Riihikallion koulun tulipalon vaikutuksia arvioidaan

19.06.2023 klo 15.35

Torstaina 15.6. Riihikallion koulussa syttyneessä tulipalossa vaurioitui 1960-luvulla käyttöönotetun kaksikerroksisen rakennusosan katto. Osa palossa vaurioitunutta rakennusta puretaan uudisrakennuksen tieltä, osan jäädessä vielä kahdeksi vuodeksi käyttöön kampuskokonaisuuden valmistumiseen saakka. Vaurioiden laajuutta ja vaikutuksia kesäloman jälkeen käynnistyvään opetukseen selvitetään. Suunnitelmat tarkentuvat vaurioarvion valmistuttua.

Palaneen rakennusosan lisäksi osassa tiloista on ilmennyt vesi- ja savuvahinkoja. Sammutusvesi on kulkeutunut käytäviä ja rakenteita pitkin koulun toiminnan kannalta keskeisiin tiloihin, kuten ruokasaliin, keittiöön ja sähkökeskukseen, ja osassa tiloista on savun aiheuttamaa haittaa. Palanut rakennusosa puretaan nopeutetulla aikataululla ja muiden vahinkoja kärsineiden tilojen vaurioiden tarkempi selvitys on aloitettu.    

Tiedotamme tarkemmin opetuksen järjestelyistä heti, kun saamme vaurioiden vaikutukset sekä mahdolliset tilavaihtoehdot selvitettyä.

Tukea tulipalon aiheuttamaan huoleen

Riihikallion koulun palo on huolettanut monia paikallisyhteisöön kuuluvia. Vanhemmat ja lapset ovat pohtineet, missä tiloissa koulutyö aloitetaan syksyllä ja paloa havainnoineet tai siitä kuulleet ovat saattaneet myös muutoin jäädä pohtimaan näkemäänsä ja kuulemaansa. Riihikallion koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen on tarjottu mahdollisuus keskustella matalalla kynnyksellä huolta aiheuttavista asioista.

Pelastakaa Lapset ry:n ja Punaisen Ristin verkkosivuilta löytyy ohjeita kriisien käsittelyyn ja lasten ja nuorten tukemiseen kriisitilanteessa:
Pelastakaa Lapset, www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/kriisitilanteen-kohtaaminen
Punainen Risti, www.punainenristi.fi/hae-apua-ja-tukea/henkinen-ensiapu/nain-autat-lasta-tai-nuorta-kriisitilanteessa

Lisätiedot:
Vs. kansliapäällikkö Markku Vehmas, 040 314 3060, markku.vehmas@tuusula.fi
Pormestari Kalle Ikkelä, 040 314 3001, kalle.ikkela@tuusula.fi

Takaisin