Tuusulan runopolku 2022
Oululainen runoilija, tuottaja ja kirjallisuuden opiskelija Katariina Sarja, 28, toimi Tuusulan ensimmäisenä kesätaiteilijana. Paikkaa haki kymmenen eri taidealan edustajaa. Sarja toteutti osallistavia sanataidepajoja, joista syntyy kuunneltavia runoreittejä. Katariina Sarjan ehdottama Tuusulan runokesä 2022 sopi Minä elän! -merkkivuoteen, jota Tuusula ja Nurmijärvi viettävät yhdessä Aleksis Kiven kunniaksi. Vuodenvaihteessa 31.12.2022 Aleksis Kiven kuolemasta tulei kuluneeksi 150 vuotta ja merkkivuotta vietettiin mielenterveyden edistämisen teemalla.
– Kirjoittamisen hyödyt mielenterveyden edistämisessä ovat kiistattomia. Kirjoittaminen on ajattelua, ja kirjoittamalla ihminen kykenee paitsi ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan, myös prosessoimaan niitä eteenpäin. Asiat selkenevät kummasti omassa mielessä, kun niitä on jäsennellyt paperille – oli lopputulos sitten runo, päiväkirjan sivu tai pelkkää ajatuksen virtaa, Katariina Sarja kertoo.
Kesäkuun aikana Sarja järjesti sanataidetyöpajoja, joissa tuusulalaiset pääsivät kirjoittamaan runoja itselleen tärkeissä paikoissa ja lukemaan niitä Citynomadi-sivustolle. Projekti huipentui Runon ja Suven päivänä 6.7., jolloin osallistujien runot julkaistiin runoreiteillä. Kuka tahansa voi kulkea reitit ja kuunnella samalla runot. Lue lisää www.tuusula.fi/runopolku
Kuuntele ja kävele runoja kuunnellen
Katariina Sarjan Tuusulan runokesä -projektin Runopolku on nyt avoinna kaikille Rantatien ympäristössä ulkoileville.
Pajoissa syntyneistä runoista pääsee nauttimaan lataamalla mobiililaitteeseen Citynomadi –sovelluksen tai avaamalla selaimessa sivun www.citynomadi.com/route. Kirjoita hakukenttään “Tuusulan runopolku” ja avaa Yhteisöt/Community -välilehti. Välilehdeltä löytyy Tuusulan Runopolku –reitti. Sovelluksen kartta näyttää merkittynä paikat, joista runot löytyvät. Pystyt tutustumaan runopolkuun myös alta löytyvän kartan kautta.
Your browser does not support iframes.