Muistutus: Vastaa yli 55-vuotiaiden asumisen unelmia kartoittavaan kyselyyn 11.2. mennessä

04.02.2022

Tuusulassa halutaan kuulla lisää yli 55-vuotiaiden asumisen toiveista ja tarpeista. Kysely unelma-asumisesta käynnistyi tammikuussa ja jatkuu vielä perjantaihin 11.2. saakka. Oman vastauksen voi antaa sähköisesti tai täyttää paperilomakkeen kirjastossa.

Senioreiden määrä kasvaa vauhdilla myös Tuusulassa. Kun ikää tulee lisää, voivat omat asumisen toiveet hiljalleen muuttua. Moni toivoo, että voisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Tuusula on käynnistänyt kyselyn, jonka avulla varaudutaan paremmin senioreiden asumistarpeiden muutoksiin. Vastausaika on alkanut 12. tammikuuta ja jatkuu 11. helmikuuta 2022 saakka.

Vastaa ja vaikuta tuleviin asumisen ratkaisuihin Tuusulassa

Kyselyn avulla halutaan kuulla laajemmin yli 55-vuotiaiden ajatuksia asumisen tarpeista ja toiveista. Tutkimuksella kartoitetaan senioreiden ajatuksia oman kodin soveltuvuudesta iän karttuessa, korjaustoiveista ja muuttohalukkuudesta.

Lisäksi kysytään, millaisia asumisen ratkaisuja Tuusulaan tulisi saada lisää ja miten hyvin vastaajat tuntevat uusia mahdollisuuksia. Vastaajia pyydetään myös arvioimaan kiinnostusta yhteisöllisen asumisen ratkaisuihin ja yhteisöllisyyden lisäämiseen nykyisillä asuinalueilla.  

Verkkokyselyyn https://link.webropol.com/s/tuusula1

Kysely on postitettu lisäksi satunnaisotannalla valitulle 500:lle yli 55-vuotiaalle tuusulalaiselle.

Kysely on osa Tuusulan kunnan hanketta, jossa kehitetään innovatiivisia yhteisöllisen asumisen ratkaisuja. Hanke saa rahoitusta ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmasta.

Syksyn 2021 aikana hankkeessa järjestettiin eri puolilla Tuusulassa työpajoja, joissa tuusulalaisten senioreiden kanssa keskusteltiin asumisen tarpeista, toiveista ja unelmista.

Lisätiedot:
hankekehityspäällikkö Riikka Uusikulku, Tuusulan kunta, p. 040 314 3040, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

Takaisin