Hyrylän kehittämisverkoston ydintiimi

Kehittämisverkostojen ydintiimiläisten intohimona oman asuinympäristön kehittäminen.

Tammikuun 2022 asukaslehdessä on esitelty Tuusulan viiden kehittämisverkoston ydintiimin puheenjohtajat. Verkkojulkaisussa esitellään myös ydintiimien muut jäsenet. Seuraavana vuoden 2022 ensimmäiseen asukaslehteen ja verkkojulkaisuun pohjautuva Hyrylän ydintiimin esittely.


Hyrylän ydintiimi

Hyrylän kehittämisverkoston kymmenhenkistä ydintiimiä luotsaa liikennelentäjä, turvallisuusalaa opiskeleva Tommi Tervo. Tuusula ja Hyrylä ovat tulleet Tervolle tutuiksi viidentoista Tuusulassa vietetyn vuoden aikana. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi teini-ikäistä tytärtä ja vapaa-aika kuluu erilaisten luottamustehtävien ja liikunnan parissa. 

Tommi Tervo toimii Hyrylän ydintiimin puheenjohtaja. Mukanaolo verkostossa, jossa edistetään oman asuinalueen hankkeita, tuntuu mielenkiintoiselta. Ydintiimissä on mukana niin uusia kuin kokeneempiakin tekijöitä eri puolilta Hyrylää.

”Tiimissä on idearikkaita ihmisiä ja monipuolista kokemusta muun muassa markkinoinnin, myynnin, johtamisen ja järjestötoiminnan saralta. Omana roolinani näen ryhmän koko kapasiteetin käyttöön saamisen. Haluamme päästä asukkaiden keskuuteen aistimaan tunnelmia, kuulemaan toiveita ja toimimaan siltana kunnan ja asukkaiden välillä”, Tervo pohtii.


Diplomi-insinööri Timo Havulinna on viettänyt kaikki lapsuuden kesänsä Tuusulassa ja asunut täällä vakinaisesti vuodesta 1976 alkaen. Harrastuksina tennis ja matkustaminen. Varsinainen työura kului maahantuonnin parissa. Sivutoiminen toimitusjohtajuus Tuusulan Tenniskeskuksessa alkoi vuonna 1981 ja viime vuosina ennen eläkkeelle siirtymistä vuoden 2023 alussa tämä työ oli muuttunut kokoaikaiseksi. Perheeseen kuuluu vaimon ja aikuisten lasten lisäksi viisi teini-ikäistä lastenlasta.

”Liikunta on lähellä sydäntäni. Oman työurani aikana kehitimme urheilukeskusta läheisessä yhteistyössä Tuusulan kunnan kanssa monilla uusilla investoinneilla ja kehitys jatkuu. Jätin mielelläni meneillään olevat uudet kehitysvaiheet seuraajalleni. Edistetään terveyttä - nuoret, vanhat ja kaikenikäiset helposti ja järkevästi liikuntaa harrastamaan!”


Pia Laamanen on eläkeläinen, joka on asunut Tuusulassa jo vuodesta 1970. Hänen perheeseensä kuuluu aviomies, kolme aikuista lasta ja lapsenlapsi, ja harrastuksiin muun muassa virkkaus ja sienestys.

”Asun Kievarissa ja olisikin mukavaa saada erityisesti kievarilaisilta rohkeasti ehdotuksia, miten alueesta saataisiin vielä mukavampi asua”, Laamanen toivoo.


Jukka Kaikkonen toimi työurallaan riskienhallintapäällikkönä. Eläkevuosien myötä hän on mukana monenlaisissa luottamustehtävissä ja soittaa orkesterissa. Lähipiiriin kuuluu vaimo, kaksi poikaa ja neljä lastenlasta. Erityisesti ympäristöasiat ovat lähellä Kaikkosen sydäntä.

”Esimerkiksi liikenne, puuston kunto ja energiansäästöt ovat mielestäni tärkeitä kehityskohteita”, Jukka Kaikkonen pohtii.


Yo-merkonomi, jo eläkkeellä oleva Päivö Kuusisto on asunut Tuusulassa koko ikänsä, eli lähes 70 vuotta. Myös omakotiyhdistyksen puheenjohtajana toimivan Kuusiston lähipiiriin kuuluu vaimo ja aikuiset tyttäret perheineen.

”Mielestäni erinomaisesti toimivia yhdistyksiä ei hyödynnetä riittävästi kunnan palveluiden tukena. Tavoitteeni onkin kolmannen sektorin ja kunnan yhteistyön tiivistäminen”, Päivö Kuusisto kertoo.


Noora Maaninka-Matikainen harrastaa käsitöitä, puutarhanhoitoa ja liikuntaa.

”Jos asukkaalla on toive edistää lähiympäristön viihtyisyyttä, toivoa tapahtumaa lähipuistoon tai järjestää kerhotoimintaa arkeen, tämä on se ryhmä, johon kannattaa olla yhteydessä”, Noora Matikainen kiteyttää.


Markkinointivastaava Outi Kyntöaho toimi aiemmin hyvinvointiyrittäjänä ja myös hänen harrastuksensa liittyvät hyvinvointiin. Hän muun muassa vetää vertaisliikuntajumppaa Hyrylässä. Kyntöahon kolme lasta on jo lentänyt pesästä.

”Tuusula kasvaa kovaa vauhtia ja on tärkeää turvata asuinalueiden viihtyvyys ja palveluiden kehittyminen. Olen aika uusi tuusulalainen ja arvostan täällä asukkaan vaikuttamismahdollisuuksia ja kotiseutuhenkeä”, Outi Kyntöaho kertoo.


Toimitusjohtaja Anne Häkkisen kotijoukkoihin kuuluu puoliso ja kolme lasta. Hän on viihtynyt Tuusulassa ja 15 vuotta, ja harrastaa muun muassa pesäpalloa, laskettelua, käsitöitä ja poikkihuilun soittamista. Hänen mottonsa on ”Ei odoteta ihmeitä vaan tehdään niitä”.

”Juuri tästä kehittämisverkostossa on kyse eli jokaisella kuntalaisella on mahdollisuus itse ideoita ja alkaa toimia. Yhdessä pystymme vaikuttamaan asioihin”, Häkkinen toteaa.


Mikko Siltanen on koulutukseltaan vaatturi-vaatetusteknikko. Hän toimii osa-aikaisesti sijaisopettajana sekä kahden yhdistyksen puheenjohtajana, ja harrastaa kuntoilua ja luonnossa liikkumista. Halkivahassa asuvalla Siltasella on kaksi lasta.

”Mielestäni on hyvä toimintatapa, että ydintiimi toimii viestin välittäjänä ja toiminnan mahdollistajana asukkaiden ja kunnan välillä. Haluan edistää yhdenvertaisuutta ja toimia heikommassa asemassa olevien asukkaiden hyväksi. Erityisesti miesten ja poikien hyvinvointi kiinnostaa”, Siltanen pohtii.


Lisäksi ydintiimissä toimii  Cecilia Veikkolainen.