A

Kellokoski ja ruukki

ruukki 1930-luvullaKellokosken ruukki ja puistomaisessa ympäristössä oleva sairaala antavat Kellokoskelle omaleimaisen ilmeen. Nykyisin Kellokoskella on noin 5000 asukasta ja se on yksi Tuusulan keskustaajamista.

Kellokosken historian voidaan katsoa alkavan 1750–luvulta, jolloin alueelle perustettiin kaksi rälssitilaa. Tiloista muodostui Kellokosken kartano. Vakavissaan Kellokosken kartanoa ryhtyi rakentamaan Erik Olander 1700-luvun puolivälin jälkeen (1768–1775). Olanderin jälkeen kartanon omistajat vaihtuivat usein. Kellokosken kartanon alueella kehitettiin maatalouden ja karjanhoidon ohella pienimuotoista manufaktuuriteollisuutta. Jo ennen ruukkia oli kartanoon perustettu saviastiaverstas, mylly ja saha.

Ruukki perustettiin 1795

Kellokosken vuonna 1795 perustettu Kellokosken eli Marieforsin ruukki on Tuusulan ensimmäinen teollisuuslaitos. Suomessa on ollut 82 rautaruukkia, joista Kellokoski on järjestyksessä 28:s. Ruukin perustamisluvan saatuaan Lars Falk myi tuotanto-oikeuden Kellokosken kartanon omistajalle Lars Olof Nystenille, joka aloitti ruukin kehittämisen. Alkuaikojen päätuote oli kankirauta: sulatettu ja kankivasaralla taottu rauta, josta voitiin takoa erilaisia esineitä.

Kellokosken ruukille oli 1800-luku tapahtumarikasta aikaa: omistajanvaihdokset, konkurssit ja tulipalot seurasivat toisiaan tiiviiseen tahtiin. Välillä oli puutetta raaka-aineesta, välillä kysynnästä ja usein myös kankivasaralle voimaa antavasta vedestä. Hiljaisimpina aikoina – 1800-luvun alussa ja taas 1800-luvun loppupuolella – ruukilla työskenteli vain muutama seppä. Sepät ostivat ruukin omistajalta raakaraudan ja hiilet ja valmistivat siitä kankirautaa ja nauloja. Valmiit ja hyväksytyt tuotteet patruuna osti sepiltä sovittuun hintaan.

Vuonna 1824 tuotanto oli noin 95 000 kg kankirautaa. 1840-luvun lopulla tuotannon määrä oli pudonnut, mutta tuotteiden määrä laajentunut. Pajassa valmistettiin vanne- ja pulttirautaa, nauloja, saranoita, kytkyitä, kolmijalkoja, hevosenkenkiä ja nauloja sekä kirveitä, lapioita, kuokkia, viikatteita, sirppejä, vasaroita ja muita työvälineitä.

1860–luvulle saakka Kellokosken kartano ja ruukki olivat samalla omistajalla. Vuonna 1865 kartanon omistaja Robert Björkenheim myi ruukin ja pian ruukista muodostettiin osakeyhtiö. 1870–luvulla tuotanto kasvoi, mutta 1880 oltiin jälleen vararikossa.

Carlanderien aikakausi 1896-1963

Kellokosken ruukki ajautui konkurssiin vuonna 1895. Seuraavana vuonna 1896 ruukille löytyivät uudet omistajat, kun veljekset John ja Carl Fredrik Carlander ostivat ruukin. Ennen Kellokoskea Carlanderit olivat harjoittaneet ruukkitoimintaa Björkbodassa. Tehtaan sijainti oli kuitenkin maantieteellisesti huono, sillä tavarantoimitus tapahtui lähes yksinomaan meriteitse. Björkbodan yhtiön osakas, insinööri I. E. Sederberg, löysi uuden tehdaspaikan Kellokoskelta.

Tehtaan siirto Kellokoskelle oli massiivinen operaatio, ja se toteutettiin vähitellen. Koneiden, laitteiden ja varastojen ohella siirtyivät myös työntekijät perheineen, kaikkiaan 177 henkeä. Työntekijöitä varten rakennettiin ruukin alueelle 1800-luvun lopussa Suurtalo ja Pientalo sekä 1900-luvun alussa Uusitalo ja Rauhavilla.

Carlanderien aikana ruukki kehittyi varsin moderniksi teollisuuslaitokseksi. Vuoden 1898 tuhoisan tulipalon jälkeen alkoivat laajamittaiset uudistustyöt, jotka huipentuivat 1930-luvulla. Uudistukset koskivat sekä tehtaan energiansaantia ja rakennuskannan uudistamista että tuotannon kehittämistä ja monipuolistamista. Myös henkilöstön hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kannettiin huolta. Viimeinen laaja uudisrakennushanke oli vuonna 1938 valmistunut uusi meijeriastiatehdas. Tehtaan valmistamat maitotonkat ja muut meijeriastiat olivat tunnettuja eri puolilla Suomea. Kelloveneet olivat Kellokosken tehtaiden tunnetuimpia tuotteita 1950-luvulta aina 1970-luvulle.

