Palveluasuntoja ikääntyville kuntalaisille

Aloite tehty:
17.05.2010
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Esitämme, että kunta rakentaa/rakennuttaa lisää palveluasuntoja ikääntyville kuntalaisille. Nykyinen määrä ei ole riittävä edes tällä hetkellä. Muutamien vuosien kuluttua suurten ikäluokkien myötä tarve lisääntyy huomattavasti.

Asukkaan kannalta palveluasumisessa etuina ovat turvallisuus, yhteisöllisyys ja palvelujen helpompi saatavuus. Kunnan kannaltakin lienee helpompi järjestää toimintaa ja palveluja suuremmalle ryhmälle kerralla.

Palvelutalot tulisi rakentaa keskeisille paikoille, jolloin vielä liikkumaan kykenevien olisi mahdollista hoitaa esimerkiksi kauppa- ja pankkiasioitaan itse.”

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 17.5.2010 § 63: kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 24.5.2010 § 271: Sosiaali- ja terveystoimialan valmisteltavaksi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.8.2010 § 80: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 20.9.2010 § 411: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 10.11.2010 § 108: Aloite käsitelty

Vastaus

Valtuusto on 30.3.2009 § 58 kokouksessaan käsitellyt Nordic Healthcare Group (NHG) Oy:n tekemää sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminta- ja tilasuunnitelmaselvitystä. Raportti sisältää selvityksen Tuusulan sosiaali- ja terveyspalvelujen nykytilasta, arvion palvelutarpeen ja –rakenteen kehittymisestä ja vaihtoehtoiset toiminta- ja tilaratkaisut palvelujen tuottamiseksi huomioiden toiminnan tehostaminen ja logistiset näkökulmat.

Nordic Healthcare Group Oy:n raportissa todetaan, että toiminta- ja tilaratkaisuja tarvitaan kolmen toiminnallisen kokonaisuuden kohdalla: vastaanottopalvelut, vammaisten palvelut ja vanhuspalvelut. Raportissa todetaan, että sosiaali- ja terveyspalveluiden merkittävin kehittämiskohta on vanhusten palvelujärjestelmän muuttaminen avohoitopainotteiseksi. Palvelurakenteen kehittäminen selvityksen ja valtakunnallisten suositusten mukaisesti merkitsee, että pääpaino on kotona asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. Tämä tarkoittaa laitoshoitopaikkojen suhteellisen osuuden vähentämistä, palveluasumisen (ympärivuorokautinen) voimakasta lisäämistä ja omaehtoisen toiminnan tukemista erityisesti itse maksettua senioriasumista lisäämällä. Kotihoito, senioriasumisen mahdollisuudet ja uudet palvelukonseptit mahdollistavat ympärivuorokautisen hoivan (tehostettu palveluasuminen) ja pitkäaikaisen laitoshoidon tarpeen vähenemisen. Valtuusto päätti 30.3.2009 § 58, että sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelurakennetta muutetaan raportin suositusten suuntaisesti.

Tuusulan väestöennusteen mukaan väestö kasvaa kunnassa vuosina 2009-2019 keskimäärin 2 %:n vuosikasvulla. Ikääntyneiden määrän kasvu on kuitenkin väestöennustetta voimakkaampaa, tarkoittaen 75 vuotta täyttäneiden kohdalla noin 6 %:n kasvua vuosittain. 75 vuotta täyttäneiden osuus (vuonna 2009 ikäluokassa 1539) kasvaa vuoteen 2013 mennessä 458:lla ja vuoteen 2018 mennessä 1388:lla.

Valtakunnallisten suositusten mukaisesti 75 vuotta täyttäneistä kotona asuvien osuus on 91-92 % ikäluokasta, joista säännöllisen kotihoidon piirissä on 13-14 % ja omaishoidon tuen piirissä 5-6 %. Tehostetussa palveluasumisessa (ympärivuorokautinen) osuus on 5-6 % ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa 3 % mainitusta ikäluokasta. Vuonna 2009 Tuusulassa 75 vuotta täyttäneistä kotona asuvien osuus oli 91 % ikäluokasta, joista säännöllisen kotihoidon piirissä oli 17 % ja omaishoidon tuen piirissä 4 %. Tehostetussa palveluasumisessa (ympärivuorokautinen)olevien osuus oli 4 % ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa oli 4 % mainitusta ikäluokasta.

