Kulttuuri
Kulttuuripalvelut tuottaa sekä järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia ja -palveluita ja toimii yhteistyössä taiteilijoiden ja yhdistysten kanssa. Kulttuuritapahtumia on tarjolla kaikenikäisille kuntalaisille.
Kulttuurin palvelualueeseen kuuluu kulttuuripalveluiden lisäksi museo ja kirjasto.
Tulevia kulttuuritapahtumia
Ajankohtaista kulttuurissa
Klaavolan talon vanhanajan joulua vietetään lauantaina 9.12. klo 10–15.30. Tule etsimään joulupolulle tonttuja ja jouluun valmistautuvia eläimiä Klaavolan talosta sekä pihapiiristä. Pihatuvassa askarrellaan kuusenkoristeita ja sisällä talossa on pieniä satutuokioita. Myös muihin pihan rakennuksiin voi käydä tutustumassa. Naapurissa Ilmatorjuntamuseolla on samanaikaisesti Puustellin joulu -tapahtuma.
Maanantaina 4.12. oli aihetta juhlaan, kun kaksi Tuusulan kunnan kehittämistekoa palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä. Palkittavina olivat Tuusulan Agenda2030 -portaat ja kulttuurikasvatussuunnitelmat.
Monipuolinen ohjelmistokattaus tuo kulttuurin riemun Tuusulaan. Lukio ja kulttuuritalo Monio sekä Minä elän! -klubit avaavat ovensa tarjoten kattavan kirjon esityksiä, jotka vievät yleisön musiikin ja taiteen sydämeen. Liput ovat myynnissä nyt osoitteessa tuusula.lippu.fi.
”Haaveita ja näkyjä – nykytaidetta Nelimarkka-Rahastosta” -näyttelyn taiteilijoista Halosenniemeen saapuu vieraaksi Katja Tukiainen torstaina 30.11. klo 18. Hän avaa teoksensa ”Mumme keräsi irronneet hiukset neulatyynyn täytteeksi” taustoja ja yleisöllä on myös mahdollisuus keskustella taiteilijan kanssa.
Lastenkulttuuria riemuitseva marraskuun Skidiviikko on käynnistynyt iloisissa merkeissä Tuusulassa. Toimintaa on vielä sunnuntaille isänpäivään asti.