A

Kirjastoauton Kirren nimikilpailu

Kuva: Kari Kohvakka

Kulttuurikunta Tuusula aloitti kirjastoautotoiminnan jo lähes viisikymmentä vuotta sitten. Kun edellisen kirjastoauton matkamittari alkoi tulla täyteen, päätettiin uusia koko paketti nimeä ja ulkoasua myöten. 

- Lapset osallistuivat piirtämällä tyhjään kirjastoauton kuvaan oman näkemyksensä siitä, miltä kirjastoauton pitäisi näyttää. Teimme näistä kuvista myöhemmin oman näyttelynsä. Samalla lapset ehdottivat myös nimeä kirjastoautolle, kertoo osastonjohtaja Inkeri Hakulinen.

Lisäksi nimeä etsittiin verkkokyselyllä ja kaikista kirjaston toimipisteistä löytyvillä lomakkeilla. Kilpailu herätti kirjastoautoonsa kiintyneet tuusulalaiset. Vuoden 2016 alkupuolella pidettyyn kilpailuun tuli kuukauden sisällä peräti 477 ehdotusta.

 - Teimme nimiehdotuksista koosteen nimiraadille, joka valitsi ehdotuksista voittajan. Nimi julkaistiin pop up - tapahtumassa saman vuoden keväällä. Kaikki kolme Kirre- nimeä ehdottanutta palkittiin tässä samassa yhteydessä, muistelee Hakulinen.

Tällä hetkellä iloisenväriseksi teipattu kirjastoauto ilahduttaa kuntalaisia kiertämällä arkisin kouluja ja päiväkoteja sekä kauempana kirjastoista asuvia kuntalaisia. Pysäkkejä viikon varrelle mahtuu noin 70.