Tuusulan perusopetuksessa ja iltapäivätoiminnassa lukuvuotta 2021–2022 väritti korona-aika – hyvä arki ja jaksaminen nyt keskiössä 

01.09.2022

Tuusulan kunta opetuksen järjestäjänä ja Tuusulan koulut seuraavat ja arvioivat vuosittain koulujen tavoitteiden toteutumista. Arviointia tehdään sekä lukuvuoden aikana, että sen päättyessä. Kasvatus- ja sivistyslautakunta käsitteli lukuvuotta 20212022 koskevia perusopetuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan arviointeja 23.8.2022 kokouksessaan

Korona-ajan vaikutukset koulujen toimintaan

Tuusulan perusopetuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan lukuvuoden 2021–2022 alkua väritti vielä voimassa olleet koronarajoitukset – kaikki pääsivät kuitenkin aloittamaan syksyllä 2021 lukuvuotensa lähiopetuksessa. Voimassa olleet rajoitukset vaikuttivat erityisesti koulun sisäiseen ja ulkopuolisten tahojen kanssa tehtävään yhteistyöhön.  

Maaliskuusta 2022 lähtien rajoituksia voitiin alkaa vähitellen jo purkaa. Paluu tutumpaan arkeen otettiin ilolla vastaan. Kevät toi myös tullessaan kauan odotetut retket kuten leirikoulut ja päiväretket, monialaiset oppimiskokonaisuudet sekä tapahtumat, joiden suunnitteluun oppilaat aktiivisesti pääsivät osallistumaan niin kouluissa kuin iltapäiväkerhoissakin.  

Korona-aika on jättänyt kuitenkin jälkensä lasten ja nuorten hyvinvointiin. Positiivisen minäkuvan ja oppimiskokemuksen vahvistaminen nousikin kouluilla edeltävän lukuvuoden keskeisimmäksi hyvinvointia lisääväksi kehittämiskohteeksi ja tämä työ jatkuu edelleen. Iltapäivätoiminnassa turvallinen ympäristö nousi tärkeimmäksi tavoitteeksi toiminta-ajatuksessa.  

Koulujen kehittämistyötä monin eri tavoin lukuvuoden aikana 

Tuusulan koulujen yhteisenä kehittämiskohteena oli lukuvuonna 2021–2022 jo edeltäviltäkin lukuvuosilta tutut aiheet: kestävä tulevaisuus ja Agenda2030-tavoitteet.  

Kestävä tulevaisuus tarkoittaa perusopetuksessa laaja-alaista arvo- ja asennekasvatusta, jossa luodaan mahdollisuuksia tietojen ja taitojen sekä asioihin vaikuttamisen oppimiselle.  
 
– Opetamme arjen valintojen ja toimintatapojen merkitystä hyvinvointiin, kasvuun, oppimiseen, luontoon, ympäristöön ja talouteen. Kasvatamme lapsia ja nuoria näkemään moninaisuuden myönteisenä voimavarana ja vahvistamme yhteisöllistä toimintakulttuuria kehittämällä monimuotoisia osallistumisen tapoja, kuvaa opetuspäällikkö Markus Torvinen kestävän tulevaisuuden eteen Tuusulassa tehtävää arvo- ja asennekasvatusta. 

Agenda2030-suunnitelman mukaista laaja-alaista arvo- ja asennekasvatusta on toteutettu Tuusulan peruskouluilla jo pidemmän aikaa. Tuusulan omat Agenda2030-portaat valmistuivat ja ovatkin nyt valmiit käyttöön otettavaksi kuluvana syksynä.  
 
Yhteisten kehittämiskohteiden toimien lisäksi koulut ovat omien lukuvuosisuunnitelmien mukaisesti tehneet edellä mainittujen teemojen puitteissa esimerkiksi projekteja ja monialaisia oppimiskokonaisuuksia vastuullisesta kuluttamisesta ja kestävästä kehityksestä, lisänneet oppilaiden osallisuutta ja toimijuutta, vähentäneet ruokahävikkiä yhteistyössä ruokapalveluiden kanssa ja toteuttaneet erilaisia kierrätystapahtumia. Lisäksi koulut ovat jatkaneet arviointikäytänteiden kehittämistä. Keskiössä on ollut erityisesti oppilaiden osallisuuden lisääminen arvioinnin suunnittelemiseen sekä vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön ja tiedottamisen kehittäminen. 

Edeltävän lukuvuoden aikana Tuusulan perusopetuksessa kehitettiin edelleen yhteis- ja samanaikaisopettajuutta ja tiimityön malleja. Koronarajoitusten purkamisen jälkeen opettajat pääsivät loppukeväänä 2022 tekemään jälleen töitä yhdessä ja myös ryhmiä voitiin jälleen sekoittaa. Yhdessä tekeminen ja ryhmien sekoittaminen on mahdollistanut monipuolisten opetusmenetelmien käytön ja oppimisen tuen paremman ohjautumisen sitä tarvitseville. 

Koululaisten iltapäivätoiminnan keskiössä yksilöllinen kohtaaminen ja turvallinen ympäristö 

Iltapäiväkerhoissa noudatettiin lukuvuonna 2021–2022 samoja korona-ajan toimintamalleja kuin mihin lapset olivat tottuneet koulupäivänkin aikana. Toisaalta korona-aikana toteutettu pienryhmätoiminta on jatkunut koululaisten iltapäivätoiminnassa rajoitusten purun jälkeenkin todettujen hyötyjen vuoksi.   

Iltapäiväkerhoissa kiinnitettiin edellisenä lukuvuotena paljon huomiota jokaisen lapsen yksilölliseen kohtaamiseen sekä lasten oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen kohtelemiseen.  
 
– Turvallisen ympäristön luominen nousi iltapäiväkerhojemme toiminta-ajatuksessa tärkeimmäksi tavoitteeksi. Turvallisessa ympäristössä keskeisintä oli lasten hyvä ja luotettava suhde kerhoa ohjaaviin aikuisiin, kertoo oppimisen asiantuntija Laura Aalto.  
 
Iltapäivätoiminnan yhteinen teema oli sama kuin opetuksen puolella eli kestävä kehitys. Kerhoissa teema näkyi muun muassa kierrätysmateriaalien käyttämisenä askartelussa, lasten mahdollisuutena vaikuttaa kerhon toimintaan ja kerhon ohjelmaan, erilaisuuden hyväksymisenä, yhteisen päätöksenteon harjoittelemisena sekä osallistumisena yhteisistä tiloista ja tavaroista huolehtimiseen. 
 
Lukuvuoden erityisjärjestelyistä huolimatta kerhoissa onnistuttiin järjestämään lasten ja aikuisten yhdessä suunnittelemia tapahtumia vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Myös lasten vanhemmat pääsivät loppukeväällä mukaan tapahtumiin.  
 
Suuret kiitokset koulujen ja iltapäivätoiminnan henkilöstölle, oppilaille ja huoltajille yhteisen toimivan toimintakulttuurin luomisesta poikkeusaikojen keskelle! Haastavimmista korona-ajan hetkistä on selvitty yhdessä – on aika katsoa tulevaisuuteen ja toteuttaa hyvää arkea sekä panostaa jaksamiseen.  

Arvioinnit löytyvät kokonaisuudessaan kasvatus- ja sivistyslautakunnan 23.8.2022 kokouksen pöytäkirjan liitteistä. 

Lisätiedot: 
Opetuspäällikkö Markus Torvinen, 040 314 3410, markus.torvinen@tuusula.fi 
Oppimisen asiantuntija Laura Aalto, 040 314 3485, laura.aalto@tuusula.fi

Takaisin