Tuusulan asukaslehden kesänumero ilmestyy 21.6. ─ mukana 16-sivuinen kesäliite täynnä kulttuuriasiaa

21.06.2023 klo 09.00

Tuusulan kunnan asukaslehden numero 2/2023 ilmestyy keskiviikkona 21.6.2023, ja se jaellaan tuusulalaisiin kotitalouksiin julkisena tiedotteena. Asukaslehden välissä jaetaan kesän kulttuuritapahtumia esittelevä liite. Lehti ja liite ovat luettavissa myös sähköisessä muodossa.

Asukaslehti kansi 2 2023

Asukaslehden tuoreimmassa numerossa kurkistetaan kohta valmistuvaan lukio ja kulttuuritalo Monioon ja käydään lisäksi läpi ison palveluverkko-ohjelman muiden kohteiden tilanne. Asumisteemalla tarjolla on asiaa kunnan vuokra-asunnoista ja kolme taloa Tuusulaan rakentaneen pariskunnan kokemuksista. Lisäksi luvassa on tietoa muun muassa Tuusulan tekemästä ilmastotyöstä, Hyrylän kehittämisestä ja osallistuvassa budjetoinnissa toteutukseen valituista ideoista.

Lehden välissä jaettavassa kulttuurin kesäliitteessä on tuhti tietopaketti esimerkiksi Tuusula-viikon ja Tuusulan taiteiden yön tarjonnasta. Mukana on toki kattava tapahtumakalenteri muistakin kesäkauden kulttuuritapahtumista. Voit lukea liitteestä myös Halosenniemen sääaiheisesta kesänäyttelystä ja Erkkolassa esillä olevasta Laula tyttö! ‒ Aikamatka Erkkolaan -näyttelystä.

Asukaslehdet luettavissa myös sähköisesti

Asukaslehdet ja sen liitteet julkaistaan myös sähköisessä muodossa pdf-tiedostoina. Ne ovat luettavissa osoitteessa tuusula.fi/asukaslehti. Samassa osoitteessa julkaisemme juttuja myös muulloin kuin painetun lehden ilmestymisaikoina ‒ kannattaa käydä aika ajoin vilkaisemassa!

Jos lehdet eivät tule perille

Jos asukaslehti ja sen välissä jaettava liite eivät löydä perille postilaatikkoosi, voit noutaa omat painetut kappaleesi Tuusulan kunnan keskitetystä asiakaspalvelusta TuusInfosta. Yhteystiedot löydät alta.

Mahdollisista jakeluhäiriöistä voit ilmoittaa asukaslehden jakelusta vastaavalle SSM/Jakelujunioreille jakelupalautelomakkeella. Linkki jakelupalautelomakkeeseen.

Palautetta ja juttuideoita

Asiakaspalvelu TuusInfo ottaa vastaan palautetta ja ideoita lehteen liittyen.

TuusInfo toimii kolmessa pisteessä: Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella.

Osoitetiedot ja aukioloajat löytyvät nettisivuiltamme osoitteesta tuusula.fi/asiakaspalvelu

Sähköposti: tuusinfo@tuusula.fi
Puhelinnumero: 09 8718 3070

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Paula Miettinen
paula.miettinen@tuusula.fi, p. 040 314 2004
Viestinnän asiantuntija Pia Visti-Korhonen
pia.visti-korhonen@tuusula.fi, p. 040 314 2011
Viestinnän asiantuntija Timo Nurmi
timo.nurmi@tuusula.fi, p. 040 314 2003

Takaisin