Tuusulan asukaslehdessä jälleen vankka paketti tietoa ja tunnelmia

08.11.2023

Tuusulan kunnan asukaslehden numero 3/2023 ilmestyy keskiviikkona 8.11.2023, ja se jaellaan tuusulalaisiin kotitalouksiin julkisena tiedotteena. Lehti on luettavissa myös sähköisessä muodossa.

 

Asukaslehti 3 2023 kansi

Asukaslehden tuoreimmassa numerossa on laaja lukupaketti Tuusulan nopeasta ja vahvasta kehittymisestä. Tarjolla on juttua Hyrylän keskustan kehittämisestä, Tuusulan Itäväylän varteen nousevasta yritystoiminnan keskittymästä sekä palveluverkon uudistamisen etenemisestä. Tietoa löytyy myös Urheilukeskukseen rakennettavasta uudesta monitoimihallista.

Vierailemme uuden lukio ja kulttuuritalo Monion avajaisviikolla ja kuulostelemme talon käyttäjien tunnelmia. Oppimisen vahvana tukikohtana toimivan Monion lisäksi käsittelemme oppimisteemaa esimerkiksi jutuilla koulujen kansainvälisyyskasvatuksesta, koululaisten harrastustoiminnasta ja päiväkodin luontoryhmästä.

Näiden ja monen muun aiheen lisäksi lehteen on koottu tuhti tapahtumakalenteri, josta saa hyvän kokonaiskuvan Tuusulan lähiaikojen tapahtumatarjonnasta. Kulttuurin saralta luvassa on myös tietoa muun muassa Finna-verkkopalveluun kootuista Tuusula-valokuvista sekä Halosenniemen Haaveita ja näkyjä -näyttelystä.  

Asukaslehdet luettavissa myös sähköisesti

Asukaslehdet julkaistaan myös sähköisessä muodossa pdf-tiedostoina. Ne ovat luettavissa osoitteessa tuusula.fi/asukaslehti. Samassa osoitteessa julkaisemme juttuja myös muulloin kuin painetun lehden ilmestymisaikoina ‒ kannattaa käydä aika ajoin vilkaisemassa!

Jos lehti ei tule perille

Jos asukaslehti ei löydä perille postilaatikkoosi, voit noutaa oman painetun kappaleesi Tuusulan kunnan keskitetystä asiakaspalvelusta TuusInfosta. Yhteystiedot löydät alta.

Mahdollisista jakeluhäiriöistä voit ilmoittaa asukaslehden jakelusta vastaavalle SSM/Jakelujunioreille jakelupalautelomakkeella. Linkki jakelupalautelomakkeeseen.

Palautetta ja juttuideoita

Asiakaspalvelu TuusInfo ottaa vastaan palautetta ja ideoita lehteen liittyen.

TuusInfo toimii kolmessa pisteessä: Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella. Osoitetiedot ja aukioloajat löytyvät nettisivuiltamme osoitteesta tuusula.fi/asiakaspalvelu

Sähköposti: tuusinfo@tuusula.fi
Puhelinnumero: 09 8718 3070

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Paula Miettinen, paula.miettinen@tuusula.fi, p. 040 314 2004

Viestinnän asiantuntija Pia Visti-Korhonen, pia.visti-korhonen@tuusula.fi, p. 040 314 2011

Viestinnän asiantuntija Timo Nurmi, timo.nurmi@tuusula.fi, p. 040 314 2003

Takaisin