Uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen Tuusulaan

Aloite tehty:
09.03.2020
Aloitteen tekijä:
Toivanen Ilona / Vihreiden valtuustoryhmä ja useat muut valtuutetut
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Osallistuimme vuonna 2017 Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettyyn ”Luontolahjani satavuotiaalle” -kampanjaan, jossa perustettiin luonnonsuojelualueita kunnan maille Tuusulaan, mm. Tuomalansuolle ja Sarvikalliolle. 

Tuusulan kuntastrategiassa toteamme, että ”otamme toiminnassamme huomioon luontoarvot ja ympäristön. Huolehdimme, että luonto voi hyvin ja se on läsnä kuntalaisten arjessa.” Indikaattorina tässä on luonnonsuojelualueiden määrä Tuusulassa hehtaareina. 

Pormestariohjelmassa toteamme, että ”Luonnonsuojelulliset tavoitteet määritellään pohjavesien, luonnonympäristöjen ja suojelualueiden osalta. Teemme myös ohjelman luonnonsuojelualueiden perustamiseksi.”

Me allekirjoittaneet esitämme, että Tuusulaan perustetaan vielä tämän kauden aikana uusia luonnonsuojelualueita. Alueet voisivat olla esimerkiksi jo perustettujen alueiden läheisyydessä, perustua Metso-kartoitukseen ja/tai pitää sisällään muuten merkittäviä luontoarvoja. Tällaisia uusia alueita voisi olla niin Jokelassa, Kellokoskella kuin Etelä-Tuusulassakin.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 9.3.2020 § 20: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 10.3.2020: Kasvu- ja ympäristö -toimialueen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 16.12.2020 § 133: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 11.1.2021 § 18: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.2.2021 § 9: Aloite käsitelty

Vastaus

EHDOTUS UUSIEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN SELVITYSTYÖSTÄ

Aloitteen pohjalta esitetään, että käynnistetään selvitystyö uusista luonnonsuojelualueista. Selvitystyö tehdään koko toimialueen (kunnallistekniikan suunnittelu, viherpalvelut, maankäyttö, kaavoitus) laaja-alaisena asiantuntijatyönä. Työhön osallistuu myös vapaa-aikapalvelut ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus. Lisäksi työssä kuullaan asiantuntijatahoja esim. Uuvi ry.

Seuraavilla kunnan omistamilla alueilla voisi olla edellytyksiä rauhoitettaviksi kohteiksi, sillä ne on todettu luontoselvityksissä arvokkaiksi luontokohteiksi: Tuusulan METSO- selvitys (Innofor 2011), Luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitys Tuusulan Rajalinnan alueella (Faunatica 2018) ja Luontotyyppi ja kasvillisuusselvitys Tuusulan Savikulman alueelle (Faunatica 2018).

  • Rajalinnan metsä
  • Savikulman metsä
  • Pähkinämäen metsä
  • Sarvikallion metsät
  • Temmonmäen suot, norot ja lampi

Rajalinnan metsä (noin 5 ha) on Kellokoskella sijaitseva lehto, johon sisältyy vesilain mukaisia noroja ja allikkolähteitä. Kohteella esiintyy myös arvokasta lehtokasvillisuutta. Lehdot, lähteiköt ja alueen pohjoisosassa sijaitseva savimaan puro (Jusliininoja) on valtakunnallisesti luokiteltu uhanalaisiksi luototyypeiksi. Kohteen merkitystä korostaa se, että se rajautuu jo olemassa olevaan suojelualueeseen.

Savikulman metsä (noin 1 ha) on Kellokoskella sijaitseva lehto, jonka valtapuuna on kuusi. Kohteella on runsaasti lahopuuta ja arvokasta lehtokasvillisuutta. Lehdot on valtakunnallisesti luokiteltu uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Kohde on osa suurempaa maakunnallisesti arvokasta luontokokonaisuutta.

Pähkinämäen metsä (noin 4 ha) on lehtipuuvaltaista lehtoa, jossa esiintyy runsaasti lahopuuta. Lehdot on valtakunnallisesti luokiteltu uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2021 54 (79) Valtuusto 08.02.2021

Sarvikallion metsät (noin 11 ha) on monipuolinen kokonaisuus, joka sisältää järeää kuusikkoa, lehtolaikkuja, tervalepikköä ja ojituksen seurauksena muodostuneita turvekankaita, joita voisi ennallistaa. Kohteen merkitystä lisää se, että sen läheisyydessä on jo ennestään suojelualue.

Temmonmäki (noin 4 ha) sisältää saranevoja, joiden välissä on korpialuetta ja kaksi vesilain mukaista noroa, jotka laskevat nevoilta etelään päin kosteikkoalueelle. Korvet on valtakunnallisesti luokiteltu uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Nevojen kaakkoispuolella on pieni, luonnontilainen lampi. Esitys yksittäisten alueiden rauhoituksesta, aluerajauksista ja suojelumääräyksistä tehdään lisäselvitysten ja ELY:n kanssa käytävien neuvottelujen perusteella. Rauhoituspäätöksien liitteiksi laaditaan kullekin alueelle hoito- ja käyttösuunnitelmat. Selvitystyön tuloksena valtuustolle esitetään alueet, joille haetaan ELY-keskuksen rauhoituspäätöstä. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta saada suojelulle METSO- rahoitusta Uudenmaan ELY-keskukselta.

Päätös

Päivitetty: 19.02.2021

« Takaisin