Taulun takana - näytelmäpätkiä Pekka Halosen tauluista

18.05.2015 klo 15.30

Freelancer-näyttelijöistä koottu teatteriryhmä Dramat ohjaajanaan Tiina Häkkinen tutkii Pekka Halosen maalauksia näytellen mitä tauluissa tapahtuu tai mitä niissä voisi tapahtua. Esityksen ensi-ilta on Halosenniemessä lauantaina 6.6.2015.

Tauluja voi katsoa monesta kulmasta ja tulkita monelta kantilta. Todennäköisten tulkintojen rinnalle voi syntyä myös ihan uudenlaisia tarinoita. Mitähän kuvan reunojen ulkopuolella tapahtuu? Onko maisemakuva pelkkä kuvaus maisemasta? Minkälaisia tunnelmia maalaus välittää? Nämä ajatukset muiden ideoiden muassa, ovat pyörineet käsikirjoittaja Tiina Häkkisen mielessä, kun hän on tehnyt mielikuvitusmatkaa "taulujen taakse".

Matka maalauksen taakse kutkuttaa mielikuvitusta

Runollista, hauskaa, arkista, ehkä yllättävääkin. Monenlaisia tunnelmia mahtuu mukaan, kun tehdään näyttämöllisiä tulkintoja tauluista. Pekka Halosen maalausten luonto- ja ihmiskuvaukset saavat sävykkäitä tulkintoja kun Taulun takana -näytelmäpätkät risteilevät Halosen ajan ja nykyajan välillä. Näyttelijät Outi Ikonen, Essi Kaila ja Jarkko Mikkola tulkitsevat taulujen tarinoita ammatilaisten tarkkuudella heittäytyen tunnelmasta ja tilanteesta toiseen. Tämä on mielikuvien teatteria, jossa rooliasut ovat sivuroolissa ja lavasteet puuttuvat.

- Huikean inspiroivan lisänsä tälle esitykselle antaa esityspaikka, taiteilijan oma ateljee. Se tuo elävyyttä tilanteeseen ja lisäpotkua tekijöille, kertoo Häkkinen. Esityksen yhteydessä on mahdollisuus tutustua Halosenniemen kesänäyttelyyn Luonnonlyyrikko - Pekka Halonen 150 vuotta, joka esittelee Halosen upeita, lyyrisiä maisemia. Näyttelyyn tulee Pekka Halosen rakastettuja luontoaiheisia maalauksia ja klassikkoteoksia lähinnä yksityiskokoelmista, osa suurelle yleisölle harvoin esiteltyjä teoksia.

Taulun takana -esitykset
Halosenniemi, Rantatie, Tuusula

la 6.6. (ensi-ilta) ja 29.8. klo 18
Liput 10 €. Ennakkomyynti Halosenniemessä ja Erkkolassa.
- Halosenniemi, Rantatie, Tuusula, (ti-su 12-17), p. 040 314 3466
- Erkkola, Rantatie 25, Tuusula, (ke-su 12-17), p. 09 8718 3471
Pääsylipun hintaan sisältyy näyttelyyn tutustuminen joko ennen tai jälkeen esityksen. Esityksen kesto n. 45 minuuttia.

Taulun_takana_kuva_Tarja_Karkkainen

 

 

 

 

 

 

 

Kuva Tarja Kärkkäinen

Takaisin