Lue lisää: Torsten Carlander-Reuterfelt 

Kellokosken tori 1930-luvulla

Omavarainen ruukkiyhteisö

Kellokosken kartanon isännän ja myöhemmin ruukin patruunan johtama yhdyskunta oli lähes 200 vuotta hyvin itsellinen, oma yhteisönsä. Vanhanajan järjestelmä toimi Kellokoskella oikeastaan siihen saakka kunnes Carlanderit luopuivat tehtaasta 1963.

Työpaikan ohella tarjottiin työntekijöille ja heidän perheilleen erilaisia palveluja koulusta ja kaupasta alkaen. Alueella oli oma kirjasto, palokunta, kirkko, hautausmaa, sauna ja pyykkitupa. Tehdas ylläpiti varsinkin 1900-luvulla lukuisaa joukkoa erilaisia harrastusmahdollisuuksia: oli kuoroja, soittokunta, suojeluskuntaosasto, vapaapalokunta ja lapsille erilaista harrastustoimintaa esimerkiksi soitto-opetusta. Urheiluseuratkin olivat ruukin myötä syntyneitä. Työntekijöitä varten rakennettiin myös puisia asuintaloja. 1920 ja 1930-luvuilla perheitä oli yhteensä 95 ja parhaimmillaan lähes 400 henkeä.

Rakennuskanta

Kellokosken ruukin ensimmäinen patruuna, Lars Olof Nysten, rakennutti alueelle kirkon alaistensa tarpeisiin. Vuonna 1800 valmistunut Ruukin kirkko hallitsi maisemaa kaiken keskellä. Kirkko on kylän vanhin säilynyt rakennus. Vuosien saatossa kirkkoa on korjattu muutamaan otteeseen. Sen nykyinen torni ja ulkopuoliset koristelut tehtiin vuoden 1930 peruskorjauksen yhteydessä.

Tehtaan tuotantorakennukset sijaitsivat Keravajoen itäpuolella, ja työntekijöiden puiset asuintalot rakennettiin joen länsipuolelle. Vuoden 1898 tulipalo tuhosi lähes kaikki puiset tehdasrakennukset, vain tiilirakenteinen tinaamo, valimo ja vasarapaja säästyivät. Tulipalon jälkeen rakennukset tehtiin kivestä ja tiilestä. 1900-luvun puolella rakennuskantaa uusittiin tuotannon tehostuessa. 1930-luvun uudisrakennukset maalattiin valkoisiksi.

Tehtaan johtajat asuivat huviloissa lähinnä joen itäpuolella omalla erillisellä asuinalueellaan työläisten taloista. Työläisten asuintalojen nimet kertovat niiden koosta, sijainnista ja rakentamisajankohdasta. Vanhimmat säilyneet asuinrakennukset ovat Suurtalo (Antipohvi) ja Pientalo (Pikkupohvi). Suurtalossa asui 22 perhettä ja pientalossa 12 perhettä. Ne ovat vuodelta 1897. Toki alueella asuttiin jo aiemmin, mutta varhaisempi rakennuskanta oli tulipalossa tuhoutunut. Sekä Keskitalo että Uusitalo paloivat vuonna 1926, jonka jälkeen ne rakennettiin uudestaan.

Nykyihmisen mittapuussa asunnot olivat pieniä. Lämmönlähteenä asuinkasarmeissa olivat hellat ja uunit. Sähkö taloihin saatiin vuonna 1921. Kellokosken tehtaalaisten elintaso oli hyvä verrattuna sen ajan maa- ja metsätalouden työntekijöihin elintasoon. "Söivät sunnuntaisin väskynäsoppaa", kuten eräs renki oli kateellisena sanonut.

Nykytilanne

Kellokosken tehdas siirtyi Fiskarsin omistukseen vuonna 1962. Laajamittainen teollisuustuotanto Kellokoskella lopetettiin 1980-luvulle tultaessa. Nykyisin tehtaan entisissä tuotantorakennuksissa on vuokralaisina erilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Tehtaan asuntoalue on kunnostettu ja se on edelleen asuinkäytössä.

Kellokosken ruukin alue on valtakunnallisesti arvokas teollisuusmiljöö. Tehdasrakennukset ovat pääosin 1890–1930 -luvuilta. Ne muodostavat yhdessä asuntoalueen ja ruukin kirkon kanssa kokonaisuuden, jonka avulla pystytään havainnoimaan teollisuusarkkitehtuuria ja ruukinyhteisön elämänpiiriä.

Kartanossa on nykyisin sairaala

Kellokosken kartano myytiin valtiolle 1910-luvulla. Kartanon maista muodostettiin 131 viljelytilaa ja 43 asuntotilaa. Sebastian Gripenbergin suunnitteleman kartanon päärakennus ja sen ympärillä oleva puisto jätettiin vuonna 1915 perustetun Kellokosken sairaalan käyttöön. Anna Pakalenin tulo mielisairaalan ylihoitajaksi vuonna 1931 merkitsi suuria uudistuksia sekä potilaille että henkilökunnalle. Hänen myötätuntonsa kohdistui mielisairaalan potilaisiin, joiden elinolosuhteet paranivat huomattavasti.

Lue lisää: Kellokosken kotiseutupolku 

Tuusulan perustaminen | Tuusulan vaakuna | Tuusulan Rantatie ja taiteilijayhteisö | Sotilasperinne | Jokela ja tiilitehdas | Sijainti ja yhteydet vaikuttivat Tuusulan kehittymiseen