Tuusula-viikko
Tuusula-viikkoa juhlitaan ympäri kuntaa ja tapahtumia on monipuolisesti joka makuun, tänä vuonna Tuusula-viikkoa vietetään maanantaista sunnuntaihin 17.-23.7.2023. Heinäkuinen tapahtumaviikko kokoaa yhteen tuusulalaiset ja nostaa esille mahtavaa Tuusula-henkeä. Tuusula-viikolla yksittäiset kuntalaiset, yhdistykset, yritykset ja kunnan toimijat toteuttavat tapahtumia koko Tuusulan alueella.
Tuusula-viikon avaa ma 17.7. klo 12 Jokelassa Tuusula 380-vuotta -rastikisa. Samassa tempauksessa kuullaan kunnan tervehdys ja perheen pienimmät pääsevät antamaan synttäreitä juhlivalle Tuusulalle onnittelun korttiaskartelupajassa. Jokelassa on mahdollista myös nähdä muun muassa kesätaiteilija Matti Sampelan videoteoksen esityksen ja Kimara satupuutarhan, taidepolut ja kierrätyskukkapellon.
Kellokoskella juhlitaan koko viikon ajan. Muusikot Paula Präktig ja Aaron Ahola konsertoivat ainutkertaisella Pohjois-Tuusula sävelin -sävellyskonsertilla. Kellokosken sairaalamuseoon pääsee tutustumaan tiistaista sunnuntaihin.
Eteläisemmässä Tuusulassa juhlitaan Tuusulaa muun muassa Kaukjärvenrannan avajaisilla, nuorten SummerPartyilla Urheilukeskuksella ja Tuusulan TaitoKädet Ry:n järjestämillä perinteisillä käsityömarkkinoilla.
Viikon koko ohjelman näet tämän sivun alalaidessa olevasta tapahtumakalenterista.
Tuusula 380 vuotta juhlakahvitus kuntalaisille Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella
- Ma 17.7. klo 12, Jokela*. Kahvitus 100 ensimmäiselle.
- Ti 18.7. klo 17, Kaukjärvenrannan puisto, Kirkkotie 32, Tuusula. Kahvitus 100 ensimmäiselle.
- La 22.7. klo 14, Ruukin kirkkopuisto, Männistöntie, Kellokoski. Kahvitus 200 ensimmäiselle.
*paikka tarkentuu kesän aikana
Perfomanssitaiteilija KEliel vuoden 2022 Tuusula-päivän tapahtumassa.
Kellokosken Ruukin kirkkopuisto täyttyy iloisesta ohjelmasta Tuusula-päivänä
Tuusula-päivänä juhlitaan iloiten 380-vuotiasta Tuusulaa Kellokosken Ruukin kirkkopuistossa (Männistöntie, Kellokoski) la 22.7. klo 14 alkaen. Tapahtumaan vapaa pääsy! Ennen tapahtumaa on mahdollista osallistua PÄÄÄÄNI! -työpajoihin Kellokosken sairaalamuseolla klo 10.30 alkaen. Työpajoihin vapaa pääsy, mutta ilmoittautuminen vaaditaan. Työpajat löydät Tuusulan tapahtumakalenterista visittuusula.fi.
Ohjelma
Klo 14 Tapahtuman avaus
Klo 14.05 Funky Monkey Club: showmuskari koko perheelle
Funky Monkey Club on muusikkoparin Paula ja Ape Anttilan muodostama funkahtava duo, jonka tarttuva musiikki saa sekä lasten että aikuisten lanteet heilumaan ja laulusuonen sykkimään. Funky Monkey Clubin mukaansatempaavat laulut takaavat musiikillisesti raikkaan elämyksen!
Klo 14.50 Kellokosken soittokunta ja Me Kellokoskelaisten ry:n tervehdys Me Kellokoskelaiset Ry tuo perinteisen Piknik-konserttinsa osaksi Tuusula-päivän tapahtumaa! Kellokosken soittokunta on puhallinorkesteri, joka esittää musiikkia monipuolisesti.
Klo 15.50 Kunnan tervehdys ja Vuoden kulttuurimyönteinen palkinnonjako Kunnan tervehdykset ja onnentoivotukset 380 vuotiaalle Tuusulalle. Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää Vuoden kulttuurimyönteisen palkinnon, mikä jaetaan yksityiselle henkilölle, yhdistykselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan elävöittänyt, uudistanut tai nostanut esiin kulttuuria Tuusulassa.
Klo 16.15 Seela Sella: runoja ja proosaa Tule kuulemaan, kun valovoimainen Seela Sella astuu Tuusula-päivänä lavalle ja päättää tapahtuman runo- ja proosaesityksellä.
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tiedotteet
Tehdään Tuusula-viikko yhdessä, julkaistu 18.4.
Tuusula-viikon tunnelmia sosiaalisessa mediassa:
#Tuusula #ElämisenTaidetta #KulttuuriLiikuttaa
Lisätietoja: kulttuurituottaja Aurora Salomaa, p. 040 314 3435, aurora.salomaa@tuusula.fi