Talkoot

Kiinnittyykö huomiosi roskaiseen tienpientareeseen taikka rikkaruohottuneeseen istutusalueeseen? Haluatko organisoida talkoot asian ratkaisemiseksi? Talkoita voidaan järjestää Tuusulan julkisten alueiden kunnossapidon ja yleisen viihtyvyyden tueksi. Kunta tukee asukkaiden omatoimista tekemistä avustamalla talkoiden toteuttamista tarjoamalla apua esimerkiksi roskien ja kasvijätteen pois viemiseksi ja lainaamalla tarvittavia työkaluja ja tarvikkeita (mm. roskapihdit). Kunnan avustuksen edellytyksenä on virallisen talkooilmoituksen täyttäminen.

Näin järjestät talkoot

1. Ideoi miten kohennat ympäristöäsi!

2. Kunta avustaa asukkaita talkoiden järjestämisessä. Kerro tarpeesi ja täytä talkoolomake osoitteessa tuusula.fi/talkoot. Kunnan tukemissa virallisissa talkoissa on voimassa kunnan ottama tapaturmavakuutus. Tee ilmoitus talkoista tästä!

3. Sovi järjestelyistä ja välineiden lainauksesta yhteisöpuutarhurin kanssa.

4. Kutsu porukat koolle ja järjestä talkoot. Muista markkinoida talkoita myös tapahtumat.tuusula.fi -sivustolla.

5. Jätä talkooalue siistiin kuntoon ja kiitä osallistujia. Nauttikaa yhdessä siististä ympäristöstä.

Kunnan antama apu 

Talkoiden on tarkoitus tukea asukkaiden omaehtoista toimintaa. Talkoiden järjestäjä on itse vastuussa talkoiden ideoinnista, organisoimisesta ja käytännön toimista. Kunta voi kuitenkin avustaa talkoiden toteutumista lainaamalla tarvittavia tarvikkeita ja harkinnan mukaan avustamalla muilla toimenpiteillä kuten roskien tai kasvijätteiden pois kuljetuksella talkoopaikasta.  Kysy lainattavista välineistä yhteisöpuutarhurilta.  

Virallisia talkoita voidaan järjestää: 

  • Puistoihin
  • Kunnan metsiin
  • Katujen varret 
  • Toreille
  • Muille Tuusulan julkisille alueille

Kunnan avustamia Talkoita EI ole tarkoitettu 

  • Yksityispihoille 
  • Talonyhtiöiden piha-alueille 
  • Yritysten ja muille yksityisomisteille alueille 

Yhteystiedot

  • ilmoitus talkoista-lomake
  • yhteisopuutarhuri@tuusula.fi
  • 040 314 4333 /Yhteisöpuutarhuri Laura