Tuusula tukee kulttuuri- ja taideavustuksilla paikallista kulttuuritarjontaa – tulossa mm. Huuhtoutuneet-mediataideteos

09.06.2023 klo 09.30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta tukee visuaalisten taiteiden, musiikin, teatterin ja kotiseututyön toimijoita avustuksilla. Avustuksia myönnettiin kahdessa erässä yhteensä 83:lle kulttuuri- ja taidealan toimijalle.

Päätökset kulttuuri- ja taidetoiminnan avustuksista tehtiin Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksissa 16.2.2023 ja 11.5.2023. Varsinainen haku oli 1.–15. tammikuuta. Tuusulan festivaaliyhdistys ry:n ilmoitettua, ettei se ota vastaan myönnettyä 16 000 euron avustusta Montturockin järjestämiseen, haku avattiin uudelleen 10.–23.4.2023.

Haettu rahasumma oli tammikuussa yhteensä 239 551,80 euroa ja huhtikuussa 84 822 euroa eli yhteensä 324 373,80 euroa. Haettujen avustusten summat vaihtelivat välillä 300–28 000 euroa. Kulttuuritoiminnan tukemiseen oli varattu 125 000 euroa.

Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahan sai 15 taiteilijaa. Suurimman 3 000 euron apurahan sai taiteilija ja muotoilija Laura Gröndahl, joka työskentelee taidenäyttelyn ja julkisen taideteoksen suunnittelun parissa.

Avustuksia myönnettiin yksityisille taiteilijoille ja taiteen harrastajille sekä kulttuuriyhdistyksille ja ryhmille. Yhdistykset hakivat avustuksia mm. kesäteatteritoimintaan, musiikkifestivaalien, konserttien ja taidenäyttelyiden järjestämiseen. Suurimmat avustukset saivat Jokelan Elävän Alakulttuurin Kehittämisyksikkö Jekku ry (12 700 €), Järvenpään Sibelius-seura ry Meidän Festivaalin tuottamiseen (11 000 €) ja Lampirock ry (8 000 €). Suomen vanhin naisyhdistys eli Tuusulan vanhempi Neulomaseura ry sai avustuksen 140-vuotishistoriikin tuottamiseen ja julkaisemiseen. Historiikki julkaistaan ensi vuonna.

Aalto-yliopistolla elokuvataiteen laitoksella opiskeleva Julius Repo sai ammattitaiteilijoiden tuotantotuen Huuhtoutuneet-mediataideteoksen tuottamiseen.

– Tuusulan kunnan panostukset kulttuuriin ovat merkittäviä. On hienoa, että Tuusulan kunta ennakkoluulottomasti tukee laajasti erilaista taiteellista toimintaa. Apurahat antavat taiteilijoille mahdollisuuden tehdä vapaata taidetta, kokeilla erilaista ja toteuttaa uutta, Julius Repo kertoo.

Huuhtoutuneet on mediataideteos, joka kertoo luonnon kiertokulun jatkumosta. Teoksessa hyödynnetään piirtoheitintä ja se esitetään livenä Tuusulan Taiteiden yössä 11. elokuuta Lottamuseolla. Lisätietoa Tuusulan tapahtumakalenterista.

Tuusulan tukemissa tuotannoissa yli 30 000 osallistujaa vuonna 2022

Kulttuuri- ja taidetoimintaan suunnatulla tuella on hyvin tärkeä merkitys paikallisessa kulttuuritoiminnassa. Avustusten kautta lisätään yhteisöllisyyttä sekä laajennetaan ja monipuolistetaan paikallista tapahtuma- ja kulttuuritarjontaa.

– Tänä vuonna useat tahot hakivat kulttuuri- ja taideavustuksia sekä matalan kynnyksen toiminnan avustuksia myös Tuusulan taiteiden yön tapahtumapisteiden järjestelyihin, kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski sanoo. 

Avustuksensaajien antamien tietojen mukaan Tuusulan kulttuuri- ja taideavustuksin tukemaan toimintaan osallistui yli 30 000 henkilöä vuonna 2022. Vuonna 2022 avustuksia myönnettiin 46:lle taholle.

Avustusuudistus valmistelussa

Tuusulassa on valmistelussa kunnan myöntämien avustusten kokonaisuudistus. Avustusuudistuksen valmisteluun on kutsuttu mukaan asukkaat ja yhteisöt, joita avustusuudistus kiinnostaa ja koskettaa. Yhteiskehittämisen tilaisuus järjestetään 12.6. klo 17.30–20 Tuusulan ilmatorjuntamuseolla (Klaavolantie 2, Tuusula). Tilaisuuteen toivotaan osallistuvan etenkin avustusten nykyiset saajat ja toimijat, jotka toivovat saavansa avustuksia kunnalta tulevaisuudessa. Lisätietoja uudistuksesta antaa kehittämispäällikkö Heidi Hagman, heidi.hagman@tuusula.fi. 040 314 305.

Lisätietoa avustusasioista

www.tuusula.fi/avustukset2023

Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen, p. 040 314 3456

Myönnetyt avustukset kokonaisuudessaan löytyvät Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjoista.

Takaisin