Asukaslehdet vuodelta 2024
Vuonna 2024 ilmestyneet lehdet ja lehtien välissä jaetut liitteet löytyvät alta pdf-versioina. Siirry lukemaan lehtiä klikkaamalla kansikuvia.
Kansikuvien alta löydät lehdissä julkaistujen juttujen selkokielisiä versioita.
|
![]() |
![]() |
Julkaistu 3.7.2024
TÄMÄ JUTTU ON KIRJOITETTU SELKOKIELELLÄ. SELKOKIELI SOPII MYÖS ERITYISRYHMILLE, JOIDEN ON VAIKEA LUKEA JA YMMÄRTÄÄ YLEISKIELTÄ.
Uusia päiväkoteja ja kouluja aukeaa
Tuusulaan rakennetaan paljon uusia päiväkoteja ja kouluja. Elokuussa Etelä-Tuusulassa aukeaa Tuusulanjärven kampus. Jokelassa aloittaa toimintansa Peltokaaren päiväkoti.
Teksti: Katja Elo ja Matti Välimäki
Kuvat: Timo Nurmi
Tuusulanjärven kampukseen kuuluu kaksi koulua ja päiväkoti. Toinen kouluista on tarkoitettu suomenkielisille lapsille. Toinen kouluista on tarkoitettu ruotsinkielisille lapsille.
Kampuksella ruotsinkielisten lasten on helppo saada opetusta omalla äidinkielellään. Lapsi voi olla päiväkodissa ruotsinkielisessä ryhmässä. Kun lapsi tulee kouluikään, hän voi siirtyä ruotsinkieliseen kouluun.
Suomenkieliset ja ruotsinkieliset lapset ovat myös paljon yhdessä
Tuusulanjärven kampuksella tarjolla on myös kielirikasteista varhaiskasvatusta. Se tarkoittaa, että jos lapsen vanhemmat sitä haluavat, lasta voidaan opettaa kahdella kielellä. Tällöinkin suurin osa opetuksesta on kuitenkin lapsen omalla äidinkielellä.
Suomenkielisessä kasvatuksessa ja ruotsinkielisessä kasvatuksessa voidaan tehdä muutenkin paljon yhteistyötä. Suomenkielisille lapsille ja ruotsinkielisille lapsille voidaan järjestää esimerkiksi yhteisiä tilaisuuksia ja juhlia.
Kaikille turvallinen oppimispaikka
Tuusulanjärven kampus avautuu elokuussa, kun koulut ja päiväkoti aloittavat syksyn toimintansa.
Tuusulanjärven kampus haluaa olla turvallinen oppimispaikka, jossa kaikilla on mukava olla. Kampus haluaa tukea monipuolisesti lasten kasvua.
Myös lasten toiveita kuunneltiin, kun Tuusulanjärven kampusta suunniteltiin.
Monipuoliset ja terveelliset tilat
Tuusulanjärven kampuksen tiloja voi käyttää moniin eri tarkoituksiin. Tilat ovat rauhalliset. Rakennuksessa on isot ikkunat, ja se on valoisa.
Rakennuksessa on käytetty myös paljon puuta. Talossa on huolehdittu erityisesti siitä, että sisällä oleva ilma on terveellistä.
Päiväkodissa, talon sisällä, on myös esimerkiksi liukumäki. Liukumäessä voi laskea yläkerrasta alakertaan.
Piha, liikuntasali ja kirjasto kiinnostavat erityisesti
Tuusulanjärven kampuksella on myös hyvät tilat taito- ja taideaineiden opettamiseen.
Kampuksen välituntipihalla on hyvät pelikentät. Pihalla on paljon kivaa tekemistä myös päiväkodin lapsille.
Koulun oppilaskunnan lapset ovat kertoneet, että he odottavat jo pääsyä pihalle, liikuntasaliin ja koulun kirjastoon.
Tuusulanjärven kampuksella on myös asukkaiden toimintaa
Kampuksen tiloja voivat käyttää myös esimerkiksi urheiluseurat, asukasyhdistykset ja erilaiset harrasteryhmät. Ne voivat kokoontua vaikkapa koulussa silloin, kun siellä ei ole opetusta.
Peltokaaren päiväkoti on uuden asuinalueen keskellä
Jokelassa aloittaa elokuussa toimintansa Peltokaaren päiväkoti.
Peltokaaren päiväkoti sijaitsee keskellä uutta Peltokaaren asuinaluetta. Alueelle rakennetaan vielä lisää taloja. Sinne on muuttamassa lisää lapsiperheitä.
