Perhepalvelut
Lapset
Vanhemmat
Nuoret
Usein kysytyt kysymykset
Yhteistyö
Näiltä sivuiltamme löydät kaikki tuusulalaisille lapsille, nuorille ja perheille suunnatut palvelumme.
Voit tutustua palveluihimme joko valiten kohderyhmän (lapset, vanhemmat, nuoret), jota edustat tai valiten alta vihreistä laatikoista aihealueen, jonka tunnet koskettavan tällä hetkellä elämäntilannettasi.
Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin, joista voit löytää vastauksen mieltäsi askarruttavaan kysymykseen. Yhteistyö-sivullamme kerromme sinulle lisää perhepalvelumallistamme ja yhteistyöverkostoistamme.


Ajankohtaista
Maanantaina 4.12. oli aihetta juhlaan, kun kaksi Tuusulan kunnan kehittämistekoa palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä. Palkittavina olivat Tuusulan Agenda2030 -portaat ja kulttuurikasvatussuunnitelmat.
Lapsiystävällinen kunta -alkukartoituksessa toteutettiin laaja lasten ja nuorten kuuleminen, jonka tulokset julkistettiin Lasten oikeuksien päivänä 20.11. Maanantaina 27.11. lapset ja nuoret veivät kuulemisen tulokset kunnanhallituksen tietoon.
Syksystä 2023 alkaen kaikissa Tuusulan perusopetuksen kouluissa on käytössä ProKoulu-toimintamalli, jonka tavoitteena on vahvistaa ala- ja yläkouluikäisten oppilaiden positiivista käyttäytymistä kouluissa. Malli on jo tuonut tullessaan Tuusulan kouluille yhtenäisempiä toimintakulttuureita sekä hyvinvointia niin oppilaille kuin henkilöstöllekin.
Tapahtumia lapsille ja perheille

Tukea lapsiperheiden arkeen
Jokaisessa perheessä nousee esiin erilaisia kysymyksiä ja tilanteita, joihin etsitään vastausta. Keusote on kerännyt perheitä varten hyödyllisiä ja luotettavia vinkkejä ja linkkejä lapsiperheen arjen tueksi.