Pöllö-uutisen hyödyntäminen markkinoinnissa

Aloite tehty:
21.11.2013
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Esitämme Tuusulan kunnanhallitukselle, että kunta teettäisi pikaisesti pöllötuotteita niistä valokuvista, jotka tuusulalainen Pentti Taskinen otti Tuusulanjärveltä pelastamastaan pienestä hiiripöllöstä.

Uutinen tästä on levinnyt ympäri maailman tiedotusvälineissä ja facebookissa. Pöllön pelastaja ja sen kuvannut Pentti Taskinen on luvannut, että hänen kuviaan saa ilmaiseksi käyttää, jos kerää varoja uudelle lastensairaalalle. Kuvat ovat korkealaatuisia ja niissä on useita vaihtoehtoja. Pöllökuvilla voisi varustaa esim. t-paitoja, tyynyliinoja ja kangaskasseja.

Joulu on tulossa. Ripeasti toimien tuotteet voisivat vielä ehtiä joulukauppaan. Kunnalla olisi myös mahdollisuus markkinoida niitä tuusulaisille internet-sivujen kautta. Uskomme myös, että paikalliselhdet olisivat valmiit aiheen uutisoimaan. Myös facebook on hyvä markkinointikanava, sillä siellä pöllötarinalla on ollut jo 55 000 tykkääjää.

Tuotteiden valmistamiseen ei suuria rahoja tarvita, sillä pöllökuume on sitä luokkaa, että kassavirtaa tulee valmasti pian takaisinpäin. Ja mikä tärkeintä, Tuusula ja Tuusulanjärvi saavat myönteistä julkisuutta, valoa vuoden pimeimpään aikaan.

Vastaus

Kunta ei pysty ottamaan tässä asiassa aloitteellista ja koordinoivaa roolia. Kunta on kuitenkin vanhasti mukana viestinnässä, jos tällainen tuoteprojekti tai vastaava lähtee käyntiin. Kunta voi mahdollisesti osoittaa tuotteille myös myyntipaikkoja ja/tai ostaa kunnalle tuotteita kunnalle.  

Asia on esillä myös Tuusulanjärven matkailuhankkeessa.  

Kunta suhtautuu pöllöprojektiin myötämielisesti ja toivoo, että hanke lähtee liikkeelle ja Lastensairaala saa tarvitsemaansa tukea.

Päivitetty: 25.11.2013

« Takaisin