Liikennevalot Vanhalle Valtatielle

Aloite tehty:
12.01.2012
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tästä on aiemminkin näköjään ollut puhetta, mutta ei näy eikä kuulu. Lasten koulumatka on saatava turvallisemmaksi Vanhalla Valtatiellä, Carlanderintien kohdalta. Kunta myi innolla tontteja Roinilanpellolta ja suurin osa lapsiperheitä. Toivon todellakin, että tähän asiaan puututaan ENNEN kuin joku jää auton alle.

Käsittelyvaiheet

13.1.2012: Tekniseen toimeen valmisteltavaksi
13.1.2012: Jukka-Matti Laaksolle valmisteltavaksi
7.2.2014 Suvi Niemi vastannut sähköpostitse

Vastaus

Vanha valtatie-Carlanderintie-Ruukinkuja liittymään toteuttiin vuoden 2012 kesällä keskisaarekkeellinen suojatie Vanhan valtatien poikki.

Toistaiseksi kunnan suunnittelu- ja rakentamisohjelmissa ei ole muita vastaavan kokoisia järjestelyjä tähän liittymään.

Vanhan Valtatien osuus Kellokosken keskustan alueella kuuluu Kellokosken keskusta asemakaava hankkeeseen, joka on kesken. Kaavan yhteydessä määritellään Vanha Valtatien sekä liittyvien katujen liittymäjärjestelyjä. Kaavaa laaditaan kuluvan vuoden aikana.

Päivitetty: 07.02.2014

« Takaisin