Kiilan kiertotalousalue

01.12.2023 klo 08.30

Tuusulan kunta ja Vantaan kaupunki teettivät yhdessä konsulttitoimeksiantona Ramboll Finland Oy:llä selvityksen Tuusulan ja Vantaan rajalla sijaitsevasta kiertotalousalueesta tulevan kaavoituksen ja viranomaismenettelyiden tueksi.

Työssä kuvataan Kiila-Senkkerinmäen alue, sen potentiaali kiertotalousalueena ja toimintamalli, jolla alueen on mahdollista kehittyä. Työssä alueesta käytetään nimeä Kiilan kiertola. Kuvaus pohjautuu vahvasti eri viranomaistahojen, alueen yrittäjien ja asukkaiden näkemyksiin, joita kerättiin työn aikana haastatteluin ja työpajoin. Työn tavoitteena oli erityisesti selvittää alueen kehittämispotentiaali kiertotalouteen tukeutuvana alueena ja luoda toimintamalli alueen kehittämisestä.

Ympäristöministeriö on rahoittanut selvitystyötä Euroopan unionin NextGenerationEU:n Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.

Vantaan-Tuusulan kiertotalousalueen maankäytön, viranomaistyön ja yritysten yhteistyön kehittämisen sekä toimintojen ja asutuksen yhteensovittamisen selvitys​, Ramboll Finland Oy 14.9.2023:
Selvitys

Vantaan-Tuusulan kiertotalousalueen maankäytön, viranomaistyön ja yritysten yhteistyön kehittämisen sekä toimintojen ja asutuksen yhteensovittamisen selvitys​, diaesitys:
Esitys

 
Lisätiedot:
Projektipäällikkö Petteri Puputti, 040 314 3515, petteri.puputti@tuusula.fi
Yritysasiamies Toni Popovic, 040 314 4406, toni.popovic@tuusula.fi  

Takaisin