Tuusulan valtuuston seminaari: Kasvukunnan väkiluku on jo liki 41 000

27.10.2023 klo 15.00

Tuusulan valtuusto kokoontui kaksipäiväiseen valtuustoseminaariin Tuusulaan 26.10.–27.10.2023. Seminaarin tavoitteena oli muun muassa tutustua 25.10. julkaistuun talousarvioon, tarkastella kasvun ja talouden hallintaohjelmaa 2023−2033 sekä perehtyä toimialueittain tavoitteisiin, tuleviin investointeihin ja henkilöstösuunnitelmaan.

– Valtuustoseminaarissa kävimme läpi Tuusulan kasvun edellytyksiä sekä esimerkiksi toimintaympäristön riskejä. Sodat, energiamarkkinoiden epävakaus, inflaatio ja kohoava korkotaso haastavat kuntia. Riskit on pyritty ottamaan tarkasti huomioon, ja Tuusulalla on eväät menestyä. Sijaintimme, satsauksemme palveluverkkoon ja palveluihin sekä esimerkiksi työpaikka-alueiden kaavoittamiseen ja infrastruktuurin rakentamiseen auttavat meitä menestymään, kertoo valtuuston puheenjohtaja Jari Immonen.

– Tuusula on muuttovoittokunta, joka investoi uusiin kouluihin, päiväkoteihin sekä asuin- ja työpaikka-alueiden infrastruktuuriin. Panostamme myös varhaiskasvatuksen ja opetuksen laatuun sekä esimerkiksi monipuolisiin vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin. Tilastokeskuksen eilen julkaiseman tiedon mukaan Tuusulan väkiluku oli syyskuussa 40 944. Tämän vuoden puolella väkiluku ylittää 41 000 asukkaan rajan. Teemme mittavia investointeja, jotta kunnan elinvoima säilyy myös jatkossa, kertoo pormestari Kalle Ikkelä.

Seminaarissa käsiteltiin lisäksi palveluiden järjestämisen suunnittelua ja toimeenpanoa sekä TE-uudistuksen talousvaikutuksia.

− Pidämme kuntatalouden tasapainosta huolta, vaikka teemmekin mittavia investointeja ja kunnan velkamäärä kasvaa. Tavoitteena on kääntää taloussuunnitelmakauden loppupuolella lainamäärä laskuun. Pääsemme siihen vahvistamalla verotulopohjaa ja esimerkiksi priorisoimalla investointeja. Samalla pidämme huolta siitä, että kunnan menot kasvavat mahdollisimman maltillisesti, vaikka teemmekin lisärekrytointeja etenkin varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrän kasvaessa. Parannamme organisaation toiminnan tuottavuutta ja sujuvuutta, kertoo vt. kansliapäällikkö Markku Vehmas.

 

Lisätiedot:

Valtuuston puheenjohtaja Jari Immonen, jari.immonen@luottamus.tuusula.fi

Pormestari Kalle Ikkelä, 040 314 3001, kalle.ikkela@tuusula.fi

Vt. kansliapäällikkö Markku Vehmas, 040 314 3060, markku.vehmas@tuusula.fi   

Takaisin