Päiväkodissa toimii aluksi kolme lapsiryhmää. Rakennuksessa on tilaa kuitenkin kuudelle ryhmälle eli noin sadalle lapselle.
Päiväkodissa on ateljee ja aistihuone
Peltokaaren päiväkodissa on käytetty paljon puuta. Päiväkodin piha on puiston vieressä. Pihalla voi leikkiä monia eri leikkejä.
Päiväkodissa on valoisat huoneet ja iso liikuntasali.
Talossa on myös ateljee eli huone, jossa lapset voivat tehdä taidetta.
Talossa on myös esimerkiksi aistihuone, joka innostaa tunnustelemaan, kuuntelemaan ja katselemaan. Huoneessa voi tutustua monenlaisiin materiaaleihin, musiikkiin ja valoihin.
Julkaistu 3.4.2024
TÄMÄ JUTTU ON KIRJOITETTU SELKOKIELELLÄ. SELKOKIELI SOPII MYÖS ERITYISRYHMILLE, JOIDEN ON VAIKEA LUKEA JA YMMÄRTÄÄ YLEISKIELTÄ.
Perhetuvassa viihtyvät lapset ja aikuiset
Tuusulan perhetuvissa lauletaan, leikitään ja askarrellaan yhdessä. Avoimeen varhaiskasvatukseen voivat osallistua alle kouluikäiset lapset ja heidän vanhempansa.
Teksti: Noora Naskali ja Matti Välimäki
Kuvat: Timo Nurmi
Tuusulan perhetuvissa alle kouluikäiset lapset voivat leikkiä yhdessä turvallisessa ympäristössä. Lasten ohjaaja suunnittelee lapsille ja heidän vanhemmilleen mukavaa ohjelmaa. Osallistuminen on ilmaista.
Perhetupia ovat Ikioma Kellokoskella, Notkopuisto Jokelassa, Myötätuuli Hyrylässä ja Pikku-Pellava Riihikalliossa.
Toimintaa vauvoille, pienille lapsille ja heidän vanhemmilleen
Perhetupien toimintaan, mihin lapset osallistuvat yhdessä vanhempiensa kanssa, ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Riittää, että tulee paikalle.
Perhetuvissa järjestetään toimintaa myös esimerkiksi vauvoille ja heidän vanhemmilleen.
Perhetuvassa vanhempi voi tavata muita vanhempia
Perhetuvat tarjoavat vanhempien päiviin mukavaa vaihtelua. Monet pienten lasten vanhemmat viettävät paljon aikaa kotona yhdessä lasten kanssa.
Perhetuvissa aikuiset pääsevät näkemään muita aikuisia. Vanhemmat voivat jutella myös ohjaajien kanssa.
Jotkut vanhemmat ovat saattaneet jännittää perhetupaan tulemista. Myöhemmin he ovat sanoneet, että olisi kannattanut tulla jo aikaisemmin.
2-5-vuotiaiden lasten kerhoihin ilmoittaudutaan
Perhetuvissa järjestetään myös maksutonta kerhotoimintaa 2-5 -vuotiaille lapsille. Tähän toimintaan pitää ilmoittautua erikseen.
Kerhoissa lapset voivat harjoitella toimimista yhdessä toisten lasten kanssa.
Ryhmät ovat pieniä. Kokoontumiskertoja on yleensä kaksi tai kolme kertaa viikossa.
Kerhoihin tehdään sähköinen hakemus eDaisyssa. Hakemuksen voi tehdä milloin vain. Palvelu löytyy Tuusulan nettisivuilta.
Perhe ei menetä kodinhoidontukea, vaikka lapsi osallistuu kerhotoimintaan.
Perhetupien toiminnassa noudatetaan Tuusulan varhaiskasvatussuunnitelmaa.
Tietoa perhetupien tarkemmasta ohjelmasta löytyy perhetupien Instagramista ja Facebookista.
Omaa toimintaa myös esimerkiksi erityisryhmille
Perhetuvissa järjestetään välillä ryhmätoimintaa myös esimerkiksi nepsy-lapsille ja heidän vanhemmilleen. Näihin ryhmiin pitää ilmoittautua erikseen.
Nepsy tarkoittaa neuropsykiatrisia vaikeuksia.
Neuropsykiatrisia vaikeuksia ovat esimerkiksi ADHD sekä Aspergerin oireyhtymä ja muut autismin kirjon häiriöt. Myös kehityksellinen kielihäiriö kuuluu neuropsykiatrisiin vaikeuksiin.