Valtakunnallisen suosituksen perusteella Tuusulassa tehostetun palveluasumisen paikkatarpeeksi arvioidaan vuonna 2015 n. 155 paikkaa, joista 118 on 75 vuotta täyttäneille (5% peittävyys +75v)  Tällä hetkellä tehostetun palveluasumisen paikkoja on 27 kunnan omana toimintana (palvelukeskus Tuuskoto) ja ostopalveluina 43, yhteensä 70. 

Pitkäaikaisen laitoshoidon paikkatarpeen arvioidaan vuonna 2013 olevan 87 paikkaa, josta on 71 paikkaa 75 vuotta täyttäneille (3 % peittävyys +75 v). Laitoshoidon paikkoja on tällä hetkellä 54 pitkäaikaisen laitoshoidon ja 10 lyhytaikaisen laitoshoidon paikkaa palvelukeskus Tuuskodossa. Sosiaali- ja terveyslautakunnan 11.3.2009 § 20 hyväksymien vanhuspalvelujen kehittämislinjausten sisältämien laitoshoidon paikkamäärän lisäysten edellyttämien muutostöiden jälkeen laitoshoidon paikkoja tulee olemaan yhteensä 72, joista lyhytaikaishoidon paikkoja 10 ja pitkäaikaisen laitoshoidon paikkoja 62. Näiden laskelmien mukaisesti arvioidaan pitkäaikaishoidon laitospaikkojen riittävän vuoteen 2012.

Valtuuston 30.3.2009 § 58 palvelurakennetta koskevan päätöksen mukaisesti on vuoden 2009 aikana sosiaali- ja terveystoimialalla toteutettu palvelurakenteen uudistamista edellyttämiä toimenpiteitä. Muun muassa palvelujen asiakkuuden kriteerejä tarkistettiin vastaamaan palvelurakennetta ja toimintoja tehostettiin keskittämällä palveluja, kuten pitkäaikaisen laitoshoidon keskittäminen palvelukeskus Tuuskotoon. 

Aloitteessa esitetään huoli palvelutarpeen kasvusta lähivuosina ja siitä, ettei tällä hetkellä palveluasumista ole tarjolla riittävästi. Aloitteessa esitetään, että kunta rakentaa tai rakennuttaa keskeisille paikoille lisää palveluasuntoja ikääntyville kuntalaisille.

Nordic Healthcare Group Oy:n tekemän selvityksen mukaan esteettömien asuntojen (omaehtoinen palveluasuminen, senioriasuminen) kysynnän arvioidaan olevan vuonna 2015 mennessä 110 paikkaa (5% peittävyys +75v). Tuusulassa senioriasumista järjestetään Roselius-säätiön taloissa kaikissa kolmessa kuntakeskuksessa (Hyrylä, Jokela, Kellokoski). Roselius-säätiön hallinnoimia vuokra-asuntoja on taloissa yhteensä 39. Tarvittavat kotona asumista tukevat palvelut järjestetään kunnallisena kotihoitona. 

Omaehtoisen palveluasumisen, senioriasumisen osalta valtuusto on 30.3.2009 § 58 päätöksessään todennut, että kunnassa varaudutaan palvelukeskushankkeeseen ja tarkistetaan Riihikallion palvelukeskuksen suunnitelma vastaamaan NHG:n selvityksen mukaisia vaatimuksia.

Kunnanhallitukselle seminaarissa 6.8.2010 esitellyissä Riihikallion palvelukeskuksen sekä hyvinvointipalvelukeskuksen (HYPA) hankesuunnitelmissa on huomioitu ympärivuorokautisen hoivan (tehostettu palveluasuminen) paikkatarpeiden lisäksi myös omaehtoisen palveluasumisen tarpeet.

Päätös

Päivitetty: 31.01.2011

« Takaisin