Kehittämisverkostot

Tuusulassa toimii viisi alueellista kehittämisverkostoa, jotka ovat avoimia kaikille kuntalaisille. Kehittämisverkostojen tavoitteena on edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä tukea asukkaiden omaehtoista toimintaa. Verkostot toimivat Jokelassa, Kellokoskella, Hyrylässä, Lahelassa ja eteläisen Tuusulan kylien alueella sekä Riihikalliossa kooten myös yhteen toimijat läheisistä kylistä. Verkostot kutsuvat alueiden asukkaat, yhdistykset ja yritykset rakentamaan yhdessä Uutta Tuusulaa.

Verkostoissa voidaan mm. järjestää tapahtumia, talkoita ja tempauksia sekä toteuttaa projekteja ja kehittämishankkeita. Jos sinulla on idea asuinalueesi kehittämiseksi, jota haluat lähteä toteuttamaan yhdessä muiden kanssa, tule mukaan niin mietitään yhdessä miten ideasi saadaan toteutettua!

Jokaiselle kehittämisverkostoille on nimetty ydintiimi, joka aktivoi asukkaita ja toimijoita mukaan ja suunnittelee verkoston toimintaa.

Tuusulan kunta tukee verkostojen toimintaa monin tavoin. Kunta voi esimerkiksi myöntää rahoitusta, tarjota tiloja, ohjausta, antaa viestinnällistä tukea ja järjestää koulutuksia tarpeen mukaan. Mikäli innostuit, ole yhteydessä yhteisömanageri Katja Repoon (katja.repo@tuusula.fi, p. 040 314 3048) tai liity kehittämisverkostojen avoimiin Facebook-ryhmiin. Voit myös tutustua tuusulalaisten jo yhteistyössä kunnan kanssa järjestämiin tapahtumiin Tartu toimeen! -osiossa.

Miten mukaan?

  1. Tutustu verkostojen toimintaan osallisuussivustolla.
  2. Osallistu keskusteluun Facebookissa.
  3. Äänestä ja vaikuta: ehdota toimintaa, kommentoi ja äänestä suosikkejasi osallistuvan budjetoinnin alustalla: https://osallistu.tuusula.fi
  4. Tule mukaan tapahtumiin, talkoisin sekä työpajoihin.
  5. Ota yhteyttä yhteisömanageriin tai oman alueesi kehittämisverkoston ydintiimin puheenjohtajaan.


Tuusulan kehittämisverkostot

Hyrylän kehittämisverkosto
Ydintiimin puheenjohtaja Tomi Tervo 
tomi.tervo@luottamus.tuusula.fi
hyryla.ydintiimi@gmail.com

Hyrylän kehittämisverkosto Facebookissa

Jokelan kehittämisverkosto
Ydintiimin puheenjohtaja Ilari Roihuvuo
ilari.roihuvuo@luottamus.tuusula.fi

Jokelan kehittämisverkosto Facebookissa

Kellokosken kehittämisverkosto
Ydintiimin puheenjohtaja Kyösti Lehtonen
kyostile@kolumbus.fi

Kellokosken kehittämisverkosto Facebookissa

Etelä-Tuusulan kylien kehittämisverkosto
Ydintiimin puheenjohtaja Sakari Mäkinen 
sakari.makinen@luottamus.tuusula.fi

Etelä-Tuusulan kylien kehittämisverkosto Facebookissa

Riihikallion kehittämisverkosto
Ydintiimin puheenjohtaja Markus Meckelborg 
markus.meckelborg @luottamus.tuusula.fi
riha.tuusula@gmail.com

Riihikallion kehittämisverkosto Facebookissa