Riihikallion kehittämisverkoston ydintiimi

Kehittämisverkostojen ydintiimiläisten intohimona oman asuinympäristön kehittäminen.

Tammikuun 2022 asukaslehdessä on esitelty Tuusulan viiden kehittämisverkoston ydintiimin puheenjohtajat. Verkkojulkaisussa esitellään myös ydintiimien muut jäsenet. Seuraavana vuoden 2022 ensimmäiseen asukaslehteen ja verkkojulkaisuun pohjautuva Riihikallion ydintiimin esittely.


Riihikallion ydintiimi

Jo pari vuosikymmentä Tuusulassa asunut liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila pitää virikkeellisen asuinympäristön kehittämistä tärkeänä. Hän harrastaa itse monipuolisesti liikuntaa muun muassa hiihtäen, lenkkeillen ja kalastaen. Perheeseen kuuluu vaimo, koiria sekä aikuiset lapset lapsineen.

”Toivon, että saamme eri ikäisiä asukkaita mukaan toimintaan ja hankkeita toteutettua konkreettisesti”, Vakkila pohtii.


Yhteisöpedagogi Tanja Laitila on asunut Tuusulassa vuodesta 2013 saakka. Kirjoittamisesta ja kävelystä pitävän Laitilan perheeseen kuuluu mies ja kaksi alakoululaista tytärtä. Hän kertoo oman ydintiimin innokkuudesta edistää asukkaiden hyvinvointia, lähidemokratiaa ja osallisuuden tunnetta.

”Tiimissämme jokainen saa tehdä sitä mitä parhaiten osaa. Yhdessä saamme aikaan enemmän”, Tanja Laitila toteaa.


Apulaisrehtorina toimiva Esa Ukkola harrastaa liikuntaa, metsätöitä, lukemista, musiikkia ja opiskelua. Hän on asunut Tuusulassa parikymmentä vuotta, ja lähti mukaan Riihikallion ydintiimiin kiinnostuneena kehittämään oman kylän asioita. Ukkola arvostaa Tuusulassa etenkin luontoa, metsiä ja pientalovaltaisuutta. Hän mainitsee myös Urheilukeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen monet mahdollisuudet.


Maria Ulvinen työskentelee lasten liikunnan ja harrastamisen asiantuntijana. Hän asuu Riihikalliossa kolmen poikansa kanssa ja harrastaa liikuntaa monipuolisesti.

”Hienoa, että paikallinen kehittäminen koetaan Tuusulassa tärkeänä. Pandemia on lisännyt ihmisten ajanviettoa kodin läheisyydessä, ja lähialueen palveluiden ja viihtyisyyden merkitys on korostunut entisestään”, Ulvinen toteaa. 


Laura Sauranen työskentelee ICT-kehittämispäällikkönä ja kuntoilee aktiivisesti Tuusulan Nyrkkeilyseuran riveissä. Syntyperäisen tuusulalaisen mielestä  ”Tuusula on mukava ja ihmisläheinen paikka asua.” Hän toivoo, että kehittämisverkostossa saadaan yhdistykset, yritykset ja seurat yhdistämään voimansa yhteisen Riihikallion eteen.


Vammaispalvelujen palveluohjaaja Minttu Junela on kiinnostunut yhdessä tekemisestä ja lähiympäristönsä kehittämisestä. Hänen kolme lastaan asuvat jo omillaan.

”Tuusula on tarjonnut hyvän ja rauhallisen elinympäristön kaikissa elämäni vaiheissa, ja näin on varmasti myös jatkossa. Arvostan Riihikallion viihtyisyyttä, hyviä palveluita ja luonnonläheisyyttä.  Mukavan kylämme kehittäminen jatkuu yhteisvoimin”, Junela pohtii


Lisäksi Riihikallion ydintiimissä toimii puheenjohtaja Markus Meckelberg sekä jäsenet Mani Tjurin ja Rina Knape.