A

Pekka Halosen taiteen kokoelma

Suomen taiteen kultakauden mestareihin kuuluva Pekka Halonen (1865–1933) rakennutti Tuusulanjärven rannalle 1900-luvun alussa ateljeekotinsa Halosenniemen, josta tuli vuosiksi eteenpäin ihanteellinen koti Halosen perheelle.

Tuusulan museon Pekka Halosen taiteen kokoelman ydin sisältää maalauksia, grafiikkaa ja luonnoksia. Kokoelman varhaisimmat teokset on hankittu vuonna 1949, jolloin Tuusulan kunta osti taiteilijan ateljeekodin Halosenniemen. Kokoelma on täydentynyt lahjoituksin, pitkäaikaistalletuksin ja ostoin. Merkittävin talletus on Pekka Halosen seuran kokoelma, joka perustuu taiteilijan pojan Antti Halosen testamenttilahjoitukseen 1989.

Kokoelmassa on varhaisia kansankuvauksia kuten Pyhäpäivä uudistalossa ja Kanteleensoittaja ja tyttö. Pekka Halosen symbolistisen kauden teoksia ovat Kaksoismuotokuva ja Kolme pyhää miestä metsässä. Halosen rakastettuja talvimaisemia  edustavat maalaukset Kuutamo, Lumisia puita sekä Halosen modernistiset loppukauden teokset Talvinen järvimaisema ja Mänty lumisateessa. Tuusulan Rantatiehen liittyvät maalaukset Koira ulvoo kuuta ja Tuonelan joella sekä Lastenrattaat puutarhassa

Lisätietoja

Tutkija Johanna Rinta-aho 
p. 040 314 3457 | johanna.rinta-aho (a) tuusula.fi