Tarzan. Aikuisena hänestä tulee apinoiden kuningas.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Selkomukautus Edgar Rice Burroughsin kirjasta.

Suositusikä: 7.-9. -luokkalaiset, 79 s.

 pakettiLeisko

Leisko, Satu: Avaruuden rajalla (ei vielä saatavilla)

On vuosi 3527. Visa matkustaa Telakalle, tutkimuskeskukseen Maan yläpuolella. Siellä on tuntematon avaruusalus. Visa tutustuu alukseen salaa ja selvittää sen salaisuuden. Tietääkö salaisuuden joku muukin? Mitä tapahtuu, kun Visa puolustaa alusta?

Selkokirja.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 98 s

Naakkamestari

Meresmaa, J.S.: Naakkamestari

Enni asuu valumestari Lundanin verstaassa ja hioo koneen osia päivät pitkät. Hän kaipaa vanhempiaan, jotka eivät koskaan tulleet hakemaan häntä. Eräänä aamuna Enni löytää pihalta naakan ja tempautuu mukaan seikkailuun, jota ei olisi osannut kuvitella edes villeimmissä unelmissaan.

Naakkamestari sijoittuu 1900-luvun alun Tampereelle ja edustaa lajityypiltään vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia, jossa käytetään kuvitteellisia menneen ajan keksintöjä.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Selkomukautus J.S. Meresmaan kirjasta.
Suositusikä: 7.-9. -luokkalaiset, 125 s.

 lukukirjapaketti_Tuohimetsä

Tuohimetsä, Riikka: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita

Zombeja, aaveita ja hirviöitä. Kemianopettajan käsi haisee joka päivä pahemmalta. Tivolista voitettu nukke ei olekaan ihan tavallinen. Piritan uudessa koulussa on todella outo tunnelma. Haiseva käsi sisältää lyhyitä ja helppolukuisia tarinoita nuorille. 

Selkomukautus Magdalena Hain kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 155 s.

 pakettiRajala

Rajala, Pertti: Kolme muskettisoturia/Robinson Crusoe

Kolme muskettisoturia kertoo herra d’Artagnanin sekä Athoksen, Aramiksen ja Portoksen, eli kolmen muskettisoturin seikkailuista. Kirjassa kaikuu muskettisoturien tunnuslause: ”Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta”.

Robinson Crusoe lähtee merille, missä hänen laivansa haaksirikkoutuu. Laivan kaikki muut merimiehet hukkuvat, vain Robinson Crusoe pelastuu. Robinson elää yksinään autiolla saarella. Kirjassa pohditaan myös yksinäisyyttä ja sitä, kuinka tärkeää on toisen
ihmisen seura.

Selkomukautukset Alexandre Dumas’n ja Daniel Defoen kirjoista.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 101, 110 s.

 pakettiSadeonkaikillesama

Sumanen, Nadja: Sade on kaikille sama

Mustia pilviä ja ilon pisaroita. Novelleja nuoruudesta.
Nuoria eri lähtökohdista. Nuoria joita perhesiteet puhuttavat ja tunteet riepottavat.
Ärtymys ja kiukku. Kaipuu, suru ja kateus. Ilo ja hurmos. Rakkaus.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 143 s.

 

Sumanen, Nadja: Rambo

Rambo antaa äänen nuorelle, joka saa harvoin ääntään kuuluville.
Rambo on kasvanut kaksin äidin kanssa ja tottunut selviytymään yksin, kun äiti on masentunut. Pojalla on lyhyt pinna mutta huima mielikuvitus, ja koulussa hän karttaa hyväosaisten seuraa. Kesäloma saa väriä, kun Rambo pääsee äidin mies­ystävän vanhempien mökille. Mikä paratiisi: päivärytmi, ruoka-ajat ja maailman hyväsydämisin isäntäväki! Rauha rikkoontuu, kun niskojaan nakkeleva Liina saapuu. Tytöllä on näennäisesti kaikki hyvin, mutta onko hän yhtään Ramboa onnellisempi?
Nadja Sumanen kuvaa niin lämpimän koskettavasti kolmen sukupolven ihmisiä, ettei heistä raaskisi erota kirjan lopussa!

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 238 s.

 pakettiRambo

Tuohimetsä, Riikka: Rambo

Rambo on kahdeksannella luokalla. Hänellä on ADHD ja masentunut äiti. Mutta Rambo ei luovuta. Hän haluaa tehdä roikkumisen maailmanennätyksen sekä pelastaa maailman ja äidin.

Selkomukautus Nadja Sumasen kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 170 s.

 

Simukka, Salla: Punainen kuin veri

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälistä huumebisnesvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin. Tapahtumien taustalla talvi on kylmempi kuin vuosiin, ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 265 s.

 männikkölahti

Männikkölahti, Hanna: Punainen kuin veri

Selkomukautus Salla Simukan kirjasta.

Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 207 s.

pakettiTiainen 

Tiainen, Marjaleena: Tyttö lukitussa huoneessa

Taralla on ankara isä. Hän haluaa varjella tyttärensä ja samalla koko kurdiperheen kunniaa. Kun Tara tulee täysi-ikäiseksi, perhe valitsee hänelle aviopuolison. Kirja on jännittävä ja koskettava kertomus kurditytöstä, joka haluaa elää kuten muutkin nuoret.

Selkomukautus Tiaisen Kahden maailman tyttö -nimisestä kirjasta.
Pakettiin kuuluu 10 kirjaa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 148 s.

 beta

Vacklin, Anders ja Parhamaa, Aki: Beta

Oletko koskaan lentänyt lohikäärmeen selässä, pomppinut parkouria katolta toiselle tai iskenyt nyrkin samuraihaarniskan läpi? Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Tarina yhdistelee pelimaailmaa, scifiä ja historiaa, ja luo näkymiä ilmastonmuutoksen runteleman maapallon ja Suomen tulevaisuuteen.

Beta on Sensored Reality -trilogian ensimmäinen osa.

Suositusikä: 7.-9.-luokkalaiset, 327 s.

 

 

Green, John: Tähtiin kirjoitettu virhe

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Suositusikä: 8.-9.-luokkalaiset/lukio, 338 s.

pakettiItäranta

 

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja

Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon...

Suositusikä: 9.-luokkalaiset/lukio, 329 s.

pakettiMeresmaa 

 

Meresmaa, J.S.: Dodo

Yksinhuoltajaäidin kasvattamalla Iinalla on edessään paha paikka. Arvosanoja pitäisi nostaa, jotta lukiosta ja aikanaan yliopisto-opinnoista tulisi totta. Iina tuntuu kuitenkin onnistuvan vain poissaolojen määrän nostamisessa. Hänellä on syitä. Ensinnäkin on Tuukka. Poikaystävää on nykyään vaikea saada aamuisin edes sängystä ylös, saati hoitamaan asioitaan. Toiseksi on Dodo, heidän vaarallinen salaisuutensa. Luonnontieteellinen ihme, joka vaatii huolenpitoa 24/7.

Dodo on säeromaani, joka tihkuu vimmaa ja kesän loputonta valoa.

Suositusikä: 9.-luokkalaiset/lukio, 157 s.