Ajankohtaista
Tiedotteita
Tuusulalaiset lapset ja nuoret pääsevät kysymään 23.11. kello 9–10 toteutettavan kyselytunnin aikana monenlaisia heitä kiinnostavia kysymyksiä.
Maanantaina 20.11. käynnistyneellä Lapsen oikeuksien viikolla nautitaan Tuusulan kouluissa ja perhetuvissa hyvinvointiaamiaisia puurobaarien merkeissä. Nuorisotiloilla puolestaan valmistetaan yhdessä nuorten kanssa hyvinvointivälipaloja. Viikkoa vietetään Lapsella on oikeus hyvinvointiin -teemalla − ravitsevat aamu- ja välipalat ovatkin tärkeitä lapsille ja nuorille.
Tuusulan kunta on mukana valtakunnallisen Lapsen oikeuksien viikon vietossa 20.–26.11. Myös muut tuusulalaiset toimijat on kutsuttu mukaan. Alkava viikko sisältää kunnan yksiköissä runsaasti pohdintoja yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän oikeuksiensa toteutumisesta. Viikon keskusteluista ja syksyn aikana toteutuneista lasten ja nuorten kuulemisista saadaan arvokasta tietoa Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työn pohjaksi. Tutustu tuusulalaisten lasten ja nuorten ajatuksiin hyvästä elämästä Tuusulassa ja tule mukaan viikon tapahtumiin!